Tutkimus: Nirsoilu uskonnollisista syistä tappoi kuninkaan – Ranskan Pyhä Ludvig sai ristiretkellä hengen vieneen keripukin

Viimeisen ristiretkikuninkaan kuolinsyy muuttui nykytutkimuksissa, joita tehtiin hänen leukaluustaan.

historia
Haarnistaan pukeutunut kruunupäinen kuningas.
Tällaiseksi El Greco päätteli Ludvig IX:n nelisen vuosisataa hänen kuolemansa jälkeen. Yksityiskohta öljymaalauksesta. Musée du Louvre

Ranskan kuningas Ludvig IX, katolilaisille Pyhä Ludvig, johti vuonna 1270 joukkonsa ristiretkelle kohti Pyhää maata, mutta kuoli jo ensimmäisessä etappipaikassa Tunisiassa.

Hänen on uskottu kuolleen ruttoon, mutta tuore tutkimus paljasti syyksi sen, että hän ei ilmeisesti halunnut syödä muuta kuin Ranskasta mukaan otettua ruokaa.

Ludvigin uskolliset joukot toivat hänen ruumiinsa Tunisiasta Pariisiin. Kansainvälinen tutkimus perustuu hänen leukaluuhunsa.

Väärä vinkki vei tuhoon

Ristiretken ensimmäiseksi kohteeksi valittiin Tunisia, koska Ludvig oli kuullut, että sen hallitsija olisi taivuteltavissa tai ainakin pakotettavissa kristinuskoon.

Ludvigin saama vihje oli väärä. Tunisin kaupunki oli valmistautunut piiritykseen hyvin, joten ristiretkeläisten matka jumittui heti alkuunsa eikä koskaan jatkunut Egyptiin, kuten oli suunniteltu.

Tunisiassa oli kuumaa, ja puhtaasta juomavedestä kerrotaan olleen niin paha pula, että lavantauti tappoi ristiretkeläisiä.

Myös Ludvig sairastui, mutta aikalaisten kuvaamat oireet eivät vastaa lavantaudin eivätkä myöskään ruton oireita.

Selvät oireet

Kuninkaan kerrottiin sylkeneen hampaita ja ikenien palasia. Sellaista tapahtuu keripukin viimeisessä vaiheessa ennen kuolemaa.

Diagnoosi tuntui kuitenkin mahdottomalta Tunisiassa, jossa oli saatavilla vihanneksia ja hedelmiä.

C-vitamiinin puutteesta johtuvasta keripukista tullevat useimmilla mieleen entisaikojen merimiehet, jotka eivät pitkillä ja hitailla matkoillaan päässeet käsiksi tuoreisiin hedelmiin tai vihanneksiin.

Kokonaisia miehistöjä sairastui niin, ettei heistä ollut enää töihin, ja monet merimiehistä jopa kuolivat.

Suomessakin aikoinaan yleinen kevättalven tauti on edelleen vakava terveysuhka köyhissä maissa ja pakolaisleireillä. Yhdysvalloissa ja Australiassa keripukin on havaittu olevan yleistymässä uudelleen vähävaraisten joukossa.

Ruokavalio vääristi luun ajoitusta

Ludvigin kohtaloa selvittääkseen tutkijat tekivät leukaluulle ensin radiohiiliajoituksen. Se tuotti uuden päänvaivan: luu näytti olevan 50 vuotta liian vanha ollakseen kuulunut Ludvigille.

Tutkijat päättelivät kuitenkin, että hurskaudestaan kuulun kuninkaan ruokavalio vääristi radiohiiliajoitusta. Hänen tiedetään syöneen pääasiassa kalaa. Merestä saadussa ruoassa on vähemmän radiohiiltä kuin maan elävissä.

Lihan syömisestä pidättäytyminen oli katolisessa kirkossa nöyryyden symboli, koska liha on varakkaiden ruokaa. Liha-ateriasta saadusta nautinnosta kieltäytymistä pidettiin niin ikään Jumalalle mieluisena.

Lisävakuutta luun kuulumisesta Ludvigille saatiin vertaamalla luuta hänestä tehtyihin patsaisiin. Leuan muoto osoittautui samanlaiseksi.

