Vaatteet hukassa ja hiippailua tyhjillä käytävillä – 5 tuoretta kansanedustajaa kertoo, mitä he ovat oppineet kahdessa kuukaudessa

Kun 83 uutta kansanedustajaa aloittaa samaan aikaan, ei kaikki suju aina ongelmitta.

kansanedustajat
Kansanedustajat Marko Kilpi, Mai Kivelä, Joonas Könttä, Paula Werning ja Juha Mäenpää
Kansanedustajat Marko Kilpi (kok.), Mai Kivelä (vas.), Joonas Könttä (kesk.), Paula Werning (sd.) ja Juha Mäenpää (ps.)Karoliina Simoinen, Kuvakollaasi Harri Vähäkangas

Eduskunta piti perjantaina viimeisen täysistuntonsa ennen kesätaukoa.

Kevään istuntokausi on tarkoittanut uusille kansanedustajille pikakurssia eduskunnan toimintaan.

Kysyimme viideltä tuoreelta kansanedustajalta, mitä ensimmäisistä kuukausista on jäänyt käteen.

Paula Werning Eduskuntatalolla.
Kansanedustajaksi valittu Paula Werning teki vaali-illan jälkeen vuoroja sairaalassa. Karoliina Simoinen / Yle

Paula Werning (sd.), Kouvola

43 vuotta

Työskentelin sairaanhoitajana ensiavussa ennen kuin tulin valituksi kansanedustajaksi. Siirryin yhdestä hektisestä maailmasta toiseen.

Vaalien jälkeen tein vielä viimeiset vuorot ensiavussa. Potilaat sanoivat, että ei heitä ennen olekaan kansanedustaja hoitanut.

Olen joutunut miettimään elämässäni ensimmäistä kertaa sitä, millaiset vaatteet laitan töihin päälle. Aiemmin on aina ollut firman puolesta siniset hoitajan vaatteet.

Olen joutunut miettimään elämässäni ensimmäistä kertaa sitä, millaiset vaatteet laitan töihin päälle.

Alkuun tuntui epätodelliselta siirtyä sieltä ensiavun käytävän kiireen keskeltä täysin erilaiseen maailmaan.

Samalla tavalla kuin sairaalassa uudelle osastolle siirtyessä on ne uudet asiat mitä pitää opetella. Täälläkin on paljon sellaista, mitä oppii vain tekemällä, ajan kanssa.

Minulla on taustaa kuntapäättäjänä ja kokemusta ammattiyhdistyksen edunvalvonnasta.

Samalla tavalla eduskunnassa asiat ensin valmistellaan, esitetään ja sitten ne käsitellään, mutta ihan käytännössä esimerkiksi valiokuntien työhön sisään pääsemisessä menee tovi.

Yleisilmapiiri täällä on todella hyvä. Keneltä tahansa voi kysyä mitä vain ja kokeneemmat auttavat mielellään. Se on konkareidenkin etu, että meidät uudet ”tohelot” otetaan hyvin vastaan ja me opimme talon tavoille.

Perehdytyksiä on paljon. Uutta on tullut ihan tolkuttomasti. Lisäksi pelkästään Helsingissä liikkumista on pitänyt opetella, kun en ole aiemmin käynyt täällä kuin lähinnä Linnanmäellä.

Ensimmäisenä työpäivänä hukkasin ulkovaatteeni. Eduskunnan turvamiehet etsivät vaatteitani 1,5 tuntia ennen kuin selvisi, että joku oli tyhjentänyt kaappini luullen, että se on toisen edustajan. Myöhästyin junasta, enkä saanut junalippua vaihdettua, koska kiirastorstain kaikki junat olivat täynnä. Avustaja neuvoi käyttämään taksikorttia ja menemään Kouvolaan taksilla.

Ajattelin, että hyvin alkaa, kun ensimmäisenä työpäivänä humahtaa 300 euroa taivaan tuuliin.

Ajattelin, että hyvin alkaa, kun ensimmäisenä työpäivänä humahtaa 300 euroa taivaan tuuliin. Kaverit kuittailivat, kun lehdissä oli edustajien taksimatkoista, että et sitten kovin kärjessä ollut kuitenkaan.

