Facebookissa, Instagramissa ja WhatsAppissa ongelmia ympäri maailmaa

Häiriöt koskevat kuvien lataamista.

Facebook
Michael Candelori / AOP

Facebookin käyttäjät ovat raportoineet ongelmia palveluissa ympäri maailmaa, kertoo Independent (siirryt toiseen palveluun). Myös Instagramissa ja WhatsAppissa on häiriöitä.

Suomessa ongelmia esiintyy kaikissa kolmessa palvelussa. Ne toimivat muuten, mutta kuvat eivät välttämättä lataudu.

Ongelmat alkoivat noin kello 17 Suomen aikaa. Facebook pahoitteli vikaa parin tunnin päästä Twitterissä ja kertoi korjaavansa sitä.

Kaikki kolme palvelua ovat Facebookin omistamia. Palveluiden käyttäjät raivoavat asiasta Twitterissä. Toisaalta tilanne on saanut Twitterin käyttäjät luomaan herkullisia meemejä.

Palveluissa oli samantyyppisiä ongelmia viimeksi maaliskuussa.