Auttava puhelin suojelee väkivallan uhria kontrolloivalta läheiseltä: ”Soitto ei näy puhelinlaskussa”

Lähisuhdeväkivallan uhreja auttavan Nollalinjan puhelumäärä on kasvanut nopeasti alkuvuonna.

Väkivallan uhri
Kaksi varjoa.
THL pohtii, pitäisikö lähisuhdeväkivallan uhreja auttavan puhelimen palvelua yhä laajentaa.Arja Lento / Yle

Lähisuhdeväkivallasta kärsivien soitot auttavaan puhelimeen lisääntyvät koko ajan. THL kertoo nettisivuillaan (siirryt toiseen palveluun), että alkuvuonna Nollalinjaan (siirryt toiseen palveluun) tuli puheluja enemmän kuin koskaan.

Esimerkiksi toukokuussa Nollalinjaan soitettiin ennätykselliset 1 450 puhelua. Puheluista pystyttiin vastaamaan kahteen kolmasosaan. Koko alkuvuoden soittomäärä on 5 500.

THL:n mukaan luvut kertovat, että lähisuhdeväkivaltaan apua tarvitsevat löytävät Nollalinjan entistä paremmin.

Nollalinjaan voi soittaa kertomatta nimeään, eikä soittajan numero näy puhelua vastaanottavassa päässä. Soitto ei myöskään näy puhelinlaskussa.

– Tämä voi olla joskus ratkaiseva asia, kun on kyse lähisuhteessa tapahtuvasta, kontrolloivasta väkivallasta, jolloin toinen osapuoli seuraa ja hallitsee kaikkea tekemistä, THL:n blogissa kerrotaan.

Blogikirjoituksen ovat julkaisseet erikoistutkija Johanna Hietamäki ja viestinnän asiantuntija Oliver Kiviharju.

Koska puhelumäärät ovat kasvaneet, viime vuonna avattiin toinen linja. THL:n mukaan aiemmin pystyttiin vastaamaan välillä vain noin puoleen puheluista.

Puhelupalvelun laajentamista edelleen pohditaan. Palvelun tuottaa Setlementti Tampere.

Syksyllä THL haluaa tehdä palvelua nykyistä paremmin tunnetuksi neuvoloissa.

Noin 20 kuolonuhria vuodessa

Tilastojen mukaan Suomessa joutuu pari- ja lähisuhdeväkivallan uhriksi vuosittain tuhansia henkilöitä. Esimerkiksi vuonna 2017 uhreja oli 8 300.

Parisuhdekumppaninsa surmaamana kuolee vuodessa parikymmentä henkilöä. Vuosina 2011–2017 parisuhdekumppaninsa tekemään väkivaltaan menetti henkensä 131 suomalaista. Heistä naisia oli 78 prosenttia ja miehiä 22 prosenttia.

Tampereen yliopistossa keväällä 2018 väitelleen Pia Keiskin mukaan naisten perheväkivaltakäyttäytyminen on heikosti tunnistettu ja tunnustettu ilmiö.

– Rikostilastojen valossa miehet käyttävät lievää parisuhdeväkivaltaa enemmän kuin naiset, mutta vakavaa parisuhdeväkivaltaa käyttävät miehet ja naiset melkein yhtä paljon. Lapsia kohtaan perheväkivaltaa käyttävät äidit enemmän kuin isät, Keiski sanoi Ylen haastattelussa toukokuussa 2018.

Suomi saa jatkuvasti kansainvälistä arvostelua hälyttävästä lähisuhdeväkivaltatilanteesta. Amnesty ja YK nostavat säännöllisesti esiin muun muassa riittämättömät tukipalvelut.

Syitä suomalaiseen lähisuhdeväkivaltaan käsiteltiin tammikuussa Ylen laajassa artikkelissa.

Yle on myös julkaissut listan erilaisista auttavista puhelimista.

Lue lisää:

Naisten väkivalta on yhä tabu, vaikka äidit kohtelevat lapsia kaltoin useammin kuin isät – Uusi väitös osoittaa, että apua saa vertaistuesta

Pieni virhe kahvinkeitossa nosti vanhat kauhut pintaan – exänsä hakkaama Tytti Ripatti luuli, että uusi avomieskin raivostuu: "Ihmettelen vieläkin, ettei kukaan lyö"

Parisuhdeväkivalta tappanut viime vuosina yli 130 suomalaista – suuri osa yritti saada apua ennen kuolemaansa