Sähköpotkulaudat käyttökieltoon Ruisrockin ajaksi – Voi perustelee asiaa turvallisuudella

Sähköpotkulaudat saapuivat Turkuun toukokuun lopulla. Nyt ne kerätään Ruisrock-viikonlopun ajaksi pois kaduilta.

Turku
VOI-sähköpotkulautoja rivissä jokirannassa
Tarja Hiltunen / Yle

Suureen suosioon nousseet sähköpotkulaudat poistetaan Turussa käytöstä Ruisrock-festivaalin ajaksi.

Sähköpotkulautafirma Voi perustelee asiaa turvallisuussyillä. Voin mukaan se on poistanut sähköpotkulautoja käytöstä myös muissa kaupungeissa suurten festivaalien aikana.

– Meille on tärkeää huolehtia niin käyttäjiemme kuin muidenkin kaupunkilaisten turvallisuudesta. Olemme havainneet, että suurten festivaalien yhteydessä sähköpotkulautojen käyttöön liittyvät lieveilmiöt yleistyvät. Näemmekin, että on vastuullista poistaa skuutit käytöstä Ruisrockin ajaksi, Voi Technologyn Suomen markkinointipäällikkö Mathias Soini kertoo tiedotteessa.

Yhtiön mukaan festivaalien aikana ihmiset käyttävät usein alkoholia.

– Emme halua tukea ilmiötä, jossa sähköpotkulaudoilla ajetaan humalassa. Sen takia päätös varastoinnista festivaalien ajaksi syntyi, sanoo Mathias Soini Ylelle.

Sähköpotkulaudat kerätään pois torstaina ja ne palautetaan käyttöön maanantaina.

Ruisrock-festivaali järjestetään Turun Ruissalossa 5.7.–7.7.2019. Festivaaleille odotetaan yli 100 000 kävijää.

Turussa on yhteensä yli 300 yhtiön sähköpotkulautaa.

Lue lisää:

50:ttä kertaa järjestettävä Ruisrock loppuunmyyty – Ruissaloon kulkua rajoitetaan tällä viikolla

Turun vesibussit skippaavat Ruissalon Kansanpuiston seuraavat pari viikkoa – Ruisrock-festivaalin rakennustyöt alkavat

Tampereella sähköpotkulautoja voi vuokrata myös massatapahtumien aikaan – Turussa laudat kerätään pois