"Shanghailaiset ovat tulossa hulluksi" – Yli 25 miljoonan asukkaan kiinalaiskaupungissa voi nyt saada sakot ellei lajittele roskiaan

Jätteiden lajittelu tuli heinäkuun alussa pakolliseksi Kiinan suurimmassa kaupungissa. Muualla maassa vastaavaa lakia ei vielä ole.

jätteiden lajittelu
Astian kyljessä neuvotaan, mitkä jätteet sopivat keittiöjätteen sekaan.
Astian kyljessä neuvotaan, mitkä jätteet sopivat keittiöjätteen sekaan.Jenny Matikainen / Yle

SHANGHAI Olemme tulleet liian myöhään. Vartin yli kymmeneltä aamupäivällä shanghailaisen asuinalueen jäteastiat on jo lukittu.

Pihassa istuva rouva Li kertoo, että täällä keskustan kortteleissa roskia ei voi enää tuoda ulos ihan mihin aikaan tahansa. Matalien kerrostalojen keskellä sijaitseva jäteasema on auki ainoastaan aamulla kello 7–10 ja illalla 17–20.

Silloin paikalla on myös Li, joka valvoo roskien lajittelua.

– Jos asukkaan keittiöjätepussissa on vaikkapa paperinenäliina, leikkaan pussista palan pois sen kohdalta, hän kertoo.

Näin asukkaan ei tarvitse kaivaa väärää roskaa likaisesta pussista, mutta hän oppii että Shanghaissa nenäliinat kuuluvat sekajätteeseen

.

Shanghain kaduilla on jo pitkään ollut kaksi erilaista roskakoria, mutta nyt lajittelusta on tehty pakollista.
Shanghain kaduilla on jo pitkään ollut kaksi erilaista roskakoria, mutta nyt lajittelusta on tehty pakollista.Jenny Matikainen / Yle

Tarkan valvonnan syynä on Shanghain uusi jätelaki, joka astui voimaan heinäkuun alussa. Se teki lajittelusta pakollista sakon uhalla. Yksityishenkilöille lajittelematta jättämisestä seuraa 200 juanin eli noin 27 euron sakko, yrityksille rangaistusmaksu voi olla jopa 50 000 juania eli noin 6 500 euroa.

Mihin luut kuuluvat, entä paristot?

Jätteet ovat olleet Shanghaissa kevään ja kesän kuuma puheenaihe. Kaupunki päätti lajittelulaista jo vuoden alussa, ja valmisteluja on tehty siitä lähtien. Kaduilla näkyy julisteita, joissa opastetaan lajittelemaan.

Shanghain kaduille on ilmestynyt ohjetauluja, joissa neuvotaan lajittelemaan oikein.
Shanghain kaduille on ilmestynyt ohjetauluja, joissa neuvotaan lajittelemaan oikein.Jenny Matikainen / Yle

Shanghaissa roskat pitää erotella neljään eri astiaan. Ruskeaan heitetään keittiö- eli biojäte, mustaan sekajäte, punaiseen ongelmajäte ja siniseen kaikki kierrätettävät roskat. Sinne kelpaavat pullot, tölkit, paperi, pahvi, vaatteet ja jopa elektroniikka.

Kadulla vastaan tuleva Lao Liu kertoo kuulleensa aiheesta paljon, vaikka hänen talossaan uusia lajitteluastioita ei vielä ole. Mutta tietääkö Lao, mikä jäte kuuluu minnekin?

– Niitä on neljä erilaista. Mutta en ole aivan varma, mitä ne ovat, Lao pohtii.

Moni muukin shanghailainen on yhä ihmeissään, vaikka kaupunki on palkannut 1 700 jäteopasta ja järjestänyt opetusta asukkaille. Ohjeeksi on jopa painettu pelikortit, joissa jokainen maa edustaa yhtä jätesorttia. Korttien kuvituksena on erilaisia roskia.

Tarjolla on myös puhelimeen ladattava lajittelusovellus. Käyttäjä voi ottaa kuvan roskastaan ja puhelin kertoo, mihin jäteastiaan se kuuluu.

Tästä huolimatta sosiaalinen media on täyttynyt kysymyksistä. Miten kierrättää paristot, hiukset tai lihassa olevat luut? Minne hedelmien siemenet?

– Kyllä, se on vaikeaa, sanoo muovista mehumukia kantava Yang Fan.

Hän on ottanut kotonaan käyttöön toisen roska-astian kierrätettäville roskille. Keittiöstä tulevan jätteen hän sanoo käsittelevänsä erikseen.

Yan Fang pohtii, mihin astiaan kertakäyttömukin osat kuuluvat. Hän on alkanut lajitella myös kotona.
Yan Fang pohtii, mihin astiaan kertakäyttömukin osat kuuluvat. Hän on alkanut lajitella myös kotona.Jenny Matikainen / Yle

Yang pohtii hetken, mitkä mukin osat kuuluvat mihinkin astiaan, ja päätyy siihen, että kaikki menisivät kierrätykseen.

– Kunhan juon tämän tyhjäksi, hän lisää.

Totuus taitaa olla, että kuppi kuuluu sekajätteeseen.

#Shanghailaisetovattulossahulluiksi

Shanghai ei ole ainoa kiinalaiskaupunki, joka yrittää edistää lajittelua, mutta se on ensimmäinen, joka on tehnyt siitä pakollista.

Kierrätyksen tehostamisesta on puhuttu jo vuosia. Toissa vuonna Kiinan keskusjohto julkaisi suunnitelman, jonka mukaan lajittelu pitäisi saada toimimaan ensi vuoteen mennessä 46 kaupungissa. Tavoite on, että kaupungit kierrättäisivät tuolloin 35 prosenttia jätteestään.

