Toinen kuutti löytyi kuolleena verkoista Savonlinnan Pihlajavedellä

Saimaannorpan kuuttien suojaksi asetetut verkkokalastusrajoitukset päättyivät kesäkuun lopussa.

saimaannorppa
Ensimmäinen tekopesään syntynyt kuutti pörräsi tekopesän lähettyvillä alkuviikosta.
Tämä kuutti on kuvattu Haukivedellä vuosi sitten.Petri Vironen / Yle

Kaksi saimaannorpan kuuttia on Metsähallituksen mukaan löytynyt kuolleena verkoista Savonlinnan Pihlajavedellä. Yle uutisoi aiemmin maanantaina löydetystä kuutista. Toinen kuutti löytyi STT:n mukaan tiistaina.

– Molempia kalastajia tämä harmitti kovasti, eikä kumpikaan olisi uskonut, että omaan verkkoon voisi kuutti jäädä, kertoo suojelubiologi Jouni Koskela Metsähallituksesta.

Saimaannorpan kuuttien suojaksi asetetut verkkokalastusrajoitukset päättyivät kesäkuun lopussa.

Pihlajavedeltä löytyi viime perjantaina myös norpan ruho, joka oli ajautunut rantaan. Norppa oli todennäköisesti kuollut jo viime talvena.

Lue myös:

Pihlajavedellä saimaannorpan kuutti hukkui verkkoon – verkkokalastuskielto päättyi samana päivänä