14 vuotta sitten kadonneen Jari Pesosen tapauksessa hovioikeuden päätös: tuomio taposta jäi voimaan, vaikka ruumis on yhä kateissa

Tapaus avattiin uudelleen, kun todistajat muuttivat kertomustaan.

Kotimaa
Jari Pesosen taposta syytetty Juha Karhapää (oik.) Pohjois-Karjalan käräjoikeuden käsittelyssä 20.11.2018.
Puolustusasianajajansa oikealla puolella Pesosen taposta tuomittu mies käräjäoikeuden istunnossa Joensuussa marraskuussa 2018. Annika Martikainen / Yle

Vuonna 2005 kadonneen Jari Pesosen tapauksessa on annettu tuomio Itä-Suomen hovioikeudessa.

Hovioikeus päätyi samaan ratkaisuun kuin käräjäoikeus.

Käräjäoikeudessa 42-vuotias ilomantislaismies sai yhdeksän ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen taposta ja muista rikoksista. Lisäksi tuomittu määrättiin maksamaan uhrin omaisille korvauksia. Hän valitti tuomiosta hovioikeuteen.

Tapaus on poikkeuksellinen, sillä Pesosen ruumista ei ole löytynyt poliisin laajoista maastoetsinnöistä huolimatta. Ruumista on etsitty Ilomantsista useaan otteeseen.

27-vuotias ilomantsilainen Jari Pesonen katosi baarireissulla elokuun puolivälissä vuonna 2005. Poliisi tutki katoamista jo tuoreeltaan henkirikosepäilynä vuosina 2005 ja 2006. Tutkinta kuitenkin kuivui kasaan. Kadonnut Jari Pesonen julistettiin kuolleeksi vuonna 2010.

Jari Pesonen
Ilomantsilainen Jari Pesonen katosi 27-vuotiaana vuonna 2005. Poliisi julkaisi tämän kuvan hänestä katoamisen jälkeen.Yle

Hovioikeus päätyi nyt samaan näkemukseen kuin käräjäoikeus. Sen mukaan tapon uhriksi joutunut Jari Pesonen meni samaan autoon tuomitun, toisen miehen ja naisen kanssa Ilomantsissa vietetyn ravintolaillan päätteeksi. Oikeus päätteli autoa ajaneen naisen kertomuksesta, että tuomittu mies kuristi Pesosen liikkuvan auton takapenkillä elokuisena yönä.

Tapaus avattiin uudelleen, kun autoa ajanut nainen muutti kertomustaan tapahtumista vuosien jälkeen. Hän kertoi valehdelleensa poliisille vuonna 2005, koska oli järkyttynyt ja pelkäsi nyt taposta tuomittua miestä. Myös toinen autossa ollut todistaja muutti todistustaan ja kertoi auttaneensa tuomittua piilottamaan ruumiin.

Kun todistajat kertoivat tapahtumista, heidän omat epäillyt rikoksensa olivat jo vanhentuneet.

Lue lisää:

Kadonneen Jari Pesosen tapauksen käsittely alkoi Itä-Suomen hovioikeudessa – ruumista ei ole löytynyt, käräjäoikeus antoi tuomion taposta

Yli 13 vuotta sitten kadonneen Jari Pesosen omaiset eivät luovuta, vaikka taposta tuomittu mies ei puhu – porukka kasassa jo maastoetsintöihin

Kadonneen Jari Pesosen tapauksessa pitkä tuomio – lähes 10 vuotta taposta ja muista rikoksista