Ehkä tärkein oppi on ollut se, että ei tämä kuitenkaan ole työpaikkaa kummempi.

Tässä kohtaa voin avoimesti sanoa, jos en tiedä ja kaiken oppii kyllä. Kannattaa tarttua rohkeasti hommiin ja mennä mukaan. Jos jörrötät hiljaa tuolla omassa bunkkerissasi niin siellähän jörrötät neljä vuotta.

Juha Mäenpää Eduskunnan käytävällä.
Juha Mäenpään nuuskan käytöstä täyistunnossa nousi kohu. Karoliina Simoinen / Yle

Juha Mäenpää (ps.), Ilmajoki

47 vuotta

Tulen aika erilaisella taustalla eduskuntaan. Olin erityisopettajana ammattikoulussa ja jäin tapaturmaeläkkeelle vuonna 2011. Loukkasin niskani ja pääni aika pahasti.

Ei tämä valinta mitään suurta glooriaa tuonut. Odotuksena oli, että kaikkea ikävääkin tulee niskaan, jos tänne lähtee. Toisaalta olen otettu siitä, että sain ison äänimäärän ja ison vastuun, mutta ei tämä helppoa varmasti tule olemaan.

Odotuksena oli, että kaikkea ikävääkin tulee niskaan, jos tänne lähtee.

Olen ollut YK-joukoissa ja reissuhommissa Venäjällä ja tämä on vähän samanlaista. Määräaikainen komennus, jonne pitää lähteä ja hoitaa homma niin hyvin kuin pystyy.

Täällä on tullut hirveän paljon uusia asioita. Perehdytyksiä on ollut paljon, mutta ne ovat varmasti pintaraapaisuja siihen, mitä kaikkea täällä tulee olemaan. Suurin osa asioista opitaan varmasti vasta käytännön kautta.

Työilmapiiri täällä on loistava. Vaikka tuolla salissa olen välillä vähän jyrkästikin sanonut, niin uskon, että muiden puolueiden kansanedustajat ymmärtävät, että niillä mielipiteillä olen tänne tullut ja yritän edustaa niitä mahdollisimman hyvin.

Eduskunnan saunassa olen tutustunut myös hallituspuolueiden edustajiin. Kyllä siinä sitten oppiikin, kun keskustelee heidän kanssaan näistä asioista.

Olen käyttänyt joitain sellaisia sanamuotoja, joita muut ovat paheksuneet. Se on pikkuisen yllättänyt, että jos tuolla lähes tyhjässä salissa sanon jotain, niin siitä lehdet repii juttua monta viikkoa.

Olen mielestäni käyttänyt hyviä puheenvuoroja tärkeistä asioista ja niihin ei kukaan kiinnitä huomiota. Sitten tällainen yksi sarkastinen heitto vieraslajeista nousee uutisiin.

Se on pikkuisen yllättänyt, että jos tuolla lähes tyhjässä salissa sanon jotain, niin siitä lehdet repii juttua monta viikkoa.

Tuntui myös hassulta, että nuuskan käytöstä eduskunnassa nousi kohu. Olen kaksi vuotta käyttänyt nuuskaa ja jos heitän biitin huuleen, niin sitten heitän. Ilmeisesti täällä pitäisi yrittää kiinnittää siihen huomiota. Varmaan laitan nuuskan huuleen jatkossakin. Se tulee niin automaatiolla.

Se on vähän teatteria se, mitä tuolla salissa tapahtuu. Uskon, että valiokunnissa päästään oikeasti yhdessä selvittämään, perehtymään ja tekemään asioita yhteistyössä.

Hyviä asioita pitää viedä eteenpäin, vaikka me olemme oppositiossa. Tämä yhteiskunta on mennyt liian kauan sillä tavalla eteenpäin, että oppositio on aina vain äänestänyt vastaan.

Myös oppositiosta pystyy vaikuttamaan. Esimerkiksi Oulun tapahtumien jälkeen perussuomalaisten aiemmin esittämistä mielipiteistä on tullut myös muiden mielipiteitä.

