Miten ajattelet Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vaikuttaneen sinuun? Yle kaipaa kertomustasi

Yle selvittää suomalaisten oletuksia historian vakavimman ydinvoimalaonnettomuuden vaikutuksista kotimaassa.

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus
Radioaktiivisuusvaroitusmerrki ja Tsernobylin ydinvoimala-aluetta.
Radioaktiivisuusvaroitusmerkin takana näkyy Tšernobylin ydinvoimala-aluetta.Sergei Dolzhenko / EPA

33 vuotta sitten suomalaiset seurasivat televisiosta, kun Ylen uutistenlukija Kari Toivonen kertoi synkeää uutista.

Tšernobylin ydinvoimalan ohjaustietokoneeseen tallentui aikakoodi 26. huhtikuuta 1986, kello 01:23:40 (siirryt toiseen palveluun) (Ilta-Sanomat). Silloin Ukrainan sosialistisessa neuvostotasavallassa, lähellä Prypjatin kaupunkia, tapahtui historian vakavimmaksi paljastunut ydinvoimalaonnettomuus.

Radioaktiivisia saasteita levisi pitkin Eurooppaa. Suomen Säteilyturvakeskus arvioi tuolloin, ettei säteily aiheuta suoraa terveysriskiä Suomessa. Joitakin varotoimenpiteitä oli silti.

Esimerkiksi sadevettä kehotettiin välttämään juomavetenä erityisesti eläimillä, ja elintarvikkeita, kuten maitoa ja sen jodipitoisuuksia, pidettiin silmällä. Lasten leikkejä kuravesilammikoissa ja hiekan suuhun joutumista suositeltiin varomaan.

Onnettomuus on vuosikymmenten jälkeen jälleen ajankohtainen HBO:n suositun Chernobyl-sarjan myötä.

Yle tekee juttua siitä, miten suomalaiset olettavat Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vaikuttaneen itseensä ja ympäristöönsä. Jätätkö marjat vieläkin poimimatta tai sienet säilömättä mökkipaikkakunnallasi? Saitko nukkua vauvana ulkona vaunuissa onnettomuuden jälkeen, tai mietitkö onnettomuuden vaikutuksia itseesi tai omaan jälkikasvuusi?

Keräämme juttua varten suomalaisten näkemyksiä aiheesta. Vastauksiasi voidaan käyttää tarvittaessa jutun yhteydessä.

Kysely on suljettu.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.