Yrittäjät kyllästyivät Tampereen pääkadulla pyöriviin roskiin ja palkkasivat oman siistijän – Toni Jyvälä on kauppiaiden täsmäase sotkuja vastaan

Ratikkatyömaan keskellä heinäkuun ajan siivoavan Jyvälän piti käydä läpi useita koulutuksia, ennen kuin lupa työmaalla liikkumiseen heltisi.

roskaaminen
Toni Jyvälä
Toisin kuin taloyhtiöiden ja kaupungin siivoojat Toni Jyvälä saa siivota myös ratikkatyömaan aitojen sisäpuolella.Marko Melto / Yle

Keltaiseen huomiopaitaan pukeutunut Toni Jyvälä kulkee kypärä päässä pitkin Tampereen Hämeenkatua ja nappaa pihteihinsä pikaruokapakkauksia, karkkipusseja ja juoma-astioita. Välillä mies piipahtaa katua halkovan ratikkatyömaan aitojen sisälle ja pyydystää sinne heitettyjä roskia.

Jyvälä on koulujen alkuun asti Hämeenkadun PR-siistijä. Työrupeama alkoi viime viikolla ja jo muutamassa päivässä on tullut selväksi, mitä jätteitä väki kadulle kylvää ja mistä löytyy Hämeenkadun roskaisin paikka.

– Se on ehdottomasti rautatieaseman puoleinen pää, siellä saa käydä siivoamassa muutaman tunnin välein, Jyvälä kertoo.

Palkkion roskien keräämisestä maksaa Jyvälälle tamperelaisten yritysten yhdistys, Tampere tunnetuksi ry. Yhdistys palkkasi siistijän, kun yrittäjät suivaantuivat siihen, että Hämeenkadun roskaisuus tuntui lisääntyneen ratikkatyömaan myötä.

Toni Jyvälä
Toni Jyvälän mukaan Hämeenkadun likaisin paikka on rautatieaseman seutu.Marko Melto / Yle

Siivoustyötä varten Jyvälä on suorittanut tieturva- ja työturvakurssit ja käynyt läpi työmaaperehdytyksen.

– Ideanahan tässä oli, että kun tässä on verrattain iso rakennustyömaa, niin taloyhtiöiden ja kaupungin siivoojat ei saa mennä tuonne työmaa-alueille, niin tarvittiin poikkeustilanteen aikana tämmöinen haastavien tilanteiden mies hommiin, Jyvälä sanoo.

"Roskaisuus korostuu työmaan keskellä"

Tempauksellaan yrittäjät haluavat herättää keskustelua.

– Eihän tämä lopullinen ratkaisu ole. Niin paljon on roskaa, ettei sitä pysty yksi mies siivoamaan, sanoo Tampere tunnetuksi yhdistyksen hallituksen jäsen, yrittäjä Sami Lappalainen.

Sami Lappalainen
Yrittäjä Sami Lappalainen toivoo, että suurten työmaiden aikaiset siivousasiat ennakoidaan nykyistä paremmin.Marko Melto / Yle

– Kuluttajat ja kadunkävelijät voivat miettiä, että miten roskaavat ja yrittäjät sitä, että itse voi yrittää parantaa asioita.

Lappalainen toivoo, että myös suunnittelupuolella tajutaan kiinnittää huomiota lieveilmiöihin

– Ratkaisut pitäisi olla mietittynä jo etukäteen sekä työn tilaajilla, suunnittelijoilla että suorittajilla, Lappalainen sanoo.

Lappalainen sanoo, että roskia ei välttämättä ole enempää kuin ennen, mutta työmaa korostaa ongelmaa. Työmaan aidat muodostavat kanjoneita, joissa roskat pyörivät.

– Roskia tulee olemaan aina, mutta me jokainen olemme vastuussa ja voimme tehdä asialle jotain.

Siistijän työ maistuu stand up -koomikolle

Toni Jyvälälle siistijän homma on hyvää vaihtelua. Päätyökseen hän tekee stand up -koomikon keikkoja. Siivoojan työ on hyvää vaihtelua hiljaiselle kesäkaudelle.

– Tässä näkee työnsä jäljen, saa olla ulkona ja jutella ihmisille. Hienoa on ollut tähän asti, ja arvostukseni siivoojia kohtaan on kasvanut, Jyvälä sanoo.

PR-siivoojan sopimus kestää 9. elokuuta asti. Jyvälällä on kaino toive kadunkulkijoille.

– Jos voisi katsoa, että löytyykö roskista läheltä, olisi kiva. Erityisesti tumpit on pahoja, ne on pieniä ja niitä on paljon!

Jyvälä ei halua kuitenkaan syyllistää ketään ja tunnustaa itsekin toisinaan syyllistyneensä roskaamiseen. Pesti siivoojana on kuitenkin saanut katsomaan asiaa toisin silmin.

– Nyt sitä huomaa, kuinka paljon roskia heitetään kadulle. Jos roskat voisi laittaa roskikseen – meillä olisi kaikilla kivempaa täällä siistissä kaupungissa.