"Ei hajoa mökkitielle" – Kesäauton vuokraus yhä suositumpaa, halvan käytetyn auton tuoma jännitys ei vetoa kaikkiin

Erilaisten vuokrauspalveluiden kysyntä ja tarjonta on kasvanut suurissa kaupungeissa.

autot
Go now-palvelun yhteiskäyttöautoja Helsingissä kesäkuussa 2018.
Muun muassa 24Rent kertoo, että heidän vuokrattaville autoilleen on yhä enemmän kysyntää. Timo-Pekka Heima / Yle

Auton vuokraaminen kesäkäyttöön on aiempaa suositumpaa, kertovat alalla toimivat yritykset. Mahdollisuuksia vuokrata auto eri pituisiksi ajoiksi on tarjolla aiempaa enemmän.

Kokonaan uudenlaista ratkaisua varsinkin kesäauton tarpeeseen on kehittänyt liikkumispalvelupaketteja tarjoava Maas Global, jonka uusin tuote on Whim Weekend.

Siinä auton saa viikonloppuisin käyttöönsä 249 euron kuukausihinnalla, johon kuuluu myös HSL:n kausilippu ja kaupunkipyörien käyttöoikeus.

– Helsingissä on paljon ihmisiä, jotka käyttävät autoa vain viikonloppuisin. He eivät halua maksaa turhasta, mutta haluavat varmuuden siitä, että auto on viikonloppuna saatavilla tarpeen mukaan. Siihen tarpeeseen tämä paketti räätälöitiin, kertoo Maas Globalin toimitusjohtaja Sampo Hietanen.

Ensi vaiheessa palveluun myydään korkeintaan sata tilausta. Whim tarjoaa myös palvelupakettia, jossa auto on jatkuvasti saatavilla käyttöön vajaan 500 euron kuukausimaksulla. Hintaan kuuluu myös taksimatkoja ja julkista liikennettä.

– Kesämökki tai mummola ovat monilla paikoissa, joihin ei oikein mikään muu kyyti vie ainakaan perille asti. Me voimme kuitenkin sanoa asiakkaillemme, että meillä on sinulle auto silloin kun sitä tarvitset, Hietanen sanoo.

Henkilö kauluspaidassa katsoo kameraan, taustalla auto ja puita.
Maas Globalin johtaja Sampo Hietanen uskoo viikonloppuautoille olevan kysyntää. Sini Järnström/ Yle

Pieni auto voi irrota 500 eurolla kuukaudeksi

Hietasen mukaan Whim kehitti uuden palvelunsa asiakkailta tulleiden toiveiden perusteella. Myös moni muu yritys on huomannut, että erilaisille autonvuokrauspalveluille on aiempaa enemmän kysyntää.

Suurista autovuokraamoketjuista Hertzistä, Europcarista ja Sixtistä kerrotaan kaikista minileasingin suosion kasvaneen, ja kuluttaja-asiakkaiden kohdalla kasvun olleen jopa nopeaa ja merkittävää.

– Minileasingin suosio on lisääntynyt jo useamman vuoden ajan. Aiemmin suosittujen, lyhyeksi ajaksi ostettujen niin sanottujen kesäautojen tilalle hankitaan yhä useammin uudehko vuokra-auto minileasingilla, kertoo Hertzin Suomen toimitusjohtaja Hannu Mikkonen.

Tyypillisesti minileasing-sopimuksessa auton vähimmäisvuokra-aika on kuukausi, ja kaikki kulut polttoainetta ja pysäköintiä lukuun ottamatta sisältyvät sopimukseen. Pienen auton voi saada vuokralle 500 euron kuukausihinnalla.

Autovuokraamoketjujen ohella minileasingia tarjoavat muun muassa K-ryhmän CaaraGo ja OP Kausiauto-palvelullaan.

Auton voi useimmiten palauttaa kuukauden jälkeen silloin kun itselle sopii, tai antaa vuokra-ajan jatkua.

