"Kesäkuun suosituin postaus oli, että olemme alkaneet käymään potalla", sanoo bloggaaja Iida Åfeldt, mutta mitä lapsesta kannattaa julkistaa somessa?

Lapsi ja äitiys ovat tuoneet Iidan matkassa -blogiin uusia lukijoita.

8 minuuttia
Millaista sisältöä pienestä lapsesta saa laittaa someen?
Millaista sisältöä pienestä lapsesta saa laittaa someen?

Vanhemmilla on hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, mitä sisältöjä lapsesta voi julkaista sosiaalisessa mediassa. Työkseen bloggaavalle vauva voi tuoda merkittävän määrän uutta yleisöä, mutta samalla tekijä joutuu määrittelemään lapsen yksityisyyden rajat.

Kuka ja mitä?

Iida Åfeldt on koulutukseltaan lastentarhanopettaja. Paremmin hänet tunnetaan Iidan matkassa -blogin tekijänä. Blogilla on kuukausittain kymmeniä tuhansia lukijoita, ja vaikka Åfeldtin yhdeksän kuukauden ikäinen lapsi esiintyy julkaisuissa usein, linja siitä kenestä blogi kertoo on tekijälle selvä.

– Mun some-kanavat, blogi ja Instagram, kertovat minusta. Elämääni kuuluu lapsi, mutta lapsi ei ole siellä pääosassa vaan minä olen, hän tiivistää.

Åfeldtin itselleen määrittelemä perussääntö on se, että kaiken julkaisuun päätyvän materiaalin pitää olla lasta kunnioittavaa. Lapsella pitää olla vaatteet päällä ja iloinen ilme.

– En halua julkaista mitään, missä hänellä on kiukkukohtaus, huono ilme tai missä hän olisi esimerkiksi potalla, bloggaja linjaa.

Iidan matkassa -blogi tunnetaan rohkeudestaan. Siellä on käsitelty avoimesti esimerkiksi sinkkuelämää ja deittailun käänteitä. Lisäksi Åfeldt on kirjoittanut siitä, ettei raskaus ollut suunniteltu, eikä odottava äiti tiennyt, kumpi kahdesta vaihtoehdosta on lapsen isä.

Avoimuudesta huolimatta bloggaajaa ei huolestuta se päivä, kun lapsi löytää blogin sisällöt ja lukee ne.

– Ajattelen, että rakennan jo nyt lapsen kanssa sitä, että meillä voi olla todella keskusteleva ja vuorovaikutteinen hyvä suhde. Että voimme keskustella näistä jo ennen kun lapsi tulee löytäneeksi ja lukeneeksi niitä, Åfeldt sanoo.

Bloggaaja Iida Åfeldt
Iida Åfeldt kertoo Iidan matkassa -blogissa elämästään 9 kuukauden ikäisen Eemin kanssa.Laura Hyyti / Yle

Mistä kyse?

Perheissä on hyvin erilaisia käytäntöjä sen suhteen mitä lapsen elämästä jaetaan somessa.

Yhdet julkaisevat ensimmäisen kuvan jo synnytysairaalassa. Toiset eivät jaa someen edes lapsen nimeä, ja kuvien julkaisu kielletään visusti myös sukulaisilta ja ystäviltä. Samalla tavalla suhtautuminen lasten some-näkyvyyteen jakaa myös ammattibloggaajia.

Åfeldt aloitti lapsesta kertovien julkaisujen tekemisen varovasti.

– Muutama päivä synnytyksen jälkeen julkaisin lapsen varpaista kuvan, hän muistelee.

Åfeldt joutuu säännöllisesti vastaamaan kysymyksiin siitä, miksi on päätynyt näyttämään lapsen kasvoja somessa. Kyselyitä lisää se, että raskausaikana hänestä tehtiin Helsingin Sanomiin juttu, jonka lopussa oli sitaatti: "En aio näyttää lapseni kasvoja kuvissa."

Nyt Åfeldt ajattelee, että jutusta saattoi välittyä hänen ajattelustaan turhankin turhan jyrkkä kuva, mutta myöntää lapsen syntymän muuttaneen suhtautumista sisätöjen jakamiseen.

– Raskaana ei vielä osannut ajatella, että kun on yksin vanhempana, niin miten suuri se jakamisen tarve on, hän kertoo.