Keripukin syy oli arvoitus

Tutkijat totesivat nopeasti, että pitkälle edenneelle keripukille tyypilliset merkit ovat luussa hyvin selvät, mutta taudin syy hämmensi heitä, koska kuninkaalla olisi heidän nähdäkseen ollut hyvät mahdollisuudet saada C-vitamiinia Tunisiassa.

Hänen puolustuksekseen on kuitenkin sanottava, ettei keripukin syy ollut tiedossa vielä satoihin vuosiin.

Elias Lönnrot kirjoitti vielä 1850-luvulla talonpojille suunnatussa lääkärikirjassaan, että "alkunsa saapi tauti kylmästä, nuoskiasta, saastaisesta ilmasta; näkylästä, suolaisesta ruuasta; laiskuudesta ja työttömyydestä."

Näkylä tarkoittaa ruokaa, joka sulaa mahassa huonosti.

Keripukin oireita ovat väsymys ja alakulo, verta vuotavat ikenet ja irtoavat hampaat, verenpurkaumat iholla ja ohenevat hiukset.

Tutkimusta johtanut ranskalainen oikeuspatologi Philippe Charlier arvelee, että Ludvig vei hurskaudenosoituksensa liian pitkälle. Hänellä oli tapana määrätä itselleen erilaisia rangaistuksia. Paastoaminen oli yksi niistä, eikä hän siis näytä tarttuneen paikallisiin luonnonantimiin.

Lisäksi ristiretkeläisten logistiikka petti, Charlier päättelee. Retkelle ei ollut valmistauduttu kyllin hyvin. Ainakin hedelmät ja vihannekset olivat jääneet pakkaamatta mukaan.

Ludvig ei ollut ainoa kuolonuhri. Tunisin piirityksessä menehtyi jopa kuudesosa ristiretkeläisarmeijasta, myös Ludvigin poika Jean-Tristan. Hänen kuolinsyykseen on oletettu lavantauti, mutta uusien tietojen valossa hänkin saattoi kuolla keripukkiin.

Aikalaiskronikoitsija Jean de Joinville kertoi, miten lääkäreinä toimineet parturit joutuivat leikkaamaan kuollutta kudosta miesten ikenistä, jotta he pystyivät edes miten kuten pureksimaan heille tarjotun lihan.

"Oli sääli kuulla, miten sotilaat huusivat ja itkivät kun naiset synnytystuskissa", de Joinville kirjoitti.

Lääkäri levittää miehen suuta esitelläkseen hänen pahoin verestäviä ikeniään.
Keripukin merkkejä ikenissä. Kuva on yhdysvaltalaisesta lääketieteellisessä teoksesta "Modern Surgery, General and Operative" vuodelta 1919. Columbia University Libraries

Kuolinisku bakteerilta?

Journal of Stomatology, Oral and Maxillofacial Surgery (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä ilmestyneessä tutkimuksessa arvellaan, että Ludvigille antoi lopullisen kuoliniskun jokin bakteeri, kun keripukki oli ensin vienyt hänen elimistöltään vastustuskyvyn.

Ruttoon tutkijat eivät usko. Tuo historiankirjoissa esiintyvä vanha diagnoosi on huolimaton käännösvirhe, Charlier sanoo.

Bakteeritulehduksen syy tai mahdollinen loinen saattaa selvitä jatkotutkimuksissa. Tähän päivään on nimittäin säästynyt myös osa Ludvigin mahasta. Se leikeltiin ja keitettiin viinissä ja yrteissä, jotta se säilyisi matkalla Tunisiasta Pariisiin.

Hurskauden lisäksi aikalaiset ovat kertoneet Ludvigin olleen muun muassa luonteeltaan äkkipikainen, taiteiden ja kirjallisuuden ystävä sekä eloisa keskustelija.

Ludvigin ruumis tuotiin siunattavaksi Notre Dameen ja haudattavaksi muiden kuninkaiden tavoin Saint-Denisin luostarikirkkoon. Ihmisten kerrotaan polvistuneen kaikkialla saattueen taittaessa pitkää matkaansa halki Etelä-Euroopan, sillä häntä palvottiin jo tuolloin pyhimyksenä.

Vuonna 1297 paavi teki siitä virallista. Samaa kunniaa ei saanut kukaan muu Ranskan kuninkaista.

Lähteet: AFP, Yle