Onko suomalaisten nimitys EKP:hen vastatuulessa? Ranskan ja Saksan kompromissiesitys tuhoaisi Rehnin ja Liikasen toiveet päästä keskuspankkiin

EU-johtajien huippukokouksen alkua siirrettiin tiistaina neljä kertaa, kun sopua nimityspaketista etsittiin pienissä ryhmissä.

Euroopan unioni
Christine Lagarde
Ranskalaisen Christine Lagarden mahdollisuudet päästä Euroopan keskuspankin pääjohtajaksi näyttivät tiistaina vahvoilta.Julien Warnand / EPA

BrysselRanskan presidentti Emmanuel Macron ehdotti tiistaina, että Brysselin EU-huippukokouksessa päätettäisiin myös Euroopan keskuspankin pääjohtajan nimityksestä, kertovat nimettömät diplomaattilähteet kansainväliselle medialle.

Marcon esitti tehtävään ranskalaista Christine Lagardea, joka on Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja.

Reutersin mukaan myös Saksan liittokansleri Angela Merkel suhtautuu myönteisesti Lagardeen. Komission puheenjohtajaksi Macron esitti Saksan puolustusministeriä Ursula von der Leyeniä.

Macron on pitänyt kautta linjan olennaisena, että EU-huippuvirkoihin tulee myös naisia. Jo kolmatta päivää jatkuvassa huippukokouksessa oli tiistaiaamuun asti esillä vain vähän naisnimiä. Luultavasti siksi Macron nosti listalle myös keskuspankkinimityksen.

Suomesta EKP:n johtoon ovat olleet ehdolla Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn ja entinen pääjohtaja Erkki Liikanen.

Pääministeri Antti Rinne piti kokouksen alla suomalaisten kannalta parempana, että EKP:n pääjohtajaa ei päätetä vielä tässä huippukokouksessa. Hänen mielestään olisi parempi, että EKP:n johtajasta ei päätettäisi huippukokouksen "jännitteisissä oloissa".

Kokouslähteen mukaan kompromissiesitystä ei ollut vielä iltapäivällä esitelty kaikille jäsenmaille. EU-johtajien oli määrä istua ensi kerran yhteisen pöydän ääreen kello 16 jälkeen Suomen aikaa.