Lahden tietoverkko palautunut ennalleen – hyvinvointiyhtymässä riittää vielä töitä

Palvelut toimivat jälleen muun muassa Lahden kirjastoissa.

Kyberhyökkäys
Mies palauttaa kirjaston kirjoja.
Tietoverkon palauttaminen helpottaa muun muassa kirjastossa asiointia.Emilia Malin / Yle

Lahden tietoverkko on palautunut pääosin normaaliksi kahden ja puolen viikon takaisen kyberhyökkäyksen jälkeen.

Esimerkiksi kirjasto- ja kassajärjestelmät on saatu takaisin käyttöön. Samoin palautekavana ja karttapalvelu ovat jälleen toiminnassa.

Kaupungin tietohallinnosta kerrotaan, että palvelut on saatu toimimaan yksi kerrallaan, mutta toimimattomia yhteyksiä palautetaan vielä seuraavien viikkojen ajan. Osassa palveluita saattaa näin ollen esiintyä vielä hitautta.

Hyökkäyksen seurauksena verkko kuormittui ja kaupungin koneita saastui. Myös Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä kärsittiin ongelmista.

Hyvinvointiyhtymässä siivous jatkuu

Hyvinvointiyhtymä jatkaa irrottautumista Lahden kaupungin verkosta. Potilastyön kannalta keskeiset osat saadaan irrotettua kaupungin verkosta mahdollisesti jo kuluvan kesän aikana.

Kaupungin ja yhtymän verkkoyhteydet ovat peruja ajoilta, jolloin terveyspalvelut olivat osa kaupungin hallintoa.

Terveys- ja sairaanhoitopalveluiden toimialajohtaja Juhani Sand kertoo, että irrottaumista on tehty hiljalleen jo ennen kaupungin verkoyhteyksissä olleita ongelmia. Kyberhyökkäyksen tuomat ongelmat ovat osaltaan vaudittaneet työtä.