Vertailun vuoksi: Suomen ympäristökeskuksen selvityksen mukaan (siirryt toiseen palveluun)Suomessa kiertoon päätyy 51 prosenttia kotitalousjätteestä.

Monissa Kiinan suurkaupunkien taloyhtiöissä lajitteluastioita on ollut jo aiemmin, mutta asukkaat ovat käyttäneet niitä laiskasti. Kierrätys onkin perustunut pitkälti roskankerääjiin, jotka poimivat jäteastioista kierrätykseen kelpaavat roskat.

Kiinalaiskaupungeissa lounas syödään usein nopeasti ulkona tai tilataan toimistolle. Roskaa syntyy runsaasti.
Kiinalaiskaupungeissa lounas syödään usein nopeasti ulkona tai tilataan toimistolle. Roskaa syntyy runsaasti.Jenny Matikainen / Yle

Netissä shanghailaiset ovat ottaneet erityisasemansa vastaan mustalla huumorilla.

South China Morning Post -lehden mukaan (siirryt toiseen palveluun) kuun vaihteessa kiinalaisen sosiaalisen median palvelun Weibon käytetyin aihetunniste oli lause, joka tarkoittaa kutakuinkin “Shanghailaiset ovat tulossa hulluksi lajittelun vuoksi”.

Verkko onkin myös täynnä meemejä ja vitsikkäitä keskustelun pätkiä lajittelupakosta:

– Lähdin Hangzhouhun.

– Ai viemään roskat?

Ja:

– Ystäväni lähti takaisin kotiin Jiangsuun.

– Luulin, että hän ei kestäisi työpaineita, mutta hän ei kestänyt jätteiden lajittelua.

Ravintoloitsija Ye Dawangin katuravintolassa on lajiteltu jo ennen uutta lakia.
Ravintoloitsija Ye Dawangin katuravintolassa on lajiteltu jo ennen uutta lakia. Jenny Matikainen / Yle

Ravintoloitsija Ye Dawang puolestaan suhtautuu asiaan leppoisasti. Hän näyttää, miten lajittelu hoidetaan hänen kahdessa ravintolassaan.

– Asiakkaita varten on tässä kadulla sekajäteastia ja toinen laatikko kierrätettäville. Biojäteastia on keittiössä, Ye selittää.

Hän kertoo, että ravintolat ovat lajitelleet jo ennen uusia sääntöjä. Kaupungin puhtaanapito hakee keittiöjätteen säännöllisesti, kuivajäte viedään kadun päässä oleviin säiliöihin.

Sakottajia ei näy kaduilla

Sakolla uhkailusta huolimatta kierros kaupungilla antaa mielikuvan, että ainakaan kaduilla olevien roska-astioiden käyttöä ei valvota kovin tarkasti ainakaan ihmisvoimin. Kameroita kiinalaiskaupungeissa on toki kaikkialla.

Kesäkuun lopussa järjestämässään tiedotustilaisuudessa (siirryt toiseen palveluun) Shanghain apulaiskaupunginjohtaja Huang Rong kertoi, että viranomaiset ovat tänä vuonna tehneet lähes 14 000 tarkastuskäyntiä ja antaneet 13 000 varoitusta.

Vain sukunimellään esittäytyvän rouva Lin valvomassa korttelissa väärin lajittelusta ei kuulemma sakoteta, mutta onnistumisesta saa pisteen keräilykorttiin.

Shanghain keskustan asuinkortteleihin on tuotu uudet jäteastiat. Päivisin ne pidetään suljettuna.
Shanghain keskustan asuinkortteleihin on tuotu uudet jäteastiat. Päivisin ne pidetään suljettuna.Jenny Matikainen / Yle

Pyynnöstä huolimatta Shanghain kaupungin edustajat eivät halunneet kommentoida lajittelun sujumista Ylelle.

Kaupungin johto on aiemmin myöntänyt, että lajitteluun liittyy paljon haasteita. Osa kiinteistönhoitoyhtiöistä pitää uusien sääntöjen noudattamista vaikeana ja on haluttomia tekemään yhteistyötä. Myös osa jätteenkuljettajista heittää eri astioiden sisällön samaan jäteautoon.

Sota roskia vastaan

Tekemistä riittää, sillä kiinalaistilastojen mukaan Shanghai tuottaa vuodessa 9 miljoonaa tonnia jätettä. Apulaiskaupunginjohtaja Huangin mukaan tämän vuoden aikana 70 prosenttia Shanghain asuinalueista pyritään saamaan lajittelun piiriin.

Kuusi vuotta sitten Kiina julisti “saasteiden vastaisen sodan”, johon kuuluu myös taistelu jätteiden vähentämikseksi. Yksi näkyvä muutos tapahtui viime vuoden alussa, kun Kiina kielsi jätemuovin tuonnin maahan. Kielto aiheutti päänvaivaa muun muassa Yhdysvalloille, joka oli kuljettanut leijonanosan jätteistään Kiinaan.

Kiina on maailman suurin muovijätteet tuottaja.
Kiina on maailman suurin muovijätteet tuottaja.Jenny Matikainen / Yle

Kiinan kokoisessa maassa kierrättämiseen liittyy kuitenkin paljon haasteita. Maaseudulle on vaikea kehittää toimivaa järjestelmää.

Vuodessa pitäisi saada paljon aikaiseksi. Kiinan ympäristöministeriön toukokuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia kiinalaisista ajattelee, että kierrättäminen on tärkeää. Kuitenkin vain 30 prosenttia vastaajista sanoi kierrätävänsä hyvin tai aika hyvin.

Kolmannes vastaajista sanoi, ettei tiedä, miten lajitella.