Oppositiopoliitikko sai syytteet Venezuelassa – syytetään presidentti Maduron murhayrityksestä sotilasparaatissa

Jos poliitikko todetaan syylliseksi viime vuonna tehtyyn sotilasparaati-iskuun, häntä odottaa jopa 30 vuoden vankilatuomio.

Venezuela
Juan Requesens on ollut vangittuna 7. elokuuta 2018 lähtien.
Juan Requesens on ollut vangittuna 7. elokuuta 2018 lähtien.EPA / Cristian Hernandez

Venezuelassa oikeusistuin päätti maanantaina nostaa syytteet oppositiopoliitikko Juan Requesensia vastaan viime elokuussa sotilasseremoniassa tehtyyn lennokki-iskuun. Iskun katsotaan yrittäneen vahingoittaa puhetta pitänyttä presidentti Nicolas Maduroa.

Requesens saattaa joutua vankilaan jopa 30 vuodeksi, jos hänet todetaan syylliseksi epäiltyyn salamurhayritykseen.

Requesensia syytetään kahdesta murhayrityksestä sekä viidestä muusta teosta, muun muassa aseen hallussapidosta, terrorismista sekä maanpetoksesta. Oikeudenkäynti on suullinen ja julkinen, kertoo Requesensin asianajaja Joel Garcia.

Oppositiopoliitikko on ollut pidätettynä viime vuoden elokuusta lähtien. Hän pysyy vangittuna oikeudenkäyntiin asti.

Garcian mukaan Requesens on sanonut olevansa syytön kaikkiin syytekohtiin.

Tilanne tallentui videolle

Kaksi räjähteillä ladattua lennokkia aiheutti paniikin sotilasparaatissa viime elokuussa Caracasissa. Ne lensivät kohti puhetta pitävää presidenttiä, jolloin sotilaat ja yleisö lähtivät pakenemaan.

Katso video tilanteesta.

Videolla näkyy, kuinka pamaus keskeyttää presidentin puheen. Maduro ja muut lavalla seisovat katsovat hämmentyneen oloisina ylöspäin.

Pian kamera siirtyy kuvamaan kadulle asettautunutta pitkää sotilasparaatia, joka hajoaa sotilaiden paetessa paikalta.

Kaksi muuta epäiltyä

Iskun tekijäksi on ilmoittautunut siviileistä ja sotilaista koostuva ennestään tuntematon kapinallisryhmä. Venezuelan hallitus on kuitenkin syyttänyt muun opposition juonineen iskun yhdessä.

Maduron puolue on esittänyt syytöksiä lennokki-iskusta myös entistä sotilasta Juan Monasteriosia vastaan. Hänen kerrotaan myöntäneen osallisuutensa iskuun sekä saaneen apua Venezuelaan palaamiseen Requesensilta.

Toinen syytetyistä on maanpaossa elävä oppositiohahmo Julio Borges.

Kolumbiassa oleva Borges on Venezuelan kansalliskokouksen entinen puhemies ja yksi Venezuelan opposition näkyvimpiä hahmoja.

Hän on kutsunut lennokki-iskua farssiksi ja sanonut kaikkien mahdollisten tunnustusten olevan tehty olosuhteissa, joissa kuulusteltavaa on kidutettu, uhkailtu tai huumattu.

Viime lokakuussa myös juttuun liitetyn pidätettynä olleen opposition edustajan kerrottiin kuolleen.

Syyttäjän mukaan opposition edustaja Fernando Alban teki itsemurhan hyppäämällä vessan ikkunasta. Albanin puolue on puolestaan sanonut uskovansa, että kyseessä on murha.

Lue lisää:

Venezuelan opposition edustajan kerrottiin tehneen itsemurhan – YK ja EU vaativat tutkintaa

Venezuelassa kahta oppositiopoliitikkoa epäillään osuudesta lennokki-iskuun – edustajilta vietiin syytesuoja

Tutkija: Venezuelan iskun tekijöitä ei tiedetä, mutta isku palvelee mainiosti maan johtoa

BBC: Venezuelan drooni-iskusta pidätetty kansalliskaartilaisia

Lähteet: AFP