"En uhraa elämääni sille, että maailmasta tulisi parempi paikka" – yksilön ilmastovastuuseen kuuluu paljon muutakin kuin omat kulutusvalinnat

Anette Vaherto ja Esra Pirinen eivät vähennä lentämistä, koska tuho odottaa tulevaisuudessa kuitenkin. Tutkijan mukaan ihmisiä pitäisi kannustaa enemmän aktivismiin ja päättäjien painostamiseen.

matkailu
Mies poseeraa lentokoneen edessä
Esra Pirinen Perussa toukokuussa 2019.Esra Pirisen kotialbumi

– Olen tällä hetkellä eteläisessä Boliviassa. Huomenna lähden kolmen päivän retkelle suola-aavikoille, jossa on silmän kantamattomiin jatkuvia eriskummallisia maisemia. Siellä matkaan kolme päivää ja saavun sitten Peruun.

Esra Pirisellä on takana puoli vuotta matkustamista. Valmistuttuaan lukiosta vuonna 2012 hän ei ole viettänyt Suomessa vuotta pidempää aikaa astumatta lentokoneeseen.

Mies seisoo vuorella
Esra Pirinen Machu Pichulla Perussa toukokuussa 2019.Esra Pirisen kotialbumi

Viimeisen kahden vuoden aikana hän on käynyt Kaukasuksella, Englannissa, Aasiassa, Islannissa, kaksi kertaa Berliinissä ja nyt Etelä-Amerikassa. Määränpäähän on aina vienyt lento.

Koko elämänsä aikana Pirinen laskee käyneensä 55 maassa. Suomeen palatessa heinäkuun lopussa lukema on todennäköisesti noussut 60:een.

– Kotonakin on kiva olla, mutta jotenkin se vaatii sen, että täytyy tietää koko ajan pääsevänsä jossakin vaiheessa taas jonnekin.

"Ainoa vaihtoehto on elää liikkuvana"

Seitsemän vuotta sitten Anette Vaherto oli ensimmäistä kertaa yksin ulkomailla. Tuolloin 19-vuotias Vaherto ihmetteli, miten elämä vieraassa maassa voi tuntua itselle sopivammalta kuin elämä Suomessa. Hän vietti Yhdysvalloissa au pairina kesän ja yliopisto-opinnot aloitettuaan haki maahan vaihto-opiskelemaan.

Vaihtovuotensa aikana Vaherto tapasi nykyisen poikaystävänsä, jonka perhe asuu Italiassa. Sen jälkeen omaisuus on kulkenut suurimman osan ajasta repussa ja matkalaukuissa. Australiassa, Aasiassa, Euroopassa, Afrikassa.

Mies ja nainen lentokentällä
Anette Vaherto ja Matteo Plain lähössä Vietnamiin Perthin lentokentällä Australiassa maaliskuussa 2018.Anette Vaherron kotialbumi

Suurin osa pariskunnan matkustamisesta tapahtuu lentämällä. Vaherto laskee astuneensa lentokoneeseen viimeisen kolmen vuoden aikana noin 20 kertaa.

– Emme ole Matteon kanssa löytäneet sellaista paikkaa, johon haluaisimme pidemmän päälle asettua. Siksi ainoa vaihtoehto on ollut elää liikkuvana. Se, että olemme pysyvästi jossakin, tarkoittaa meille sitä, että jätämme muut kortit katsomatta, Vaherto toteaa.

Lyhytjännitteinen elämäntyyli kannustaa lähtemään

Nuoret aikuiset matkustavat tänä päivänä enemmän kuin aiemmat sukupolvet, sanoo Lapin yliopiston matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtaja, sosiologi Antti Honkanen.

Se ei kuitenkaan johdu nykyisen nuoren sukupolven erilaisuudesta suhteessa aiempiin, vaan matkustamisen muuttumisesta suuremmalle joukolle mahdolliseksi.

– Reissaaminen ei ole trendinä uusi, mutta matkakohteet ovat erilaisia ja massat ovat suurempia. Aiemmin matkustettiin Euroopassa interraililla, koska rahat eivät riittäneet muualle. Nykyään lähdetään kauemmas ja kauemmas, koska lentoliput ovat niin paljon halvempia.