– Yksityisasiakkaiden osalta minileasingin kysyntä on kasvanut merkittävästi. Erityisesti kesäkaudella yksityisasiakkaat vuokraavat autoja pidemmäksi ajaksi käyttöönsä, kertoo Tomi Lang Europcarilta.

Kakkosauto voi korvautua vuokraamalla

Minileasingia käyttävät esimerkiksi asiakkaat, joiden oma pieni auto ei sovellukaan pitkille kesämatkoille, joilla matkatavaraa voi tarvita paljonkin, kertoo Europcarin Lang. Minileasingia käytetään Langin mukaan yhä enemmän myös loma-aikojen ulkopuolella, esimerkiksi kakkosauton korvaajana.

Vehon uusien liiketoimintojen johtaja Patrick Holm kertoo, että heidän eripituista vuokrausta tarjoava Veho Go -tuoteperheensä on kasvanut nopeasti, vaikka on vielä liiketoiminnallisesti suhteellisen pientä.

Holmin mukaan alalla nähdään, kuinka myös kuluttajapuolella mennään vuokrausten ja autojen liisaamisen suuntaan, ja siksi tarjonnan määrä kasvaa jatkuvasti.

– Leasingpalveluissa ei ehkä ole vielä löydetty ihan parasta mallia ja markkinoinnissa alalla haetaan oikeaa tapaa esitellä asioita. Kuluttajille leasingmarkkina voi olla aika sekavaa tällä hetkellä, kun on lukuisia tuotteita, jotka vain vähän eroavat toisistaan, Holm miettii.

Autojen käyttöön etsitään lisää tehokkuutta

Veho edustaa Suomessa Sixtiä, joka on yksi suurista kansainvälisistä autovuokraamoketjuista. Sixtin autokanta Suomessa on kasvanut, ja tulossa on nykyistä laajempi tuotevalikoima.

– Perinteisillä vuokra-automarkkinoilla on talvella paljon autoja Lapissa, kun taas kesällä enemmän eteläisessä Suomessa ja suomalaisilla matkailijoilla. Meillä, kuten varmaan kilpailijoillakin, mietitään jatkuvasti, miten koko autokantaa voitaisiin hyödyntää yhä tehokkaammin, Holm sanoo.

Yksi tehostamisen mahdollisuus nähdään juuri erilaisissa kausiautopalveluissa. Holm toteaa, että monessa paikassa on käytössä erilaisia työsuhde- ja kausiautoja, joita käytetään aika vähän.

– Mutta niiden käyttöä ei ole välttämättä ole helppoa tehostaa verotuksen ja vakuutusten mutkikkuuden takia, Holm pohtii.

Kasvu on havaittu myös 24 Rental Networkissa. Toimitusjohtaja Matti Hännisen mukaan on selkeästi nähtävissä, että auto otetaan yhä useammin muutamaksi kuukaudeksi.

– Yrityksillä on erilaisia projektiluontoisia tarpeita, ja yhä enemmän myös kuluttajapuolella voidaan tarvita autoa vaikka pariksi kuukaudeksi, 24 Rental Networkin toimitusjohtaja Matti Hänninen sanoo.

24 Rental Network on hankkinut tänä vuonna pitkälti toistasataa uutta autoa.

– Jos muuhun maailmaan vertaa on Suomi vahvasti omistusautomaa ja varsinkin vanhojen omistusautojen maa. Moni voisi yllättyä, jos laskisi kaikki autoon menevät kulut ja vertaisi summaa lyhytaikaisen vuokraamisen kustannuksiin, Hänninen toteaa.

Miksi erilaisten vuokrausten suosio kasvaa ja vuokraaminen voi tuntua halpaa, käytettyä kesäautoa paremmalta vaihtoehdolta?

