1. yle.fi
  2. Uutiset

Yhdysvalloissa Texasin rajalle halutaan tuhat uutta sotilasta siirtolaiskriisin vuoksi

Lisäjoukot osallistuisivat siirtolaisten pidätyskeskusten pyörittämiseen ja rajavalvontaan.

rajavalvonta
Kansalliskaartin sotilas Meksikon rajalla.
Kansalliskaartin sotilas Meksikon rajalla.Michael Reynolds / EPA

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden virasto on pyytänyt lähettämään tuhat uutta sotilasta Texasin etelärajalle siirtolaiskriisin ratkomiseksi, kertoo maan puolustusministeriö. Rajavartiolaitoksen tueksi halutaan sotilaita Yhdysvaltain armeijaan kuuluvalta Texasin kansalliskaartilta.

Pyydetyt tuhat lisäsotilasta auttaisivat viranomaisia Donnan ja Tornillon kaupungeissa sijaitsevien aikuisten siirtolaisten pidätyskeskusten pyörittämisessä. Lisäksi kansalliskaarti auttaisi rajanylityspaikkojen ja lentoasemien valvonnassa El Pasossa ja Laredossa.

Yhdysvaltain Meksikon-vastaisella rajalla on jo entuudestaan kuukausien ajan ollut tuhansia sotilaita tukemassa rajavalvontaviranomaisia. Rajaseudun valvontaan on osallistunut noin 3 000 aktiivipalveluksessa olevaa sotilasta sekä 2 000 kansalliskaartin jäsentä.

Siirtolaisten pidätyskeskukset ovat olleet paljon huomiota saanut keskusteluaihe Yhdysvalloissa erityisesti demokraattipuolueen esivaalien kampanjoinnissa. Erityisen paljon kritiikkiä ovat keränneet siirtolaislasten pidätyskeskukset, joiden oloja on kuvattu epäinhimillisiksi.

Yksi arvostelijoista on muun muassa YK:n ihmisoikeuskomissaari Michelle Bachelet, joka sanoi maanantaina olevansa syvästi järkyttynyt oloista, joissa siirtolaisia ja pakolaisia pidetään yhdysvaltalaisissa pidätyskeskuksissa. Hän sanoo olevansa järkyttynyt muun muassa siitä, että lapsia pakotetaan nukkumaan lattialla tiloissa, joissa on liikaa ihmisiä ja huono sanitaatio.

Lisää aiheesta:

YK:n ihmisoikeuskomissaari kommentoi Yhdysvaltojen pidätyskeskuksia ensimmäistä kertaa – "Olen syvästi järkyttynyt"

Trump lupaa avata pidätyskeskukset medialle – oloja verrattu keskitysleireihin

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi