Lapinlahden juna-aseman ravintolaan murtauduttiin – varas pyrki anniskelutilaan, mutta ei päässyt

Ravintolan sisällä oli riehuttu, mutta varas ei poliisin mukaan ilmeisesti saanut vietyä mitään.

Lapinlahti
Poliisiauto.
Tiina Jutila / Yle

Lapinlahden juna-asemalla olevaan ravintolaan murtauduttiin torstaina aamuyöstä, poliisi kertoo. Sinne oli päästy rikkomalla ravintolan ikkuna. Sisällä murtautuja oli yrittänyt päästä anniskelutilaan, mutta ei ollut onnistunut.

– Ravintolan sisällä oli saatu varsin paljon aineellista vahinkoa aikaiseksi, mutta varas ei ollut ilmeisesti saanut vietyä mitään, poliisi kertoo tiedotteessaan.

Ulkopuolisen havaintojen perusteella ravintolan pihasta oli juossut tummiin pukeutunut henkilö junaradan suuntaan hieman ennen kello viittä aamulla.