Analyysi: "Mestari" Halla-aho on kiusaantunut liikanimestään ja kaitsee nyt opetuslapsiaan asialinjalle

Puoluekokoukseen saapui menestyksen marinoima puheenjohtaja, joka haluaa varjella perussuomalaisten saavuttamaa asemaa, kirjoittaa politiikan toimittaja Jyrki Hara.

Jussi Halla-aho
Jussi Halla-aho på Sannfinländarnas partimöte med publiken i bakgrunden.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho omiensa keskellä Tampereen puoluekokouksessa.Lehtikuva

Perussuomalaisten puoluekokous Tampereella on saattanut tuntua tylsältä, jos joku odotti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Niitä koettiin yllin kyllin Jyväskylässä kaksi vuotta sitten, kun puolue repesi kahteen leiriin ja Jussi Halla-ahon tukijat äänestivät Timo Soinin suunnitelmat nurin.

Tällä kertaa Tampereen puoluekokoukseen saapui yhtenäisyyttään ja kypsyyttään vakuuttava puolue, joka kopautti istuvan puheenjohtajansa jatkokaudelle melko koruttomin menoin, ilman vastaehdokasta.

Mitään tunnemyrskyä salissa ei nähty, niin itsestään selvä Halla-ahon jatko kaikille oli.

Itsekkäästä hillotolppaväestä on päästy eroon ja puolue on saanut uuden alun, perussuomalaiset tuntevat. Vaalivoittoihin siivittänyt ohjelmatyö on tehty yhtenäisenä joukkueena ja linjaukset viety kansiin ja kirjoihin. Menestyksellä on jatkossa rajana vain taivas, jos sekään, viesti kuuluu.

Perussuomalaiset ovat voimansa tunnossa, vaikka edessä on oppositiokausi. Eduskuntavaalitulos oli vahva näyttö siitä, että puolue ei soinilaisia tarvinnut. Pääministeripuolueen paikka oli jo erittäin lähellä.

Jussi Halla-aho on haastamaton puolueen ykkönen ja guru. Hän on melko lyhyestä puheenjohtajakaudestaan huolimatta menestyksen marinoima johtaja, jonka pitää jo aktiivisesti varoitella puoluettaan omahyväisyyden riskeistä. Näin hän teki myös avauspuheenvuorossaan Tampereella.

Samalla Halla-aho nosti painokkaasti esiin toisen, puolueen julkikuvaan liittyvän vaaran.

Puolueen sanoma ja ohjelma ovat kunnossa, erottautuminen poliittisista kilpailijoista erinomaista, eikä hallitusvaltaankaan ole mikään kiire. Mutta puheenjohtaja kehotti väkeään miettimään puolueesta syntyvää mielikuvaa.

Hänen mukaansa perussuomalaisten olisi näytettävä kansalaisille, ettei puolueen tarjoama vaihtoehto "perustu synkkään mielenlaatuun, ilkeyteen tai julmuuteen, vaan realismiin, reiluuteen ja terveeseen järkeen".

Väistynyt puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo puolestaan muotoili Ylen haastattelussa, että mielikuvatyössä on tuotava julki, että perussuomalaiset ovat ihan tavallisia ihmisiä, eivätkä he "syö pieniä lapsia ja lepakoita iltaisin".

Väärät ja haitalliset mielikuvat ovat perussuomalaisten mukaan toki valtamedian propagandan aiheuttamia harhoja. Selvästi ne kuitenkin koetaan todellisiksi ongelmiksi puolueessa, joka on noussut ylimmän vallan kynnykselle. Esteeksi tiellä lopulliseen läpimurtoon.

Perussuomalaiset haluavat olla radikaali vaihtoehto ja miellyttää samalla maksimaalisen suurta kansanosaa. Tehtävä ei ole helppo.

Olisi osattava ajaa jyrkkää linjaa olematta pelottava. Olisi puhuteltava aina vain laajempaa väkimäärää, jos mielii lopulta sen viimeisenkin kynnyksen yli: Suomen suurimmaksi eduskuntavaaleissa.

Jussi Halla-aho on joutunut viime aikoina tekemään pesäeroa puolueen kiihkomielisimpiin nuoriin jäseniin. Niihin, jotka intoilevat suomalaisuuden määritelmistä syntyperän ja etnisyyden perusteella.

Lauantaina Helsingin Sanomat (siirryt toiseen palveluun) kertoi Halla-ahon eronneen kaikessa hiljaisuudessa jyrkän kansallismielisestä Suomen sisu -järjestöstä.

Hän ei ruodi asiaa mielellään. Hän ei silminnähden myöskään iloitse erityisesti liikanimestään "mestari", jonka Halla-aho sai jo ennen ammattipoliitikon uraansa.

Messiaaniselta kuulostavan nimityksen antoi jo viime vuosikymmenellä Halla-ahon maahanmuuttovastaisesta nettikirjoittelusta innostunut seuraajakunta.

Perussuomalaiset eivät halua olla yhden mestarin mukana nouseva ja aikanaan vajoava puolue. He haluavat varmistaa, että ovat tulleet jäädäkseen. Halla-aho ei halua toistaa Timo Soinin virheitä saati kokea tämän poliittista kohtaloa.

Populistiliikkeet ympäri Eurooppaa ovat syntyneet vahvojen, karismaattisten johtajiensa ympärille. Halla-aho toivoi Tampereella, että uudet varapuheenjohtajat ottaisivat tehtävissään vahvan roolin ja loisivat omaa poliittista profiiliaan.

Puolueen kärkeen tarvitaan leveyttä, muun muassa jatkuvuuden varmistamiseksi, puheenjohtaja totesi Tampereella.

Halla-aho uskoo poliittisen sanomansa aitoon elinvoimaan ja puolueensa pitkään marssiin kohti uusia voittoja, asia edellä.

Samalla perussuomalaisten sisältä säännöllisesti putkahtelevat, avoimen rasistiset möläytykset ja rikkeet haluttaisiin siivota pois maltillisia äänestäjiä pelästyttämästä.