Säilyttääkö vai tuhota? 1970-luvun lättänätalokin voi olla suojelemisen arvoinen

Itseä lähellä oleva kulttuuri saattaa vaikuttaa liian arkiselta, todella vanha taas arvokkaalta.

rakennusperintö
Kuvassa asuinalue
Kokkolan Kiviniittyyn kaavoitettiin 1960-luvulla koti 4200 ihmiselle. Kaavoituksesta vastasi kaupunginarkkitehti Marjatta Mäkinen.

Suomessa 1960–1970-luvulla moni jugend- tai puutaloalue joutui väistymään uudisrakennusten tieltä.

Yliarkkitehti Pekka Lehtinen Museovirastosta tunnistaa taudin. Kyse on ihmisille tyypillisestä toiminnasta. Siinä nähdään esi-isien jättämä vanha kulttuuri merkittävämmäksi kuin ihan lähellä oleva historia.

– Joka aika on joutunut arvioimaan tavoitteitaan uudestaan. Vähän väliä on jouduttu miettimään, että meillä on jotain uudempaa, jota ei ole osattu arvostaa.

Kun aikaa kuluu, näkökyky ikään kuin tarkentuu lähellekin. Näin kävi esimerkiksi Kokkolassa, jossa keskustelu arvokkaasta rakennusperinnöstä alkoi 1980-luvulla. Huoli lähti siitä, kun Osuuspankki purki arvokkaan 1820-luvulla rakennetun Boehmin kauppiassuvun asuintalon ydinkeskustassa.

– Kokkolassa käytiin tuolloin rakennussuojelukiistoja. Silloin perustettiin jopa yhdistys, joka teki useita suojeluesityksiä. Monia taloja suojeltiinkin. Se poiki yleistä keskustelua suojelusta sekä ymmärrystä virkaportaaseen, muistelee itsekin samaiseen yhdistykseen kuulunut Kristina Ahmas.

Kuvassa Kristina Ahmas
Kristina Ahmas johtaa nykyään Kokkolan kaupungin museotointa. 1980-luvulla hän kuului yhdistykseen, joka teki Kokkolan vanhoista arvorakennuksista suojeluesityksiä. Moni niistä meni läpi.Heini Holopainen / Yle

Pitääkö kaikki säilyttää?

Vaikka moni arvostaa vanhoja rakennuksia, on aina niitäkin, joiden mielestä uusi on aina parempaa, käytännöllisempää ja kauniimpaa. Miksi pitää suojella? Pitääkö kaikki joskus rakennettu säilyttää?

Yliarkkitehti Pekka Lehtinen Museovirastosta hymähtää, ettei ihan kaikesta tarvitse tehdä monumenttia jälkipolville.

– On kuitenkin tärkeää, että ympäristössä nähdään historiaa, jota edeltävät sukupolvet ovat rakentaneet. Se kertoo, keitä me olemme, mistä me tulemme ja mitä on tapahtunut. Sen todistusvoimaisempaa dokumenttia historiasta on vaikea löytää.

Moni mollaa esimerkiksi 1960–1970-luvun rakentamista rumaksi ja heikkolaatuiseksi. Yliarkkitehti näkee niilläkin arvoa, vaikka asumisihanteemme ovat tuosta ajasta muuttuneet.

– Tuon ajan rakennukset olivat ensimmäisiä asuntoja, joissa oli mukavuudet: keskuslämmitys, kylpyhuoneet, juokseva vesi. Nyt ne tuntuvat ehkä vaatimattomilta, mutta ensimmäistä kertaa asukkailla oli asumismukavuuksia ja väljyyttä. Nuo asunnot todistavat edistyksestä ja ne ovat tärkeä ja hieno vaihe historiassa. Siitä voi olla ylpeä!

Vastarinta lähti asukkaista

Kuvassa Rodenin huvila
Niin sanottu Rodenin huvila on rakennettu 1800-luvun lopussa Kokkolan Ykspihlajaan. Tuolloin alueella oli enemmänkin huviloita. Myöhemmin Ykspihlajaan syntyi raskasta teollisuutta ja huvilat seisoivat ikään kuin väärässä paikassa, vilkkaan sataman alueella.Ville Viitamäki / Yle

Kokkolassa 1980-luvulla alkanut keskustelu rakennusten suojelusta on edelleen voimissaan. Esimerkiksi Ykspihlajan kaupunginosan asukkaat osallistuvat siihen omalla tavallaan jatkuvasti.

Ykspihlajassa heräsi 2000-luvun alussa suuttumus siitä, että alueella sijainneita vanhoja kiinteistöjä oli tuhottu ja yksi arvohuvila aiottiin siirtää muualle. Huolena oli, kuinka alueen historiasta satamakaupunkina kertovat vanhat rakennukset säilyisivät yhä vilkkaammaksi käyvän sataman alueella.

– Meillä oli iso tahtotila, että nyt loppuu Ykspihlajan romuttaminen. Hienoa oli, että siirtouhan alla ollut rakennus sai jäädä alueelle, muistelee asukasyhdistystä luotsaava Outi Airola.

