Keskiajalla vammaisten elämä ei ollut niin synkkää kuin monet luulevat – omista yritettiin aina pitää huolta

Suhtautuminen ja pärjääminen riippui asemasta, mutta monet pystyivät elämään kutakuinkin normaalia elämää.

vammaiset
Linn Gröndahl ja Lea Vihonen
Näkövammaiset Linn Gröndahl ja Lea Vihonen näyttelevät Turun Keskiaikaisilla markkinoilla. He ovat tiettävästi ensimmäiset tapahtumassa näyttelevät näkövammaiset. Paula Collin / Yle

Keskiaika oli karua ja kamalaa, vammaisia pilkattiin, vammoja pidettiin Jumalan rangaistuksena ja vammaisia kohdeltiin huonosti. Tällainen käsitys elää edelleen paikoitellen vahvana, muttei ole totta.

Lähtökohtaisesti vammaisuuteen suhtauduttiin keskiajalla neutraalisti. Näin sanoo filosofian tohtori Jenni Kuuliala, joka johtaa Tampereen yliopiston Vammaisuuden vaiettu historia -hanketta.

– Ihmisten odotettiin kantavan oman kortensa kekoon, ja niin kauan kuin se onnistui, asiat olivat hyvin, Kuuliala sanoo.

Pärjääminen riippui siis usein vamman laadusta. Esimerkiksi näkövammainen saattoi hyvin hoitaa omat lapsensa ja pystyi osallistumaan yhteisön hyväksi tehtävään työhön.

Osatyökykyisille töitä

Muutoinkin keskiajalla oli paljon töitä, joita vammat eivät välttämättä rajoittaneet.

– Keskiaikaisessa kotitaloudessa oli parhaimmillaan kymmeniä ihmisiä tekemässä töitä. Se antoi eri tavalla tilaa ihmisille, joita nykypäivänä kutsuttaisiin osatyökykyisiksi, kertoo filosofian tohtori Reima Välimäki

Myös Välimäki on mukana vammaisuuden historiaa kartoittavassa hankkeessa.

Hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa olevat saattoivat elää kohtalaisen normaalia elämää vammastaan huolimatta. Jopa yliopisto-opinnot saattoivat olla mahdollisia.

Reima Välimäki kertoo lapsuudessa sokeutuneesta yliopisto-opiskelijasta.

– Sokeutunutta poikaa ei laitettu mihinkään peräkammariin vaan hänelle tarjottiin mahdollisuus opiskella.

Heikommista pidettiin huolta

Keskiajalla oli vallalla ajatustapa, jossa heikommista pidettiin huolta. Siksi myös niistä vammaisista, jotka eivät työhön pystyneet, yritettiin huolehtia.

Pärjääminen riippui kuitenkin paljon yhteiskunnallisesta asemasta ja suvun vauraudesta. Heikoimmassa asemassa olivat esimerkiksi orvot tai vanhukset, joilla ei ollut omia lapsia.

– He olivat suurimmassa riskissä joutua kerjuulle, mutta se koski yhtä lailla ihmisiä, joilla ei ollut mitään vammaa, Reima Välimäki sanoo.

Myös se, miten vammaisuuteen suhtauduttiin, riippui asemasta. Kerjäläisten kohdalla vammat saattoivat aiheuttaa pilkkaa, huonoa kohtelua ja jopa väkivaltaa.

Reima Välimäki ja Jenni Kuuliala
Reima Välimäki ja Jenni Kuuliala ovat tutkineet vammaisten elämää keskiajalla.Paula Collin / Yle

Keskiajalla ihmisellä oli oikeus elättää itsensä kerjäämällä, jos hänellä oli jokin vamma. Ihmiset kuitenkin saattoivat helposti olla epäluuloisia sitä kohtaan, olivatko vammat todellisia.

Jenni Kuuliala kertoo, että kerjäläisiä saatettiin tutkia fyysisesti, kun heidän huijausmenetelmänsä pyrittiin saamaan selville.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että keskiajalla ulkoisten ominaisuuksien kommentointi ja niille naureskelu oli ihan erilaista kuin mitä se on nykyään, Kuuliala sanoo.

– Ihmiset saivat muun muassa liikanimiä ulkoisten ominaisuuksiensa perusteella. Sen kohteeksi joutuivat muutkin kuin vammaiset.

Synnynnäiset epämuodostumat saattoivat kuitenkin herättää ihmisissä ihmetystä tai jopa pelkoa.

Oliko kaikki ennen huonommin?

Jenni Kuuliala kertoo, että viime aikoina keskiajan vammaisten elämästä on saatu yhä enemmän tietoa. Myös arkeologia on osoittautunut hyödylliseksi.

Mistä sitten johtuu, että edelleen elää vahvana käsitys siitä, että keskiaika oli vammaisille erityisen kurjaa aikaa?

Kuuliala uskoo, että yksi syy on nyky-yhteiskunnan jossain määrin ongelmallinen suhtautuminen vammaisuuteen.

– Se nähdään helposti automaattisesti tragediana. Silloin on helppo vetää ajatuskulku, että totta kai sen piti olla vielä suurempi tragedia menneisyydessä, hän pohtii.

– Samalla meillä on vahva usko oman aikamme lääketieteeseen ja muutenkin ajatus siitä, että kaikki on nykyään paremmin kuin ennen.

Erot nykypäivään eivät ole niin suuria

Turun Keskiaikaiset markkinat tuo vammaisuuden historiaa tänä vuonna esille.

Markkinanäytelmässä on kaksi näkövammaista hahmoa, joita esittävät näkövammaiset näyttelijät. Linn Gröndahl ja Lea Vihonen ovat tyytyväisiä asiaan.

– Olin otettu ja ilon kyyneleet pääsivät, kun kuulin, että pääsen mukaan. On hyvä, että asiaa tuodaan ihmisten tietoisuuteen, Vihonen sanoo.

– Saisi tuoda enemmänkin. Nyt näyttelemme näkövammaisia näkijöitä, mikä on aika tyypillistä. Tämä on kuitenkin ensimmäinen askel, Gröndahl lisää.

Keskiaikaiset markkinat
Turun Keskiaikaisilla markkinoilla halutaan tuoda esille kaikkien historiaa.Paula Collin / Yle

Tutkija Reima Välimäki toimii myös Turun Keskiaikaisten markkinoiden historiallisena asiantuntijana. Hän sanoo, että markkinoilla on jo vuosia haluttu tuoda esille kaikkien keskiaikaa, ei ainoastaan valtaapitävien miesten tarinaa.

Moneen vuoteen markkinanäytelmässä ei ole kuitenkaan esitetty vammaisia hahmoja. Näyttelijöinä on näkövammaisia tiettävästi ensimmäistä kertaa.

– Eriasteisista vammoista tai muista rajoitteista kärsivät henkilöt olivat olennainen osa keskiajan yhteiskuntaa. On ilmiselvää, että heidän tarinoidensa pitää näkyä myös täällä, Välimäki sanoo.

Miltä keskiajan vammaisen elämä sitten kuulostaa nykypäivän näkövammaisen mielestä?

– Ei loppujen lopuksi kovin erilaiselta. Apua ja tukea sai eri tavalla kuin nykyään, mutta uskon ainakin itse, että yhteisöllisyys oli jopa tehokkaampaa kuin nykyajan avut, Linn Gröndahl sanoo.

Lea Vihonen säestää Gröndahlia ja huokaa:

– Olisipa aikakone.

Lue lisää:

Turun Keskiaikaisilla markkinoilla heti avajaispäivänä 30 000 kävijää