Opiskelija, suunnitteletko muuttoa vuokra-asuntoon? Varaudu jopa vuoden jonotukseen: "Yksiön saa, kun malttaa odottaa"

Esimerkiksi Helsingistä vapaita asuntoja löytyy tällä hetkellä vain joka viidennelle hakijalle.

opiskelija-asunnot
Kerrostaloasunnon parveke ja sisäpiha
Opiskelijat haluavat yksiöihin, mutta tarjolla on lähinnä soluasuntoja. Moni Tampereen soluasunnoista sijaitsee Hervannassa.Marko Melto / Yle

Hakemustulva opiskelija-asuntoihin on taas suurimmillaan. Kysyntä nousi korkeimmilleen, kun onnekkaat saivat tiedon pääsystään oppilaitoksiin.

Halutuimpia ovat yksiöt. Niitä vain on tarjolla huomattavasti kysyntää vähemmän, vaikka monissa kaupungeissa soluasunnoista on jo muokattu yksiöitä.

Yhtenä syynä on asumistuen muutos. Jos haluaa, että kämppiksen tulot eivät vaikuta tukeen, kannattaa tehdä erillinen vuokrasopimus.

Muussa tapauksessa Kela saattaa epäillä parisuhdetta.

Pienissä kaupungeissa helpompaa

Tampereen opiskelija-asuntosäätiön toimitusjohtajan Kirsi Kosken mukaan vuoden odottelu yksiöön on aika tavallista.

– Kyllä sen saa, kun malttaa odottaa ja jaksaa pitää hakemustaan ajan tasalla.

Odotteluun kannattaa Kosken mukaan varautua, koska yksiöistä ei niin vain lähdetä. Niissä kun voi asustaa koko opiskeluajan.

Toasin toimitusjohtaja Kirsi Koski
Kirsi Kosken mukaan heinäkuu on opiskelija-asuntösäätiöille kiireisintä aikaa.Marko Melto / Yle

Kaikkiaan Toasille tulee kesän mittaan arviolta 4 000 asuntohakemusta. Turussa hakemuksia kirjataan hieman vähemmän, Helsingissä puolestaan suurista paikkakunnista selvästi eniten.

Vapaita asuntoja löytyy tällä hetkellä esimerkiksi Helsingistä vain joka viidennelle hakijalle. Pienemmissä kaupungeissa, kuten Vaasassa ja Mikkelissä avain omaan asuntoon irtoaa helpommin.

Opiskelija-asuntojen saatavuus joillakin paikkakunnilla
Selvästi eniten hakemuksia tulee Helsingin opiskelija-asuntosäätiölle (HOAS). Myös Tampereen opiskelija-asuntosäätiön (TOAS) ja Turun ylioppilaskyläsäätiön (TYS) hakemukset lasketaan tuhansissa. Mikkelin opiskelija-asunnoissa (MOAS) ja Vaasan opiskelija-asuntosäätiössä (VOAS) liikutaan sadoissa hakemuksissa.Marko Melto / Yle

Syksyllä helpottaa

Opiskelija-asuntosäätiöiden mukaan tilanne eri puolilla Suomea on tavanomainen. Vaikka tilanne olisi ensi alkuun vaikea, tarjonta laajenee kun opiskelija-asuntoja irtisanotaan ja nykyiset asukkaat muuttavat muualle.

Toisaalta moni opiskelija löytää katon päänsä päälle yksityisiltä markkinoilta. Toimitusjohtaja Kirsi Koski sanoo, että perinteiseen tapaan tilanne helpottaa muutoinkin ajan mittaan.

– Mehän emme kaikkia uusia opiskelijoita pysty asuttamaan. Toisaalta Tampereella on muuta tarjontaa niin paljon, että hienosti on myös alkusyksyt viime vuosina pärjätty, Koski sanoo.

Tarjolla on myös tilapäismajoitusta. Tampereella ylioppilaskunnan perustama yhdistys järjestää tiloja niille, jotka jäävät opintojen alkuvaiheessa täysin vaille asuntoa.

Kati Aaltonen
Opiskelijat hakevat Kati Aaltosen mukaan ensisijaisesti kalustettuja asuntoja.Marko Melto / Yle

Aiemmin hätämajoitukseksi kutsuttu järjestelmä on ollut toistaiseksi vähällä käytöllä.

– Viime vuonnakaan tilapäismajoitusta ei juurikaan tarvittu, ja se kertoo mielestäni siitä, että asuntotilanne on Tampereella hyvä, Opiskelijan Tampere -yhdistyksen asunto- ja viestintävastaava Kati Aaltonen sanoo.

Millainen opiskelija-asuntotilanne on sinun paikkakunnallasi? Kerro kokemuksesi ja vinkkisi ensimmäistä kertaa omilleen muuttavalle. Keskustelu suljetaan kello 2.7. klo 20.00.

Korjaus 3.7. Opiskelija Tampere -yhdistyksen ovat perustaneet opiskelijakunta Tamko ja ylioppilaskunnat TAMY ja TTYY (Yhdistymisen myötä TREY).