Hänninen arvioi yhdeksi syyksi sen, ettei monella nykyisin ole tarvittavia tiloja tai osaamista tehdä autoon pieniäkään korjauksia, jos sellaisille tulee tarvetta. Kulut nousevat ja aikaa kuluu, jos auto pitää pienissäkin ongelmissa viedä huoltoliikkeeseen.

– Ympäristönäkökulmat, uusien autojen ajoturvallisuus, helppous ja vaivattomuus kasvattavat tämän palvelun kysyntää, arvioi Europcarin Lang.

– Meidän palvelusta tullut uusi ja huollettu auto ei ainakaan hajoa sinne mökkitielle. Vaikka onhan kesäautossa tiettyä romantiikkaa ja hienoa ajatus sekin, ei siinä mitään, miettii Maas Globalin Hietanen.

Juhannuksen menoliikennettä nelostiellä Orimattilassa
Juhannuksen liikennettä nelostiellä. Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Yritykset: Alalla riittää kasvunvaraa

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin asiantuntija Anni Hytti kertoo, että heilläkin on huomattu erilaisten vuokrauspalveluiden tarjonnan kasvaneen. Virallisia tilastoja ei vielä ole.

– Osa kokee oman auton hankkimisen raskaana, ja mieluummin ottaa vaivattoman hetkellisen ratkaisun. Toisaalta osa kokee, että on kauhea vaiva joka vuosi miettiä, millaisen auton vuokraa ja mistä, ja heille oman auton hankinta tuntuu helpommalta, Traficomin Hytti pohtii.

Entä jos kaikki haluavat vuokrata auton kesäviikonlopuksi? Helsingin Sanomien kolumnissa (siirryt toiseen palveluun) mietittiin juhannuksen jälkeen, ettei mikään jaettujen autojen määrä riitä tällaiseen kysyntään.

Alan yritykset uskovat, että kasvunvaraa riittää ja autoja löydetään kysyntäpiikkeihin.

– Suomessa on paljon yritysten ja virastojen autoja, jotka eivät ole viikonloppuina käytössä. Me tuomme autoa tarvitsevia yhteen siten, että auto on eri aikaan sitä tarvitsevien tahojen käytössä, Hänninen toteaa.

Hänninen viittaa Imatralla alkaneeseen kokeiluun, jossa Imatran kaupungin virka-autot ovat kaupungin käytössä arkisin kello 8-16, mutta iltaisin ja viikonloppuina ne ovat kuluttajien vuokrattavissa tarpeidensa mukaan.

– Tämä tehostaa niin meidän kuin kaupunginkin toimintaa ja kulut autoista pienenevät, Hänninen sanoo.

Traficomin Hytti ei usko, että kaikki vuokra-autot ja yhteiskäyttöautot olisivat olleet tänä juhannuksenakaan liikenteessä.

– Kuukausitilaamisen ilo on, että tiedämme, ketkä ovat asiakkaamme ja voimme varmistaa, että heille on auto käytössä. Yleensä kysyntä ja tarjonta kohtaavat, ja jos kysyntä hirveästi nousee, pitää hankkia lisää autoja. Tietääkseni niitä saa edelleen kaupoista, toteaa puolestaan Maas Globalin Hietanen.

Lue myös

Vuokraamassa autoa lomalla? Netistä saatu tarjous ei ole sopimus, lopullinen hinta voi muuttua – Lue 9 tärkeää vinkkiä autonvuokraukseen

"Onko tätä pakko käyttää" – Sonja Heikkilä kehittää uusia ja ihmeellisiä liikenteen palveluita, mutta ei pakota autoilijoita niihin

Väitös: Yhteiskäyttöautoilu on Suomessa ainakin 10 vuotta Saksaa jäljessä – osuuskuntamalli voisi tuoda autojen jakamisen pienille paikkakunnille

Saksalaisdokumentti: Yhteiskäyttöautot eivät vähennäkään päästöjä ja ruuhkia – moni on vaihtanut julkisen liikenteen yhteiskäyttöautoon