Kajaanissa etsitään tuhannen euron ideoita: "Tässä on tavallaan taivas rajana"

Ideoijat vastaavat myös niiden toteutuksesta.

Kajaani
Kolme tyttöä pyörii koulun pihalla olevassa leikkitelineessä vauhdikkaasti.
Tonnin idea voi liittyä esimerkiksi leikkipuistoihin. Arkistokuva.Tiia Korhonen / Yle

Kajaania halutaan kehittää viihtyisämmäksi ja toimivammaksi uudenlaisella ideakilpailulla (siirryt toiseen palveluun). Nuorkauppakamari ja Kajaanin kaupunki antavatkin tuhat euroa uudelle, helposti toteutettavalle ja rohkealle idealle.

Ideakilpailun tarkoituksena on herättää kajaanilaiset esittämään ajatuksiaan mukavamman kaupungin kehittämiseksi. Idean toteuttamiskustannukset saavat olla korkeintaan 1 000 euroa. Ideoita ei rajata etukäteen mitenkään, mutta idean esittäjät myös vastaavat niiden toteuttamisesta.

– Tässä on tavallaan taivas rajana. Kannattaa kuitenkin laskea, sillä raja on tonnissa, jos budjetti menee yli, niin ideoija maksaa loppuosan itse, sanoo Kajaanin Nuorkauppakamarin projektipäällikkö Mika Seppänen.

– Tonnilla voi saada esimerkiksi uusia laitteita leikkipuistoon tai korjata niitä. Rahalla voidaan myös suunnitella jonkun tietyn alueen maisemointia, jatkaa Seppänen.

Kehittämisideoita voivat antaa kaikki kajaanilaiset yhteisöt ja asukkaat iästä riippumatta 26.6.–18.8.2019.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!