Viitasaaren Musiikin aika saa merkittävän EU-rahoituksen lähivuosille

Luova Eurooppa -ohjelman rahoitus tuo Viitasaarelle muun muassa kursseja, tilaustöitä ja lastenohjelmaa.

Viitasaari
Lasisia soittimia.
Musiikin aika on pysynyt uskollisena nykymusiikkilinjalleen alusta alkaen.Virpi Kotilainen / Yle

Viitasaaren Musiikin aika -nykymusiikinfestivaali on saanut merkittävän EU-rahoituksen lähivuosille.

Luova Eurooppa -ohjelma on myöntänyt yhteensä lähes kahden miljoonan euron rahoituksen kymmenen eurooppalaisen musiikkifestivaalin tai -keskuksen yhteiselle Sounds Now -hankkeelle. Sen pääpaino on nykymusiikissa ja äänitaiteessa.

Hanketta hallinnoi nuorten musiikkikasvatukseen erikoistunut belgialainen Musica-keskus, ja Belgiasta mukana ovat myös Wilde Westen -festivaali sekä Transit-festivaali.

Muut osallistujat ovat tanskalaiset SNYK ja SPOR-festivaali, November Music Hollannista, norjalainen Ultima-festivaali ja brittien johtava nykymusiikkifestivaali Huddersfield Contemporary Music Festival. Kreikkaa edustaa maineikas Onassis-kulttuurikeskus.

Musiikin ajan taiteellinen johtaja Johan Tallgren toteaa, että yhteistyöfestivaalien johtajat tuntevat hyvin toisensa ja yhteistyötä on jo tehty vuosien varrella. Nyt yhteistyö tiivistyy ja auttaa erityisesti nuoria tekijöitä, joita saatetaan yhteen kokeneiden mentoreiden kanssa.

Tallgren kertoo, että Sounds Now tuo Musiikin aikaan erilaisia esityksiä kuten tilausteoksia ja installaatioita sekä myös lastenohjelmaa. Luvassa on myös kursseja, työpajoja ja residenssitoimintaa.

– Projekti tulee viemään Musiikin aikaa uuteen suuntaan jo kesällä 2020, Tallgren lupaa.

Uusi rahoitus tulee Musiikin ajalle hyvään vaiheeseen, sillä monivuotinen nuorille ammattilaisille tarkoitettu eurooppalainen Ulysses-hanke päättyy tänä vuonna. Viitasaarella työstetään tosin jo uutta nelivuotista Ulysses-hakemusta, mutta siitä rahoitusta on mahdollista saada aikaisintaan vuoden 2021 festivaalille.

Sounds Now -projekteja on tulossa Musiikin aikaan vuosina 2020–2023. Luova Eurooppa -ohjelmasta rahoitusta tuolle kaudelle saadaan 185 000 euroa.