Riku Siivosen kolumni: Tulevaisuuden hyvä elämä on keinotekoista, mutta niin on nykyinenkin

Murros pakottaa hyvän elämän etsijän kysymään, mikä on aitoa, totta ja tärkeää. Elämä on upeimmillaan silloin, kun pystymme sekä heittäytymään että analysoimaan, pohtii Riku Siivonen.

elämäntapa
Riku Siivonen
Antti Haanpää / Yle

Uusi aika vaatii uutta psykologista järjestystä. Onneksi sitä voi harjoitella tulevaisuudessa, joka on rakennettu jättimäiseen vanhaan zeppeliinihalliin, 60 kilometrin päähän Berliinistä. Sen nimi on Brandt Tropical Islands ja se on kuplien kupla: Hallin sisälle on rakennettu trooppinen vesipuisto, aito hiekkaranta, altaita ja bungaloweja joissa yöpyä. Tulevaisuus on auki 364,5 päivää vuodessa.

Oli syynä lopulta ilmastonmuutos, digitalisaatio tai tyhmät ihmiset, nykyisen kaltainen maailma ei ole enää kauan olemassa.

Saksalaisessa viihdelomakeskuksessa mikään ei ole totta ja kaikki on totta. Se on ”aitoa lomailua jälkiteollisella ajalla, jolloin aitoja kokemuksia ei enää ole”, kuten ystäväni totesi, kun astuimme ulos kompleksista kahdeksan tunnin polskimisen jälkeen. Hän ei sanonut sitä nyrpeästi analysoiden, sillä niin aikuisilla kuin lapsilla oli ollut poikkeuksellisen hauskaa. Jälkiteollinen kirpeys ei estänyt häntä nauttimasta.

Juuri sellainen tapa kokea maailmaa on paras selviytymiskeinomme yhteiskunnallisessa myllerryksessä.

Oli syynä lopulta ilmastonmuutos, digitalisaatio tai tyhmät ihmiset, nykyisen kaltainen maailma ei ole enää kauan olemassa. Elämäntapamme (siirryt toiseen palveluun) näyttää tappavan planeettamme. Kun lisäksi niin ihmisten kuin tavaroiden päällä on nykyään digitaalinen kuori, joudumme todellakin uudella tavalla määrittelemään, mikä on aitoa ja totta.

Elämme siis näytelmää, jonka muuttaminen vaatii poikkeuksellisen kovaa henkistä työtä. Siksi olen laatinut henkisen kasvun ohjelman, joka perustuu saksalaiseen viihtymiskäsitykseen, Ruusu Haarlan ohjaamaan näytelmään Turkka kuolee sekä vuonna 1999 näkemääni elokuvaan The Matrix.

Luulemme että teemme valintoja omassa elämässämme, mutta toimimme kulttuurimme tai ryhmäpaineen ajamina tajuamatta itsekään miksi.

Ensimmäinen taso on kaikille tuttu. Se on meidän arkemme ja kulttuurimme sellaisena kuin sen äkkiseltään kokee. Se on virastoja, etelänlomia, polttomoottoreita ja giffejä.

Se on itseohjautuva tiimi ja vuosikate, ketamiiniöveri ja Ellun Kanat. Se on puolueita puhumassa työn tärkeydestä.

Kaikki tuo on pohjimmiltaan turkkalaista näytelmää, jossa tahdottomina muurahaisina esitämme vakavia rooleja, jolla ei ole lopulta mitään merkitystä. Porvariston hillitty charmi tai vasemmiston villitty harmi, aivan sama. Luulemme että teemme valintoja omassa elämässämme, mutta toimimme kulttuurimme tai ryhmäpaineen ajamina tajuamatta itsekään miksi.

Elämisen toinen, korkeampi taso on se, jolloin ihminen alkaa ymmärtää, että hän on vain tämän päämäärättömän vipeltämisen kasvoton osanen. Hän ymmärtää, että paetessamme arkemme hektistä rytmiä keinotekoisiin lomatodellisuuksiin, emme ole oikeasti vapaita.

