Oulussa ajettiin tolkutonta ylinopeutta, puhallettiin roima rattijuopumus ja panikoitiin moottoritiellä väärään suuntaan

Poliisi kertoo satasen ylinopeudesta, yli kolmen promillen rattijuopumuksesta ja moottoritien vaaratilanteesta.

Oulu
Läheltä
Yle

Poliisi ja sivulliset autoilijat joutuivat puuttumaan viikonloppuna Pohjantiellä Oulussa räikeisiin vaaratilanteisiin.

Maanantain vastaisena yönä poliisipartio otti kiinni satasen ylinopeutta ajaneen alle 30-vuotiaan miehen. Poliisi mittasi nopeudeksi 160 kilometriä tunnissa kuudenkympin alueella.

Sunnuntaina aamupäivällä asuntovaunua vetäneen auton kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin yli kolmen promillen lukemat.

Iltapäivällä sunnuntaina hätäkeskukseen tuli useita ilmoituksia moottoritiellä väärään suuntaan ajavasta henkilöautosta. Iäkäs nainen oli ajanut poliisin mukaan useamman kerran väärään suuntaan parin kilometrin matkalla, Kuusamontien ja Linnanmaan ramppien välillä.

Sivulliset olivat lopulta onnistuneet pysäyttämään naisen, joka kertoi huomanneensa kyllä rikkeensä, mutta joutuneensa tilanteessa paniikkiin ja kääntyneensä vielä uudestaan väärään suuntaan.

Poliisi kertoo tiedotteessaan asettaneensa kaikki kuljettajat väliaikaiseen ajokieltoon.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi (siirryt toiseen palveluun).

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä! (siirryt toiseen palveluun)