Syytteistä vapautetut Kittilän luottamushenkilöt eivät vielä palaa päätöksentekoon

Kittilän kunta odottaa ensin kahden tuomion lainvoimaisuuden, sanoo vt. kunnanjohtaja Antti Jämsén.

Kittilä-oikeudenkäynti
Kittilän käräjät 11.9.2018
Luottamustoimen palaamiseen vaikuttaa nyt mahdollisen Kittilä-oikeusprosessin jatkuminen. Lisäksi hallintotuomioistuimissa on menneillään kahtakymmentä luottamushenkilöä koskeva asia. Maija-Liisa Juntti / Yle

Virkarikossyytteistä Lapin käräjoikeudessa perjantaina vapautetut Kittilän luottamushenkilöt joutuvat vielä odottamaan päätöksentekoon pääsemistä.

Kittilän kunta odottaa vielä Kittilä-käräjien tuomion lainvoimaisuutta. Kaikkien oikeusasteiden läpikäynti voi viedä vuosia. Ainakin tässä vaiheessa syyttäjä harkitsee valittavansa tuomiosta, jossa 27 luottamushenkilöä vapautetiin virkarikossyytteistä.

– Toivottavaa on, että tilanne selkiytyy. Mutta jos tästä valitetaan, ei ole lainvoimaisia päätöksiä, Kittilän vt. kunnajohtaja Antti Jämsén sanoo.

Käynnissä on myös toinen Kittilän päättäjiin liittyvä, hallintotuomioistuimissa oleva oikeusasia, joka myös viivyttää joidenkin luottamustoimiin palaamista. Kyse on 20 henkilön luottamustoimista pidättämisestä, joista Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi kymmenen kesäkuussa.

Valtiovarainministeriö ja Kittilän kunnanhallitus ovat kertoneet aikovansa valittaa asiassa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Lisää aiheesta:

Professori Terttu Utriainen: Käräjäoikeuden Kittilä-päätös antaa karun kuvan kuntapäätöksenteosta

Kittilän kuntapäättäjille vapauttava tuomio ainutlaatuisessa virkarikosoikeudenkäynnissä – syyttäjät aikovat todennäköisesti valittaa tuomiosta

Valtiovarainministeriö valittaa Kittilän kuntapäättäjien hyllytyksen kumoamisesta

Lisää tuoreimpia uutisia Lapista kätevästi mobiilissa. Lataa Ylen Uutisvahti: http://link.yle.fi/BlB (siirryt toiseen palveluun)