Ratkaisu vanhusten ja vammaisten kyytien järjestämisestä Keski-Pohjanmaalla venyy

Sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava Soite irtisanoi Speysin sopimuksen lähes puolitoista vuotta sitten.

Markkinaoikeus
Speysin Kyytikeskus Kokkolassa

Ratkaisu vanhusten ja vammaisten kyytipalvelujen järjestämisestä Keski-Pohjanmaalla venyy loppukesään. Markkinaoikeus haluaa vielä selventää sopimuksen luonnetta.

Sosiaali- ja terveyspalveluista maakunnassa vastaava Soite irtisanoi kyytejä välittäneen Speysin sopimuksen jo viime vuoden helmikuussa, koska ei ollut tyytyväinen sen toimintaan.

Speys alkoi pyörittää kyytikeskusta vuoden 2017 syyskuussa. Jo alkuvaiheessa asiakkailta alkoi tulla palautetta, jonka mukaan ajot myöhästelivät ja jäivät jossakin tapauksessa kokonaan tulematta.

Uuden kilpailutuksen jälkeen Soite valitsi yrittäjäksi espoolaisen Suomen Kuntalogistiikan. Speys kuitenkin valitti asiasta markkinaoikeuteen.

Ratkaisun piti tulla ennen kesälomia, mutta markkinaoikeus haluaa vielä lisäselvityksiä sopimuksen luonteesta ja liiketoiminnan riskistä.

Artikkelia korjattu 8.7. 2019: Toisin kuin jutussa ensin kerrottiin, Speys ei ole hoitanut kyytejä enää kuukausiin. Matkapalvelukeskuksen (entinen Kyytikeskus) palvelun on tuottanut loppuvuodesta 2018 alkaen FCG Smart Transportation Oy.

Se on Ahola Transportin ja FCG:n muodostama yhteisyritys, jolle Speys myi kyytikeskus-liiketoiminnan. Sopimukseen Soiten kanssa ei tullut muutoksia, vaan samat vastuuhenkilöt vastaavat toiminnasta, joka säilyi muutoinkin ennallaan.