Olen puolustusvaliokunnassa jäsenenä ja varajäsenenä sivistysvaliokunnassa. Molempiin valiokuntiin liittyy oma henkilökohtainen tavoite siitä, että Suomessa menestyville nuorille urheilijoille pystyttäisiin järjestämään jonkinlainen yhteiskunnan tarjoama työpaikka kuten muissa maissa. Se työpaikka voisi löytyä puolustusvoimista tai rajavartiolaitoksesta.

Kesällä on paljon toritapahtumia ja sähköposti täynnä kutsuja kaikenlaisiin kinkereihin. Kotona on polttopuita tekemättä ja lastenkin kanssa yritän viettää vähän aikaa.

Köyhän miehen lomailu on sitä kotona pyörimistä ja omien juttujen tekemistä. Tilanne ei paljon muuttunut kansanedustajaksi valinnan jälkeen. Tulot nousivat, mutta samalla nousivat myös kulut. Ei tästä mitään rahallista autuutta ole tullut.

Mai Kivelä Eduskuntatalon hississä.
Mai Kivelä muuttui aktivisista kansanedustajaksi.Karoliina Simoinen / Yle

Mai Kivelä (vas.), Helsinki

36 vuotta

Olin eläinoikeusjärjestö Animalian toiminnanjohtaja. Heti valinnan jälkeen piti alkaa laittaa vanhaa työtä pakettiin ja rekrytoida seuraajaa. Kun on järjestössä sellaisessa asemassa ei voi vain sanoa että moikka, joku pomo hoitaa nämä asiat tästä eteenpäin.

Olen toiminut järjestöissä koko urani ajan ja minulla on vahva aktivisti-identiteetti. Siinä on vielä vähän totuttelemista, että olen siirtynyt tuolta Eduskuntatalon ulkopuolelta mielenosoituksista tänne sisälle.

Siinä on vielä vähän totuttelemista, että olen siirtynyt tuolta Eduskuntatalon ulkopuolelta mielenosoituksista tänne sisälle.

Järjestöstä tulleelle tämä kaikki eduskunnan aloittamiseen liittyvä seremoniallisuus ja muodollisuus tuntui ensin siltä, että eihän täällä tapahdu mitään poliittista. Jaetaan istumapaikkoja ja järjestäydytään.

Kaikki muuttui, kun hallitusneuvottelut alkoivat. Osallistuin neuvotteluihin ympäristöpöydässä. Silloin pääsin sukeltamaan suoraan syvään päätyyn ja keskittymään niihin itselle kaikkein tärkeimpiin kysymyksiin monen viikon ajan. Se oli hienoa, mutta samalla myös todella raskasta.

Hallitusneuvotteluissa tulin entistä vakuuttuneemmaksi siitä, kuinka tärkeä paikka tämä on, jos halutaan saada poliittista muutosta aikaiseksi. Osa aktivisteista, jotka eivät ole puoluepolitiikassa mukana, saattavat vähätellä esimerkiksi vaalien merkitystä.

Hallitusneuvotteluiden takia kaikki perehdytykset täällä eduskunnassa menivät ohi. Perehdytyksistä on onneksi olemassa tallenteet, joita ajattelin käydä kesän aikana läpi.

Useiden käytännön asioiden selvittämisen olen priorisoinut myöhempään aikaan. Sen takia olen tehnyt kaikenlaisia käytännön mokia täällä vaikka kuinka paljon.

Toin esimerkiksi dokumenttiryhmän tänne ilmoittautumatta sisäänkäynnillä. Aivokapasiteetti ei vain ole aina riittänyt, kun vanhalla työpaikalla toimittiin niin, että ovet olivat auki ja ihmiset kävelivät sukat jalassa ympäri toimistoa.

Työilmapiiri eduskunnassa vaikuttaa yllättävän hyvältä lukuun ottamatta sitä, että en oikein tiedä miten pitäisi suhtautua vihapuhetyylisiin puheenvuoroihin, joita joutuu kuuntelemaan täysistunnoissa.

En oikein tiedä miten pitäisi suhtautua vihapuhetyylisiin puheenvuoroihin, joita joutuu kuuntelemaan täysistunnoissa.

