Katso kuinka sähköhammasharjalla ja maksupäätteellä syntyy musiikkivideoita – ohjelmistonikkari toivoo hauskasta harrastuksestaan kokopäivätyötä

Tommi Nieminen ostaa arkisia laitteita kierrätyskeskuksista ja käyttää niitä instrumentteina elektronisessa orkesterissaan.

elektroninen musiikki
Tommi NIeminen.
Tommi Nieminen miettii parhaillaan, mitkä uudet laitteet toimisivat musiikin tekemisessä. Kuvaus ja editointi: Heikki Kiseleff / Yle

Wannabe, Take On Me, Finlandia, Game of Thrones. Oletko koskaan ajatellut, että sähköhammasharjalla, maksupäätteellä tai sähkökirjoituskoneella voi tehdä persoonallisia versioita hittibiiteistä?

Lahtelainen ohjelmistokehittäjä Tommi Nieminen, 28, soittaa arkisia laitteita säätelemällä niiden saamaa jännitettä kehittämänsä tietokoneohjelman avulla. Musiikin lisäksi tärkeää on visuaalisuus: esimerkiksi sähköhammasharjat Nieminen on saanut tanssimaan musiikkivideolle kekseliäästi lankojen avulla.

– Kaikista biiseistä saan kiksejä, mutta kun ideoin Youtubeen lataamaani Take On Me -kappaleeseen (siirryt toiseen palveluun) sähköhammasharjojen tanssia, tuntui se itsestä hauskimmalta. Tosi paljon tulee kannustavaa palautetta ja kommentteja, joita on mukava lukea.

Musiikkivideot eivät kuitenkaan ole vielä saaneet sponsoreita tai mainostajia heräämään. Periaatteessa vaikka sähköhammasharjavalmistajan voisi kuvitella näkevän potentiaalia musisoivissa harjoissa.

– Tähtään siihen, että tästä tulisi kokopäivätyö. Saisin tehdä pelkästään tätä. On sen verran hauskaa.

Tommi Nieminen.
Kerrostalohuoneiston olohuoneessa risteilee piuhoja, jotka kulkevat niin arkilaitteisiin kuin tietokoneeseen.Janne Ahjopalo / Yle
Tommi Nieminen.
Nieminen pitää huolen siitä, että hänen kehittämänsä ohjelmakoodit pysyvät salaisina.Janne Ahjopalo / Yle

Laitteet niin lujilla, että hajoavat toisinaan

Suosituin Tommi Niemisen videoista tähän mennessä on ollut Youtubeen ladattu Finlandia-hymni, (siirryt toiseen palveluun) jota on katsottu noin 140 000 kertaa. Kansainvälisesti katsotuin on ollut Spice Girlsin tunnetuksi tekemä Wannabe, jota on ihmetelty yli 50 000 kertaa. Matkaa läpimurtoon on siis vielä.

Aikaa musiikin ja videon tekemiseen menee yleensä viikosta kahteen.

Idea elektronisesta musiikista sai alkunsa, kun Nieminen löysi maksupäätteen kierrätyskeskuksesta.

– Huomasin, että maksupääte pysyy hyvin vireessä.

Sähkövempeleet ovat kovilla, kun niistä leivotaan muusikkoja.

– Kyllä niitä hajoaa aina välillä. Tässä on sen verran paljon kaikkia johtoja ja virityksiä, että tulee oikosulkuja. Muutama laite on kyllä mennyt rikki.