Maakuntaan tulee 200 kiinalaisen koululaisen ryhmä

Kiinalaiset yläkoululaiset osallistuvat elokuussa muun muassa Joensuun ja Kontiolahden koulun oppitunneille.

Joensuu
Kolin kansallispuisto.
Kolin kansallispuisto.Pentti Kallinen / Yle

Pohjois-Karjalaan saapuu elokuussa suuri kiinalaisryhmä.

Parisataa kiinalaista yläkoulun oppilasta osallistuu heille räätälöityyn koulutusmatkailu-ohjelmaan. Vierailu tuo maakuntaan noin 1400 majoitusvuorokautta.

Oppilaat käyvät koulua yhdessä joensuulaisten ja kontiolahtelaisten yläkoululaisten kanssa viiden päivän ajan.

Ohjelmassa on myös erilaista toimintaa luonnossa. Vapaa-ajan ohjelman suunnittelussa on ollut mukana Riveria, ja ammattiin opiskelevat toimivat vierailun aikana ohjaajina.

Vierailu onnistui Visit Karelian hankkeen kautta, ja Pohjois-Karjalan kanssa kiinalaiskoululaisten vierailusta kisasivat USA:n ja Kanadan matkailuohjelmat.