Tuhannet lohjalaiset tarttuivat maksuttomaan punkkirokotteeseen

Vakituisten asukkaiden lisäksi monet mökkiläiset ovat suojautuneet puutiaisaivokuumeelta rokotteella.

Lohja
Punkki lähikuvassa iholla.
Juha Metso / AOP

Lohjalla suurin osa maksuttomaan puutiaisaivotulehdus- eli TBE-rokotteeseen oikeutetuista on ottanut rokotteen alkuvuoden aikana.

Rokote on annettu 5 300:lle. Heistä 5000 on lohjalaisia, noin 300 on on ulkopaikkakuntalaisia, esimerkiksi mökkiläisiä.

Lohjanjärven ranta-alueilla todettiin sairaalahoitoa vaatineita puutiaisaivokuumetapauksia poikkeuksellisen paljon viime vuonna. Alue lisättiin uutena tämän vuoden kansalliseen rokotusohjelmaan.

Maksuttomaan rokotukseen oikeutettuja Lohjanjärven lounaisosassa on noin 7 500.

Muuallekin suositellaan rokotetta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelee Uudellamaalla vapaaehtoista rokotetta luonnossa erityisen paljon, eli yli neljä viikkoa, liikkuville Kirkkonummella, Raaseporissa, Lohjalla sekä Espoossa.

Espoossa suositus koskee erityisesti Isossa Lehtisaaressa, Isossa Vasikkasaaressa ja Lilla Herrössä liikkuvia.