Tämä on tavoiteltava taso, mutta ei itsessään vielä tuota kykyä irtautua näytelmästä, vaikka moni niin itse kokeekin: Esimerkiksi Turkka näki monen asian läpi, mutta samaan aikaan hän kohteli naista juuri niin kuin hänen isänsä sukupolvi oli opettanut. Toisaalla satunnainen sosiaalipsykologi analysoi tarkasti rasismin syyt, mutta lähinnä saadakseen kunniaa kollegoilta.

Ja samalla kun me kaikki sosiaalisessa mediassa kritikoimme muiden ymmärtämättömyyttä, emme tajua olevamme kommunikatiivisen kapitalismin orjia (siirryt toiseen palveluun). Pyrimme muka henkisesti ylöspäin, mutta kiedomme itseämme maalliseen pakotettuun näytelmään.

Näistäkin syistä olen vakuuttunut, että näytelmämme ”Globaali markkinatalous” on esityksenä niin vahva, että se kestää myös ilmastonmuutoksen.

Jäämme tälle kakkostasolle. Näemme tuhon, mutta olemme valmiita muuttamaan vain lavasteita. Brandt Tropical Island rakennettiin 15 vuotta sitten takaamaan ikuinen kesä Saksaan. Nyt Saksassa on ennätyshelteet. Zeppeliinihallissa ei ollut juuri ketään. Ehkä kohta syntyy Brandt Arctical Islands – rikkaiden coolein lomaparatiisi (siirryt toiseen palveluun)?

Kakkostason ihminen on sellainen, että hän konmaritti television, sykemittarin ja stereot sinä siunaaman vuonna, kun tekninen kehitys on saanut nuo laitteet mahdutettua yhteen älypuhelimeen.

Kolmas eli korkein elämisen taso on kaikkein vaikein. Siinä pitää osata sekä analysoida että päästää irti. Siitä oli kyse, kun ystäväni täysin tietoisena meille luodun todellisuuden keinotekoisuudesta nautti vesileikeistä lapsen kanssa. Itse en ole kokenut tätä leveliä, mutta olkoon se nexti. Kun pinnat eivät enää ole aitoja, aitoa on enää kokemus. Siihen me voimme vaikuttaa ja siksi Matrix on myös elinehto. Sillä kyse ei ole vain nautinnosta, vaan siitä, että uutta ei synny, jos emme koe yhteyttä toisiin ihmisiin.

Mutta se vaatii todella paljon kolmostason tyyppejä, enkä ole ollenkaan varma, onko kansallamme malttia vaurastua henkisesti. Kolmostasolla nimittäin pitäisi saada yhteys myös niihin, joilla on rooli eri joukkueessa kuin meillä. Sillä tasolla kysytään:

Voisiko päästöjen vähentäminen olla ok, vaikka ilmaston lämpeneminen johtuisi jostain ihan muusta kuin ihmisen toiminnasta?

Voisiko olla niin, että pahuus ei asu tässäkään tapauksessa naapurissa kuten lentomatkailijassa – ehkäpä koko elämäntapamme Netflixiä myöten on väärä?

Riku Siivonen

Kirjoittaja on toimittaja ja käsikirjoittaja.

Aiheesta voi keskustella 4.7. klo 16.00 asti.

Lue myös:

Helteisiin pakahtuvat turistit maksavat nyt kovaa hintaa päästäkseen kylmään Suomeen: "Berliinissä oli kauheaa"

Kari Enqvistin kolumni: Meiltä puuttuvat nyt suuret unelmat, ja siksi jokaista askeltamme vartioi talouden rautainen kuristusote

Inka Meron kolumni: Perusta yritys, ryhdy tutkijaksi tai tee molemmat ja pelasta maailma

Korjaus 04.07.2019 klo 09.12: The Matrix elokuvan katseluvuosi korjattu vuodesta 1997 vuoteen 1999.