Suomi on nyt EU:n puheenjohtajamaa – Rinne kirjoitti eurooppalaisille kirjeen ilmastouroteoista ja nuoruutensa mopoajeluista

Ilmastonmuutoksen torjuminen on Suomen ykköstavoite, eikä tavoitetta ole helppo saavuttaa.

EU-puheenjohtajuus
Antti Rinne
Kenzo Tribouillard / AFP

Pääministeri Antti Rinne (sd.) näkee eron tämän hetken nuorten ja oman sukupolvensa välillä.

– Kun minun nuoruudessa lintsattiin koulusta mopoilun tai uusien tuttavuuksien takia, tänä päivänä nuoret ympäri Eurooppaa kerääntyvät kansallisten parlamenttien eteen osoittamaan mieltä heitä huolestuttavasta asiasta: ilmastokriisistä.

Näin Rinne kirjoittaa kirjeessään (siirryt toiseen palveluun) eurooppalaisille Suomen EU-puheenjohtajuuden ensimmäisenä päivänä. Suomen kausi alkoi tänään ja kestää vuodenvaihteeseen asti.

Pääministeri kuvailee kirjeessä ylistävään sävyyn eurooppalaisia sankaritekoja, joilla sotiva ja 80 vuotta sitten kansanmurhan kokenut manner muutettiin nykyisenkaltaiseksi Euroopaksi. Seuraava suuri työ olisi Rinteen mielestä ilmastonmuutoksen pysäyttäminen.

– Ilmastokriisin ratkaiseminen voi olla seuraava eurooppalainen uroteko, jota tulevaisuudessa ihmetellään ja kiitellään. Tähän Suomi on EU-puheenjohtajamaana sitoutunut.

Puheenjohtajakauden kokousrumba mahdollisimman vähin ilmastojäljin

Suomen puheenjohtajuusohjelmassa ilmastopolitiikka on nostettu ykköstavoitteeksi. Suomi ei kuitenkaan kerro tarkkaan, millä onnistumista mitataan. Rinne sanoi viime viikolla, että tavoite on edistyä ilmastonmuutoksen torjumisessa.

Ilmastopäästöjen eli kasvihuonekaasujen vähentäminen on tavoite, jota ei Euroopassa ole helppo saada läpi. Suomi on kuitenkin toiveikas, sillä enää muutama Euroopan unionin maista on vastahankaan ilmastopäästöjen nykyistä tiukemmassa vähentämistavoitteessa – lue lisää tästä jutusta.

Muita tavoitteita Suomella on esimerkiksi oikeusvaltioajatuksen korostaminen. Tästä jutusta voit lukea, että unionin muut päivänpäälliset ongelmat kuten Brexit ja tulevien vuosien rahoitusneuvottelut todennäköisesti vievät suurimman osan puheenjohtajamaan energiasta.

Puheenjohtajuus on Suomelle kolmas - tästä voit lukea, millainen tulevasta kaudesta on tulossa edellisiin verrattuna. Suomi haluaa näyttää ilmastoesimerkkiä myös hoitamalla kokousjärjestelyt vaatimattomasti eikä esimerkiksi jaa kokousvieraille Suomi-krääsää muistoksi. Siitä voit lukea lisää tästä.

Puheenjohtajakauden aikana Suomi vetää puhetta kokouksissa ja auttaa etsimään ratkaisuja EU:n ongelmiin. Suomi myös isännöi epävirallisia ministerikokouksia kotimaassa.

Lue myös:

Rinne: Timmermansin mahdollisuudet komission johtoon hiipumassa – "En ole kovin toiveikas"

Suomi luotsaa eripuraista EU:ta puoli vuotta – Joutuvatko ilmastonsuojelu ja oikeusvaltion suojelu vastakkain?