Mihin katosivat mehiläiset? Venäläiset huolissaan pölyttäjien kuolemista

Pölyttäjät ovat vähentyneet rajusti ympäri maailmaa.

mehiläiset
Markku Mykkälä mehiläistarhan mehiläisiä.
Mehiläisten katoamisen syyksi epäillään torjunta-aineita.Paula Hiljanen / Yle

Mehiläisten joukkokuolemat huolestuttavat Venäjällä. Maan maatalousministeriö kertoi tiistaina, että ainakin seitsemällä alueella eri puolella maata on kuollut valtavasti mehiläisiä tänä vuonna.

Asiantuntijoiden mukaan joukkokuolemat johtuvat huolettomasta ja liiallisesta torjunta-aineiden käytöstä pelloilla.

Rossija 1 -kanava haastatteli maanantaina Moskovan lähellä asuvaa mehiläisfarmaria, joka sanoi menettäneensä 100 000 mehiläistä viime viikolla. Kuvissa näkyi, kuinka mehiläispesien ympäröimä maa oli täynnä kuolleita hyönteisiä.

Maatalousministeriön mukaan joukkokuolemia on ollut Länsi-Venäjältä Siperiaan asti ja niillä on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia mehiläisenhoitoon.

Pölyttäjien rajusta vähenemisestä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa on uutisoitu jo vuosikymmenen ajan. Helpoimmin laskettavat tuhot koskevat tarhamehiläisiä.

Esimerkiksi Yhdysvaltain Virginian osavaltion maatalousviranomaiset kertovat, että vuosikuolleisuus on kasvanut kolmannekseen tarhamehiläispopulaatioista. Toissa talvi oli erityisen vakava: miltei 60 prosenttia Virginian tarhamehiläisistä kuoli.

Parin vuoden takainen ranskalaistutkimus puolestaan totesi, että noin 30 prosenttia mehiläisistä kuolee EU-maissa.

Pölyttäjähyönteiskadon syyksi on arveltu niin hyönteismyrkkyjä kuin ilmastonmuutosta. Ilman pölyttäjiä maapallon ravintoverkosto romahtaisi.

Lue myös:

Baijerilaiset vaativat mehiläisten suojelua – Yli miljoona allekirjoitti kansalaisaloitteen

BBC: Etelä-Afrikan viinitiloilla hyönteismyrkyn epäillään aiheuttaneen mehiläisten joukkokuoleman

Ilmastonmuutos ja pesimäpaikkojen puute koettelevat pölyttäjähyönteisiä – "Jos kannat alkavat laskea, ollaan hätää kärsimässä"

Lähteet: AP