Arkeen ja yhteen paikkaan asettumisen vaikeus kuvaa Honkasen mukaan nykyisen elämäntyylimme lyhytjännitteisyyttä. Matkustaminen on niin suuri osa länsimaalaista elämää, että sitä ei kyseenalaisteta. Se vain kuuluu asiaan.

– Haluamme olla liikkeellä ja ahmia koko ajan uusia elämyksiä ja kokemuksia. Meitä on pitkään myös kannustettu liikkumaan. Onhan vapaa liikkuvuus yksi Euroopan unioninkin perusideoista.

Paitsi Pirisen ja Vaherron kaltaiset nuoret aikuiset, myös kaikki muut matkustavat nyt enemmän kuin ennen. Kaikkialla, missä ihmisillä on riittävä varallisuus, noustaan lentokoneeseen.

– Heti, kun ihmisillä on tarpeeksi rahaa, he lähtevät matkustamaan. Maailmaa halutaan nähdä, koska se kuuluu elämäntapaan, Honkanen sanoo.

Matkustajamäärien kasvaminen on pitkälti noudattanut lentoliikenteen kehittymisen määrää. Lentoliikenne aiheuttaa tällä hetkellä laskutavasta riippuen kahdesta viiteen prosenttia kaikista maailman hiilidioksidipäästöistä. Honkasen mukaan suurin ongelma on, että lukema kasvaa, eikä kasvulle näy loppua.

Lisäksi lentoliikenne on muuta liikennettä hankalampi ilmastonmuutoksen kannalta, sillä se muuttaa ilmastoa usealla tavalla. On arvioitu, että lentämisen niin sanottu lämpövaikutus on vähintään kaksinkertainen sen hiilidioksidipäästöihin verrattuna.

Lentämisestä on tullut myös yksi suomalaisten merkittävimmistä ilmastoa rasittavasta toiminnasta.

"Emme ole selviämässä 3000-luvun puolelle"

Anette Vaherto kertoo ajattelevansa ympäristöä ja maailman tilaa paljon. Hän ei syö lihaa, ellei se ole vapaana elänyttä riistaa, jonka kanta on kasvussa. Hän pyrkii ostamaan mahdollisimman suuren osan kulutustavaroistaan käytettynä ja kierrättää ahkerasti.

Hän ottaa tasaisin väliajoin sosiaalisessa mediassa kantaa keskusteluun ympäristön tilasta tai nostaa esiin ilmastonmuutoksen seurauksia.

Poikaystävänsä ympäristöjohtamisten ja kestävän kehityksen yliopisto-opintoja seuratessaan Vaherto tutustui ilmastonmuutokseen liittyvään tutkimukseen. Se antoi maapallon tulevaisuudesta synkän kuvan.

Niin synkän, että jostakin itselle tärkeästä luopuminen ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tuntuu lopputuloksen kannalta täysin turhalta.

Nainen vuoren huipulla.
Anette Vaherto Kreikassa heinäkuussa 2019.Anette Vaherron kotialbumi

Siksi Vaherto ei anna ilmastonmuutoskeskustelun vaikuttaa matkustamiseensa. Ei, vaikka lentäminen on hänen hiilijalanjälkensä suurin kasvattaja.

– On tullut vähän sellainen olo, että ihan sama mitä yrittää, niin emme ole todennäköisesti selviämässä 3000-luvun puolelle.

– Yritän pitää kontrollia niillä asioilla, jotka eivät minulle paljoa maksa. Olen tosi onnellinen niiden puolesta, jotka pystyvät tekemään sellaisia valintoja, että he elävät kestävästi, mutta en uhraa elämääni sille, että tästä maailmasta tulisi parempi paikka, Vaherto sanoo.

Hänen mielestään ainoa keino, joka toisi merkityksellisen muutoksen, olisi ihmisten ohjailu ylhäältä käsin.