Näitä puheita on vaikea ottaa sellaiselta ”asiat riitelevät” pohjalta, koska se vaikuttaa yhteiskunnalliseen ilmapiiriin, jopa joidenkin ihmisten konkreettiseen turvallisuuteen.

Tämä on erikoinen työpaikka siinä mielessä, että täällä ollaan kollegoja ihmisten kanssa, jotka ajavat aivan päinvastaisia asioita. Se tekee tästä tosi mielenkiintoista, hämmentävää ja välillä henkisesti raskasta.

Ajattelen, että täällä pitää olla aika selkeä käsitys siitä mitä haluaa tehdä ja mihin keskittyy, ettei ole vain sen pyörityksen vietävänä. Seuraan tarkasti itselleni tärkeimpiä hallitusohjelmakirjauksia. Minulle on tärkeää, miten esimerkiksi hiilineutraaliustavoitetta lähdetään toteuttamaan.

Olen suuressa valiokunnassa, joka kokoontuu myös kesällä. Ajattelin, että heinäkuussa pidän lomaa, enkä tee mitään. Tässä on läheiset joustaneet aika paljon niin laitoin asiat nyt sellaiseen prioriteettijärjestykseen, että kesällä perhe menee edelle.

Joonas Könttä haastateltavana.
Joonas Könttä tekee töitä poliitikkojen kanssa, jotka ovat olleet kansanedustajia pidempään kuin Könttä on elänyt. Karoliina Simoinen / Yle

Joonas Könttä (kesk.), Jyväskylä

29 vuotta

Vaali-iltana tunnelmat olivat kaksijakoiset. Olin omasta puolestani todella onnellinen, mutta puolueen kannaltahan tulos oli ihan katastrofi.

Valinnan jälkeen työasiat järjestyivät nopeasti, mutta oman asunnon saamisessa meni viisi viikkoa. Osallistuin hallitusneuvotteluihin, enkä pystynyt käymään asuntonäytöissä. Asuin sukulaisten luona Vantaalla ja Sipoossa ennen kuin sain järjestettyä asumiskuviot.

Jäin virkavapaalle ulkoasiainsihteerin tehtävästä ulkoministeriössä. Valtion virkamiehille työasioiden järjestäminen on helppoa. Laissa lukee selkeästi, että virkavapaata saa, jos tulee valituksi kansanedustajaksi.

Työskentelin kaksi vuotta europarlamentaarikko Paavo Väyrysen avustajana europarlamentissa. Siihen verrattuna eduskunnassa on vähemmän byrokratiaa.

Olet aika huono lainsäätäjä, jos et salin ulkopuolella tule juttuun kollegoiden kanssa.

Salissa retoriikka on välillä kiivasta, mutta olet aika huono lainsäätäjä, jos et salin ulkopuolella tule juttuun kollegoiden kanssa.

Hallitusneuvotteluiden takia olin poissa suurimmasta osasta perehdytyksistä. Virkamiestaustasta on ollut iso apu, sillä esimerkiksi tietojärjestelmät ovat valtiolla identtiset, mutta alussa on ollut silti joitain kömmähdyksiä. En esimerkiksi päässyt paikalle valiokuntien järjestäytymisiskokouksiin, kun oletin, että niistä tulee kalenterimerkinnät. Siitä tuli poissaolomerkintä aivan turhaan.

Puolustusvaliokunnassa puheenjohtajana on Ilkka Kanerva (kok.), joka on poliittinen elävä legenda. Se on tietyllä tavalla absurdi tilanne olla samassa valiokunnassa kuin sellaiset henkilöt, jotka ovat olleet politiikassa kymmeniä vuosia, pidempään kuin olen elänyt.

Kaikkiaan tämä pari kuukautta on mennyt iloisissa tunnelmissa. Olen tehnyt politiikkaa kymmenisen vuotta ylioppilaskunnasta lähtien. Siellä kirkastui, että olisihan se hienoa päästä joskus lainsäätäjäksi. Onhan tämä unelmien täyttymys.

