Kokkolan kaupunginkirjastoon halutaan rauhallisia työ- ja oleskelutiloja: pehmeille sohville lukemaan, pöytätilaa opiskeluun

Kirjaston kyselyyn vastasi 260 asiakasta.

kirjastot
Kokkolan kaupunginkirjasto
Juha Kemppainen / Yle

Kokkolan kaupunginkirjaston toivotaan säilyvän rauhallisena paikkana, josta löytyy myös oleskelu- ja työskentelytiloja.

Kirjastoon halutaan esimerkiksi pehmeitä sohvia, joissa voi lukea ja selailla lehtiä. Opiskelua varten kaivataan pöytätilaa ja pistorasioita.

Toivelistalta löytyvät lisäksi kahvila ja pidemmät aukioloajat. Lainattavien laitteiden valikoimiin ehdotettiin ompelukoneita, saumureita sekä työ-ja urheiluvälineitä.

Kaupunginkirjasto kysyi maaliskuussa asiakkaiden mielipiteitä kirjaston kehittämisestä. Unelmien kirjasto -Kyselyyn vastasi noin 260 asiakasta. Kysely toteutettiin myös muutamilla koululuokilla.