"Tehkää päätös minun puolestani"

Vielä kolme vuotta sitten Kaukasuksella Esra Pirinen ei kummemmin miettinyt matkustamisen ilmastovaikutuksia. Seitsemän vuotta sitten ensimmäisiä reissuja Euroopan ulkopuolelle tehdessä päästöt eivät edes käyneet mielessä.

Mies seisoo vuorella
Esra Pirinen Perussa toukokuussa 2019.Esra Pirisen kotialbumi

Viime talven Aasian-reissulla tilanne oli jo toinen, ja tänä vuonna Etelä-Amerikassa ilmastonmuutos on ollut kuumin keskustelunaihe muita reppureissaajia tavatessa.

– Oikeastaan joka kerta kun lentää, miettii, olisiko ollut jokin vaihtoehtoinen tapa mennä. Siitä puhutaan paljon, mikä on reissaamisen tulevaisuus ja mikä olisi järkevää, Pirinen sanoo.

Pirinen pitää ilmastonmuutosta tärkeimpänä asiana, jonka eteen on tällä hetkellä tehtävä töitä. Silti hänellä on mielessään jo pitkä lista sellaisia maailmankolkkia, joihin lentokoneen keula ja oma nenä vielä tulevaisuudessa osoittavat.

– Tiedän, että se on luonnolle kestämätöntä. En silti usko, että käyttäytymiseni tulee muuttumaan. Tulen vastaisuudessakin lentämään ja menemään maailmalle, koska siitä on tullut niin iso osa omaa identiteettiä. Tuntuu, että se on paljon itseltä pois, jos siitä joutuu luopumaan, Pirinen toteaa.

Hän ei usko niin suureen kulutuskulttuurin muutokseen, että riittävän moni jättäisi lentonsa tekemättä. Siksi myös hän haluaa antaa vallan päättäjille.

– Liputan kaikkien lentoverojen puolesta. Ilmastonmuutoksen torjuminen on pidemmän päälle paljon tärkeämpää, kuin minun reissuni. Tehkää minun puolestani se päätös, että matkustamisesta tulee minulle vaikeaa, koska itse en siihen pysty.

Vastuuta vältellään molemmin puolin

Yksilön vastuuta ilmastonmuutoksesta tutkinut yhteiskuntafilosofi Lauri Lahikainen toteaa, että vastuun välttely on yhteiskunnassamme liian helppoa sekä päättäjille että tavallisille ihmisille. Kun joutuu luopumaan jostakin itselleen tärkeästä, päätöksen sysää helposti jollekin muulle.

– On ihan selvää, että tavalla tai toisella lentämistäkin täytyy pystyä vähentämään, mutta jos matkailusta on tullut itselle iso osa hyvää elämää, olemme todella hyviä perustelemaan itsellemme, miksi kannattaa matkustaa, Lahikainen toteaa.

Myös poliitikot joutuvat Lahikaisen mukaan ilmastonmuutosta pohtiessaan kyseenalaistamaan itselleen tärkeitä arvoja, kuten sääntelemätöntä markkinataloutta. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi kun tarvittaisiin paljon juuri sääntelyä, suunnittelua ja investointeja toisenlaiseen infrastruktuuriin.

– Yksilö ajattelee, ettei hänen tarvitse tai kannata tehdä muutosta, mutta toivoo, että joku rajoittaa häntä. Samaan aikaan ylätäsolla pohditaan, että ilmastonmuutos on iso ongelma, ja siksi onkin tosi tärkeää, että jokainen yksilö miettii, miten voisi omalta osaltaan vaikuttaa.

Kysymys ilmastovastuusta on Lahikaisen mukaan vaikea, koska ongelma on niin suuri. Yksilön teoilla ei näytä olevan vaikutusta, mutta silti tuntuu, että jonkun täytyisi tehdä jotakin.

– Kohtaamme filosofiseen vastuukeskusteluun liittyvän kysymyksen siitä, voiko ihminen olla vastuussa jostakin, johon ei voi vaikuttaa, Lahikainen sanoo.