Täysyksinhuoltajana hän viettää paljon aikaa lapsen kanssa kaksin. Silloin paikalla ei ole toista aikuista, jonka kanssa voisi iloita vauvavuoden tärkeistä hetkistä.

– Hei vau, se oppi nyt ryömimään! Se oppi nyt kääntymään! Kenelle mä tämän kerron? Some on vähän kuin korvannut tarvetta jakaa sitä, hän kuvailee.

Lainsäädännön näkökulmasta kysymys siitä, mitä vanhemmat voivat lapsestaan julkaista, ei ole yksiselitteinen. Lapsella on oikeus yksityisyyden suojaan. Jos vanhempi levittää tietoa, joka voi aiheuttaa lapselle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa hän voi syyllistyä laittomaan toimintaan.

Yksittäinen kuva iloisesta lapsesta tuskin täyttää yksityiselämää loukkaavan tiedon kriteerejä, mutta entäpä jos kuvia julkaistaan toistuvasti usean vuoden ajan? Voiko silloin ajatella, että vanhempi on jakanut nettiin niin paljon tietoa, että se voi myöhemmin aiheuttaa vahinkoa esimerkiksi työnhaussa?

Vaikka lakia ei olisi rikottu, somessa julkaistu materiaali voi myöhemmin aiheuttaa lapselle mielipahaa. Kansainvälisissä medioissa on kerrottu teineistä, jotka ovat järkyttyneet siitä, miten paljon heidän lapsuudessaan löytyy tietoa internetistä.

Ammattimaisesti somettava Åfeldt ei pelkää sitä hetkeä, kun joutuu perustelamaan valintojaan lapselle. Hän pitää ohjenuorana sitä, miten itse olisi suhtautunut siihen, jos hänen omat vanhempansa olisivat somettaneet hänen vauva-ajastaan.

– Koitan peilata sitä siihen, mitä itse olisin ajatellut vaikka teini-ikäisenä. Että mitä teini-ikäinen minä olisi sanonut jostain kuvasta, hän pohtii.

Bloggaaja Iida Åfeldt
Iida Åfeldtin blogin lukija määrät ovat kasvaneet äitiyden myötä.Laura Hyyti / Yle

Tätä et ehkä tiennyt

Lapsi ja äitiys on tuonut Iidan matkassa -blogiin ison joukon uusia lukijoita.

– Ihan hirveästi, varmaan kolminkertaistanut määrän, hän sanoo innoissaan.

Åfeldt yllättyi siitä kuinka paljon tavalliset lapsiarkeen liittyvät asiat ihmisiä kiinnostavat.

– Ihmiset kyselee tosi arkisia juttuja: millaista ruokaa lapsi syö, mitkä on suosikkipuuroja, miten käydään potalla ja millainen on meidän päivärytmi. Ne on suosituimpia juttuja, bloggaaja luettelee.

Kesäkuun suosituimmassa julkaisussa Åfeldt esitteli lapselle rakennettua pottanurkkausta.

– Eemi on yhdeksän kuukautta ja käy potalla. Kesäkuun suosituin postaus oli se kun kirjoitin, miten olemme alkaneet käydä potalla. Moni ajattelee, ettei yhdeksänkuinen vielä voi alkaa käydä potalla, hän kertoo hymyillen.

Kymmenien tuhansien ihmisten yleisö kiinnostaa myös mainostajia. Åfeldt on tehnyt lasten tarvikkeisiin liittyviä yhteistöitä, mutta ei silti ajattele, että olisi kaupallistanut lapsensa.

– Nämä vaunut on saatu, hän sanoo ja osoittaa harmaita lastenvaunuja.

Some-vaikuttajana Åfeldt on itse joutunut luomaan työnkuvansa ja näkee saadut lastentarvikkeet korvauksena pitkäjänteisestä työstä.

– Olin tosi onnellinen, koska en olisi itse voinut ostaa näin kalliita vaunuja. Silloin ajattelin, että tämä oli kuin lahja, jonka sain. Se oli tosi hyvä ja ihana juttu, että mä pystyin hyötymään siitä, mitä olen itse luonut.

Bloggaaja Iida Åfeldt
Bloggaaja Iida Åfeldt vieraili Ylen 8 miuuttia -ohjelmassa.Laura Hyyti / Yle

Iida Åfeldtia haastatellaan 8 minuuttia -ohjelmassa. Katso haastattelu klikkaamalla pääkuvaa.

Katso myös edelliset jaksot tästä.

Lue lisää: