Tiekirkko on matkailijan levollinen taukopaikka – loputkin tiekirkot avaavat ovensa Meri-Lapissa

Tiekirkot ovat kesällä avoinna pääsääntöisesti muutaman tunnin päivässä pitkälle elokuuhun asti.

Meri-Lappi
Tornion kirkko.
Tornion kirkko on yksi Lapin avoinna olevista tiekirkoista.Riikka Rautiainen / Yle

Viimeisetkin kesän tiekirkot avaavat kesäksi ovensa tällä viikolla.

Meri-Lapissa seitsemän tiekirkkoa on avoinna tutustumista ja hiljentymistä varten niin paikallisia kuin matkailijoitakin varten.

Meri-Lapissa viimeisenä kauden aloittaa heinäkuun ensimmäisenä päivänä ortodoksinen kirkko Kemissä. Lisäksi avoinna on Kemin kirkko.

Torniossa tiekirkot ovat Torniossa ja Alatorniolla, Keminmaassa auki on uusi kirkko ja Tervolassa Isokirkko sekä Vanha kirkko. Keminmaassa myös Vanha kirkko on avoinna matkailijoille pääsymaksua vastaan.

Muualla Lapissa tiekirkot avaavat ovensa vaihtelevammin. Rovaniemellä tiekirkko on ollut toiminnassa jo toukokuusta lähtien, mutta esimerkiksi Muoniossa ovet avataan ensi viikolla ja Utsjoella vasta kuun puolivälissä.

Koko Lapissa tiekirkkoja on 15 ja koko maassa yli 250. Tiekirkot ovat avoinna pääsääntöisesti päiväsaikaan muutaman tunnin elokuulle asti.

Tiekirkkotoimintaa on myös monessa muussa maassa, ainakin Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Virossa ja Saksassa.

2.7. 9.06 Lisätty tieto Keminmaan Vanhan kirkon aukiolosta.