– Jos yksilö jättää pois lentomatkat, ryhtyy vegaaniksi, lopettaa yksityisautoilun ja muuttaa mahdollisimman pieneen asuntoon, 30 vuoden päästä ei ole yhtään vähemmän tulvia, jos tarpeeksi moni muu ei tee samoja ratkaisuja.

Aktivismi kulutusvalintojen edelle

Näkökulma on Lahikaisen mielestä ongelmallinen, koska ajattelemme yksilöiden toimintaa liikaa vain kulutusvalintojen kautta. Se rajaa pois paljon muita vaikuttamisen keinoja ja saa yksilön valinnat tuntumaan liian yksilöllisiltä.

Lahikaisen mielestä kulutusvalintoja tehokkaampaa vaikuttamista onkin aktivismi, johon jokainen meistä pystyy.

– Meidän täytyisi arvioida yksilöiden mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskuntarakenteisiin, joiden puitteissa täällä eletään. Jokaisella yhteiskunnan jäsenellä on vastuu siitä, millaisessa yhteiskunnassa elämme.

Vaikka vaikutusvalta jakautuu epätasaisesti, voi tavallinen kansalainenkin vaikuttaa huomattavasti, jos vain haluaa.

– On havaittu, että pienestä liikkeelle lähtenyt ihminen voi vaikuttaa paljon. Sen on esimerkiksi ruotsalainen Greta Thunberg todistanut.

Jotta omista vaikuttamisen keinoista voisi valita tehokkaimmat, Lahikainen antaa kaksi mallia ajattelun tueksi.

Eri rooleissa voi vaikuttaa eri tavoin

Ensin on hyvä hahmottaa omaa vastuuta katsomalla menneisyyteen ja tulevaan. Lahikaisen mukaan myös ne, jotka ovat eläneet ilmastoystävällistä elämää tähän asti, ovat edelleen vastuussa tulevaisuudesta.

– Aiempi vähäpäästöinen elämä ei vapauta tulevaisuuden ilmastovastuusta. Vastuullisesti toimiakseen on tehtävä myös tulevaisuudessa töitä muiden kanssa niin, että yhteiskuntaa muutetaan vähäpäästöisemmäksi, Lahikainen sanoo.

Toiseksi on tärkeää tunnistaa omat keinot vaikuttaa. Siihen auttaa vastuun ajatteleminen erilaisten yhteiskunnallisten roolien kautta.

Jokaisella meistä rooleja on useita, ja niistä kaikista käsin voimme vaikuttaa läheisiimme, työtovereihimme, organisaatioon jossa työskentelemme, oppilaitokseen jossa opiskelemme tai kuntaan jossa asumme.

– Esimerkiksi minulla on tutkijana vastuu miettiä omassa tutkimustyössäni, miten voin vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Toisaalta pienten lasten isänä minun täytyy miettiä, miten jätän lapsilleni elinkelpoisen planeetan ja kasvatan heistä ilmastotietoisia kansalaisia, Lahikainen sanoo.

Motivaatio yhteisestä projektista

Lahikaisen mukaan erityisen tärkeä on ajatus yhdessä toimimisesta. Olemme paitsi osa yhteiskuntaa, myös osa erilaisia yhteisöjä. Kun yksilön toiminta linkittyy yhdessä toimimiseen, oman toiminnan vaikutus näyttää suuremmalta ja motivaatio on helpompi löytää.

– Kulutusvalinnatkin ovat huomattavasti mielekkäämpiä, jos ne liittyvät tällaiseen yhteiskunnallispoliittiseen projektiin, eivätkä ole vain sitä, että kukin yksin miettii omia arkisia valintojaan.

Ilmastonmuutoksen torjumisessa on Lahikaisen mukaan sekin hyöty, että voimme samalla tehdä yhteiskunnastamme monella muullakin tavalla paremman.

– On mahdollista ratkoa esimerkiksi eriarvoisuuteen liittyviä ongelmia samoilla keinoilla, joilla ratkomme ilmastonmuutosta.

"Pitäisi kannustaa painostamaan päättäjiä"

Moni yhteiskunnan instituutio on Lahikaisen mielestä unohtanut puhua ilmastonmuutokseen vaikuttamisesta kokonaisuutena. Verkkosivuilla voi olla infopaketti ilmastonmuutoksesta, jonka jälkeen listataan keinoja, miten kukin voi itse vaikuttaa. Listat ovat täynnä täynnä arjen kulutusvalintoja.

