Aavasaksan laskettelukeskuksesta halutaan entistä ehompi: hissille ala-asema ja ladulle valot

Ylitornion kunnanhallitus on myöntänyt lisämäärärahaa liki 30 000 euroa, jotta meneillään olevat suunnitelmat saadaan toteutetuksi.

hiihtokeskukset
Aavasaksan mattohissi.
Viime talvena Aavasaksalle hankittiin mattohissi pienille laskettelijoille.Risto Koskinen / Yle

Ylitorniolla jatketaan Aavasaksan laskettelukeskuksen kehittämistä.

Laskettelukeskukseen ollaan rakentamassa hissin ala-asemaa, joka käsittäisi myös moottorikelkkatallin sekä välinevaraston. Keskukseen hankitaan myös rinne- ja latukone.

– Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 220 000 euroa, johon Lapin aluehallintovirasto on myöntänyt avustusta 55 000 euroa, tekninen johtaja Jarmo Jaako sanoo.

Myönnetty avustus oli kuitenkin haettua pienempi, minkä vuoksi kunnanhallitus on myöntänyt 14 000 euron lisämäärärahan hissin ala-aseman rakentamiseen.

Lisärahoitusta ladun valaistukseen

Myös Aavasaksan ympäryslatuhanke tarvitsee lisärahoitusta toteutuakseen.

Aluehallintovirasto ei ole myöntänyt ladun valaistustöihin avustusta, ja sen vuoksi vajaan kolmen kilometrin pituisen ladunpätkän valaistus uhkaa jäädä toteutumatta.

Ympäryslatuhankkeen kokonaiskustannukset ovat 60 000 euroa. Kunnanhallitus on myöntänyt hankkeelle 15 000 tuhannen euron lisämäärärahan.

– Työt Aavasaksalla aloitetaan heti syksyllä, kun rahoituskuviot ovat saaneet valtuuston siunauksen, Jaako toteaa.