Asukkaat tarttuivat toimeen ja keräsivät rahaa sekä takasivat itse lainoja, että 1700-luvun lopulla rakennettu Adolf Lahden talo siirrettiin satamasta lähemmäksi asutusta ja remontoitiin. Nyt talossa toimii päiväkoti.

Tähän mennessä hirsirunkoisia asuinkiinteistöjä on siirretty pois sataman alueelta kahdeksan, eikä enempää sieltä löydykään. Yhdistys on saanut ostaa kiinteistöt satamasta nimelliseen hintaan.

Viimeisin asukasyhdistyksen ponnistus oli siirtää ahtaajafirman konttorina toiminut Rodenin huvila pois satamatyön tieltä. Nyt 1820-luvun hirsihuvila odottaa remonttia ja seurakseen tontille paria muutakin kiinteistöä. Pihapiiriin suunnitellaan satamatyön museota ja majoitustilaa.

Rakennusten siirto ja kunnostus ovat teettäneet kaupunginosan asukkailla paljon töitä.

Arvostetaanko tuoretta historiaa?

Kokkolan museotoimen johtaja Kristina Ahmas arvostaa suuresti ykspihlajalaisten työtä oman historiansa säilyttämiseksi. Hän toivoo lisäksi, että kansalaiset näkisivät myös 1800-lukua tuoreemman rakennuskannan arvon.

Ahmas itse arvostaa suuresti Kokkolaan 1960-luvulla kaavoitettua Kiviniityn aluetta, joka on inventoitu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Kuvassa Kiviniityn rakennuksia
Kokkolan Kiviniittyyn rakennettiin 1960-luvulla paljon matalia omakotitaloja. Niiden kattokulmia ja julkisivumateriaaleja säädeltiin tarkasti. Alue on säilyttänyt yhtenäisen ilmeensä.Ville Viitamäki / Yle

Kaupunkiin syntyi 1960-luvulla suurteollisuutta Outokummun myötä. Tehtaitten rakentaminen ja niiden käyttäminen toivat kaupunkiin tuhansia ihmisiä, joille piti saada asuntoja. Niitä kaavoitettiin keskustan tuntumaan, Kiviniittyyn peräti 4200 ihmiselle. Samaan aikaan rakentui monen korttelin verran matalia omakoti- ja rivitaloja sekä kerrostaloja muutaman kymmenen hehtaarin alueelle.

– Kokonaisuutena tämä alue kertoo kaupungin rakentumisen historiasta. Rakentaminen kuvastaa aina aikakauden arvoja. Öljykriisin aikana rakennettiin matalia taloja energiakustannusten leikkaamiseksi. Minusta näyttää siltä, että asukkaat ovat arvostaneet kotejaan, sillä alue on säilynyt yhtenäisenä.

Yliarkkitehti Pekka Lehtinen Museovirastosta kertoo, että rakennussuojelussa on kuljettu tietä yksiköstä monikkoon. Aiemmin suojelu liittyi yksittäisiin monumentteihin tai rakennuksiin. Nykyään ajatellaan kokonaisuuksia.

– Uudempi rakentaminen on sen tyylistä, että samankaltaisilla ratkaisuilla on tuotettu iso määrä samankaltaista rakentamista. Yksittäinen rakennus ei ole ainutlaatuinen, mutta sitä suojellaan isomman ympäristökokonaisuuden osana.

Pieni mutta sopiva

Kuvassa Kentalan perhe pihalla
Emilja, Tuukka ja Katja Kentala nautiskelevat omakotitalonsa rauhaisasta pihasta. Asuinalue on kaavoitettu niin, että pihat jäävät rakennusten taakse, eivätkä kadullakulkijat häiritse yksityisyyttä.Heini Holopainen /Yle

Pienen punaisen tiilitalon pihalla Katja Kentala sekä Emilja ja Tuukka kastelevat puutarhan kasveja. Perhe on muuttanut Kiviniittyyn muutama vuosi sitten. He ovat talonsa kolmansia omistajia.

Aluksi perhe etsi kotia syrjempää, mutta nyt ei kaduta yhtään, kertoo Katja Kentala.

– Tämä on ihana asuinalue! Naapurit moikkailevat toisiaan ja jos joku menee reissuun, niin toista pyydetään vähän huolehtimaan. Täällä on rauhallista ja lapsille on leikkipuistoja. Talon takana piha on suojainen, lämmin ja tosi yksityinen. Kadulta ei pihalle näy ollenkaan.

Talot näyttävät ulospäin pieniltä, mutta eivät ole sitä.

– Huonekorkeus on pieni, mutta se riittää. Talossa on tilava olohuone ja kolme makuuhuonetta. Olohuoneesta avautuvat isot ikkunat suojaiselle pihalle. Palvelut ja keskusta ovat kävelymatkan päässä.

Telinevoimistelua harrastava kahdeksanvuotias Emilja nauttii erityisesti siitä, kun pihalla voi tehdä temppuja. Esimerkiksi metallinen mattoteline muuntuu jumppavälineeksi sekunnissa.

– No pihalla voi rimpuilla, leikkiä leikkimökissä, auttaa äitiä puutarhatöissä ja isiä puiden halkomisessa.