Nimitysvääntö jatkuu EU-huippukokouksessa

EU:n johtopaikkojen jaosta on väännetty sunnuntaista lähtien.

Euroopan unionin johto
Frans Timmermans.
Frans Timmermans.Marcel van Hoorn / EPA

Vääntö korkeista EU-nimityksistä jatkuu tänään EU-johtajien huippukokouksessa Brysselissä. Maratonkokous alkoi jo toissa päivänä, mutta vielä eilenkään ei päästy yksimielisyyteen johtopaikkojen jaosta. Kokous keskeytettiin iltapäivällä Suomen aikaa.

Hollantilaisen sosialistin Frans Timmermansin kerrottiin jo olevan vahvoilla EU-komission johtoon. Neuvotteluita läheltä seuraavan lähteen mukaan EU-johtajat olivat saamassa päätettäväkseen paketin, jossa komission puheenjohtajuus menisi sosialisteille eli Timmermansille, joka oli puolueryhmän kärkiehdokas.

Paketissa Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuus olisi mennyt Euroopan kansanpuolueelle (EPP), jolloin vahvoilla olisi lähteen mukaan bulgarialainen Kristalina Georgieva. Korkean edustajan paikka olisi jyvitetty liberaaleille, jolloin paikalle voisi tulla Belgian pääministeri Charles Michel tai tanskalaiskomissaari Margrethe Vestager. Toisen lähteen mukaan realistinen vaihtoehto olisi Vestager maantieteellisen painotuksen takia.

EU-parlamentin puhemiehen kautta harkittiin jaettavaksi EPP:n ja liberaalien kesken.

EU-lähteen mukaan "Timmermans tuntui peruskiveltä" paketissa, jota hierottiin sunnuntai-illasta aina eiliseen iltapäivään saakka. Paketin muista paloista liberaalit ja EPP olivat käyneet vielä keskusteluita.

Suomesta paikalla Brysselissä on pääministeri Antti Rinne (sd.).