Marko Kilpi haastateltavana Eduskuntatalon kahvilassa.
Marko Kilpi vaihtoi poliisin arjen täysistuntoihin ja eduskunnan kuppilaan. Karoliina Simoinen / Yle

Marko Kilpi (kok.), Kuopio

50 vuotta

Yhtenä iltana lähdin hiipparoimaan täällä tyhjässä talossa. Tuli tunne siitä, kuinka uskomatonta on olla täällä.

Ennen vaaleja ajelin vanhempana konstaapelina pakettiautolla tuolla pitkin kyliä. Poliisit ovat paljon tekemisissä ongelmaisten ihmisten ja syrjäytyneiden kanssa. Kyllähän se muokkaa sinua ja suhtautumistasi elämään.

Yhtäkkiä yksi vaali-ilta ratkaisee kaiken ja sinulla on avaimet tällaiseen taloon. Onhan se aikamoinen muutos. Käsittämätön juttu, jonka prosessoimiseen menee jonkin aikaa. Nyt alan pikkuhiljaa olla sinut asian kanssa.

Vaali-illan jälkeen asioita piti alkaa hoitaa nopeasti. Virkavapaus piti saada heti pyörimään ja työvuorosuunnitteluun tieto, että yksi nimi on nyt pois listasta. Viimeiset tavarani kävin hakemassa työpaikalta vasta tällä viikolla. Kämppää en ole Helsingistä löytänyt vieläkään vaan olen asunut kaverin nurkissa. Jatkuva etsiminen on päällä.

Työpaikkana tämä on täysin poikkeuksellinen.

Työpaikkana tämä on täysin poikkeuksellinen. Tässä maassa ei varmasti ole muita vastaavia. Täällä on tietyt käyttäytymissäännöt ja paljon kirjoittamattomia sääntöjä, joiden mukaan pitää elää.

Alkuun on ollut yllätys, kuinka hyvin tämä koneisto täällä toimii. Heti ovella tiedettiin, kuka tulee ja otettiin koppi uusista kansanedustajista. Avuliaisuus henkilökunnan puolelta ja myös edustajakollegoilta muistakin puolueista on ollut tosi hienoa ja helpottanut tänne tuloa.

Olen kokenut työilmapiirin hirmuisen hyvänä. On mielenkiintoista seurata, miten poliittisten kysymysten ja henkilökohtaisen tason välissä tasapainoillaan. Poliisityössä on tullut tutuksi se, että jokaisen kanssa on tultava juttuun.

Puheet täysistunnossa vaikuttavat välillä enemmän teatterilta. Poliittisen retoriikan merkitystä on toisinaan vaikea syvällisesti ymmärtää, mutta siitä huolimatta kaikella on oma merkityksensä. Meillä on tämä valtiomalli ja toiminta on tietynlaista.

En ole tehnyt mitään varsinaisia virheitä tässä ensimmäisten kuukausien aikana. Sain nopeasti avustajan, joka on toiminut pelastusrenkaana. Kun ei tule ihan poikasena ja elämänkokemusta on jo jonkin verran, niin pahimmat mokat jää tekemättä.

Tämä on sellainen paikka, että oikeassa paikassa tehdystä virheestä nousee hirveä häly.

Virheiden tekemisessä ei ole sinänsä mitään väärin, mutta tämä on sellainen paikka, että oikeassa paikassa tehdystä virheestä nousee hirveä häly. Toisaalta sen voi ymmärtää niinkin, että tämä alku on mennyt liian varovaisesti kun virheitä ei ole tullut tehtyä.

Kokoomuksella on nyt oppositiossa nahanluonnin paikka. Oppositiopolitiikan ei saa mielestäni antaa mennä pelkäksi räksyttämiseksi ja riitelyksi. Pitää nostaa esiin epäkohtia, tarjota ratkaisumalleja ja antaa myös kiitosta, kun sen paikka on.

Kesällä on kaikenlaista edustamista ja seuraavan dekkarin kirjoittamista. Saa nähdä miten syksyllä löytyy aikaa kirjan kirjoittamiselle. Kiire niiden kanssa tahtoo aina tulla.

Lisää aiheesta:

Taistelua vallasta, yksinäisyyttä ja kiusaamista – kansanedustaja haastatteli kollegoitaan ja kertoo nyt eduskunnan vaietuista puolista