Floridan viranomaiset kehottavat asukkaita tappamaan vauhdilla sikiäviä iguaaneja

Tutkijat eivät ole viranomaisten kanssa samalla linjalla siitä, että ihmisten tulisi ryhtyä suin päin lahtaamaan iguaaneja.

Iguaanit
Iguaani.
AOP

Yhdysvaltain Floridaan vieraseläiminä kotiutuneet iguaani-liskot ovat lisääntyneet viime aikoina räjähdysmäisesti ja nyt viranomaiset kutsuvat asukkaita iguaanin tappotalkoisiin.

Floridan osavaltion kalojen ja villieläinten suojelusta vastaava komissio julkaisi verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun) kehotuksen tappaa iguaani ”aina kun on mahdollista”, mikäli sellainen sattuu ilmaantumaan kotipihalle. Komissio ei ohjeista, millä tavoin eläin kannattaisi surmata.

Iguaaneja (Iguana iguana), eli vihreitä leguaaneja on tavattu Floridassa 1960-luvulta lähtien, kun niitä karkasi tai päästettiin vapaaksi luontoon.

Liskoista aiheutuu paljon haittaa, vaikka ne ovatkin ihmisille vaarattomia. Ne muun muassa kaivelevat maan alle pitkiä käytäviä, jotka vaurioittavat niin asuntojen perustuksia kuin jalkakäytäviäkin. Eläimet saattavat kantaa myös salmonellaa. Uros saattaa kasvaa jopa puolentoista metrin mittaiseksi ja painaa yhdeksän kiloa.

Naarasiguaani saattaa munia jopa 80 munaa vuodessa. Etelä-Floridan lämmin ilmasto onkin ihanteellinen iguaanin lisääntymiseen. Koska Floridassa ei juuri ole ollut kylmiä sääkausia hiljattain, on iguaanien määrä kasvanut hurjasti. Jopa 10-vuotiaaksi elävillä liskoilla ei myöskään ole luontaisia vihollisia.

BuzzFeed-uutissivuston (siirryt toiseen palveluun) haastattelemat tutkijat eivät ole viranomaisten kanssa samalla linjalla siitä, että ihmisten tulisi ryhtyä suin päin lahtaamaan iguaaneja.

– Olemme nähneet tämän niin monta kertaa aikaisemmin. Ihmiset syyllistyvät julmuuksiin, kun he yrittävät tappaa iguaaneja ilma-aseilla tai aiheuttavat vaaraa muille ihmisille käyttäessään tehokkaampia ampuma-aseita, varoittaa toiminnanjohtaja Debra Parsons-Drake Etelä- Floridan villieläinkeskuksesta.

Parsons-Drake kehottaa ihmisiä mielummin estämään eläinten tulo kotipihoilleen esimerkiksi liiketunnistimen aktivoivalla sprinklerillä.

– Ethän yritä vangita iguanoja, ellet ole koulutettu siihen, vaan palkkaa paikalle ammattilainen, vetoaa Parsons-Drake.

Florida Residents Are Being Urged To Kill Green Iguanas "Whenever Possible" (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AP