Sähkömuuntamosta mummonmökiksi – Katutaide tuo taide-elämykset odottamattomiin paikkoihin

Loiste Sähköverkko antoi katutaitelija Lasse Rimpilälle vapaat kädet maalata sähkömuuntamo.

katutaide
Mummonmökiksi maalattu sähkömuuntaja Kajaanissa.
Kajaanin keskustassa sijaitseva puistomuuntamo muistuttaa nyt mummonmökkiä.Hanne Kinnunen / Yle

Monet isot yritykset tuovat esille yhteiskuntavastuutaan ympäristötaiteen kautta. Esimerkiksi Kajaanissa Loiste Sähköverkko maalauttaa sähkökaappeja ja -muuntamoita.

Katutaiteen avulla halutaan luoda taide-elämyksiä kaupunkilaisille odottamattomassa ympäristössä. Esimerkiksi sähkökaappeja pidetään yleensä katukuvaa rumentavina, mutta ei enää.

Loiste Sähköverkon ja oululaisen katutaitelija Lasse Rimpilän yhteistyön johdosta Kajaanin keskustassa sijaitseva harmaa sähkömuuntamo muistuttaa nyt mummonmökkiä.

Rimpilä on tehnyt yhteistyötä myös Oulun veden kanssa, hän maalasi vedenpumppaamon. Katutaiteilijan mielestä on hyvä asia, että yritykset tahtovat vähän väriä pintaan muuten tylsän värisiin seiniin.

– Taiteen avulla sähkökaapit pysyvät paremman näköisinä, eikä niihin ilmaannu kirjoitteluita tai sotkuja, sanoo Rimpilä.

Lue lisää: Kajaanilaiselle sähkökaapille kävi kuin rumalle ankanpoikaselle
Nuoret maalaavat sähkökaappeja - "Paltamossa kaikki on mahdollista"

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)