– Siellä pitäisi kannustaa keskustelemaan ilmastonmuutoksesta tuttavien kanssa, liittymään jäseneksi ilmastoasioita ajavaan järjestöön, ajattelemaan ilmastoa äänestäessä tai painostamaan päättäjiä kunta- ja valtiotasolla oikeisiin ratkaisuihin.

Kun asiaa ajatellaan yksipuolisesti, vaikutusmahdollisuuksia jää valtavasti käyttämättä, emmekä toimi yhdessä niin tehokkaasti ja luovasti kuin voisimme.

– Silloin saattaa tulla juuri sellaisia absurdeja esimerkkejä, että johtava poliitikko puhuu siitä kuinka ilmastonmuutos on vakava asia, toteaa, kuinka hyvä on että nuoret ovat siitä huolissaan ja sitten kehottaa heitä istuttamaan puita.

Lahikaisen mielestä ilmastokeskustelun ongelmaksi on osittain muodostunut se, että tekoihin ryhtymisen sijaan on käyty valtava määrä keskustelua keskustelusta.

– Puheessa on kuitenkin myös positiivinen puoli, sillä se voi ohjata pohtimaan, mikä on hyvää elämää ja miten yhteiskuntaa voisi muuttaa niin, että elämäntapamme olisi kestävä.

Hitaasti matkustaminen kiehtoo

Keskustelun merkitys nousee myös Anette Vaherron ja Esra Pirisen pohtiessa omaa käyttäytymistään. Pirisen mukaan oman ilmastovastuun pohtiminen on alkanut vasta viimeisen kahden vuoden aikana, kun asiasta on alettu puhua mediassa enemmän.

Vaikka kumpikaan ei halua oma-aloitteisesti rajoittaa lentämistä, molemmilla on mielessään vaihtoehtoinen keino toteuttaa liikkuvaa elämäntapaa.

– Olemme puineet Matteon kanssa, että paras vaihtoehto meille olisi asua jossakin purjeveneessä. Pystyisimme matkustelemaan, mutta se olisi samaan aikaan tukikohta ja koti, jonka voisi laittaa johonkin tiettyyn paikkaan, jos siltä tuntuu, Vaherto kertoo.

Pirinen on puolestaan haaveillut reissusta Uuteen-Seelantiin, mutta internetistä matkakuvia katsellessaan todennut, että Norjassa maisemat ovat lähes samanlaisia.

– Miksi lähteä katsomaan vuonoja maapallon toiselle puolelle, kun niitä löytyy 1500 kilometrin automatkan päästä, hän pohtii.

Tutkija Lauri Lahikainen muistuttaa, että mannerten välisten lentojen vähentäminen nykyisestä elämäntavastamme voi tuoda mukanaan jotakin sellaista arvokasta tai mielekästä, mitä emme ole aiemmin huomanneet.

– Hitaasti paikasta toiseen matkustaminen voi olla kiehtovaa eri tavalla. Tällainen ajattelu voi koskea montaa muutakin asiaa, kuten ruokaa, asumista, liikkumista ja kaupunkisuunnittelua. Täytyy muistaa, mitä kaikkea yhteiskunnallista yksilöt voivat yhdessä tehdä rakenteita muuttaakseen.

Lue myös:

Ranska ottaa käyttöön lentoveron – enimmillään 18 euroa matkalipulta

He matkustavat junalla pohjoisen kautta maailmalle, vaikka se on kallista ja hidasta – saastuttaa huomattavasti vähemmän kuin laivailu, mutta onko siinä järkeä?

Ilmastonmuutos on ihmiskunnan kohtalonkysymys – tutki, kuka päästöistä oikeastaan on vastuussa

"Lentohäpeää" pidetään tärkeänä syynä Ruotsin lentomatkailun matkustajamäärien laskuun – Suomessa lentomatkailun käyrät osoittavat ylöspäin