Savonlinna suunnittelee yhteistyötä Jyväskylän yliopiston kanssa – havittelee it-alan koulutusta kaupunkiin

Yliopisto tarjoaisi opiskelijoille mahdollisuuden tehdä it-alan opintoja etänä Savonlinnasta käsin.

Savonlinnan seutukunta
Savonlinna.
Savonlinnaan havitellaan it-alan yliopistokoulutusta. Kuvituskuva.Hannu Luostarinen / AOP

Savonlinnan kaupunki suunnittelee it-alan koulutuksen tarjoamista yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa.

Yhteistyömallissa Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunta tarjoaisi opiskelijoille mahdollisuuden tehdä it-alan opintoja pääosin etäopintoina Savonlinnasta käsin. Savonlinnassa tarjottaisiin täydennyskoulutusta sekä mahdollistettaisiin kandidaatti- ja maisteritason tutkintojen suorittaminen.

Yliopisto haki viime syksynä opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoitusta koulutuksen pilotointiin, mutta rahoitusta ei tuolloin myönnetty. Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine kertoo pettyneensä rahoitushaun kielteiseen päätökseen.

– Päätös oli tietysti pettymys. Odotimme, että edellinen opetusministeri olisi muistanut siirtäneensä opettajainkoulutuksen Joensuuhun ja kompensoinut sitä edes ohjaamalla ministeriöllä olleita hankerahoja Savonlinnaan. Hakemus oli hyvä, ja siinä oli myös hyvin vahva yhteys elinkeinoelämään. Savonlinnan ohjelmistoalan yrityksillä on tarvetta koulutetulle työvoimalle, Laine toteaa.

Savonlinnan kaupunki on vaatinut opetus- ja kulttuuriministeriöltä lisää korkeakoulujen aloituspaikkoja kompensaationa opettajainkoulutuksen siirtämisestä Joensuuhun.

Laine toivoo opetus- ja kulttuuriministeriön myöntävän pysyvän määrärahan koulutuksen toteuttamiseen. Laine pitää asiaa esillä myös tapaamisessaan tänään Savonlinnassa vierailevan tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon (kesk.) kanssa.

Laine kertoo alueen yrityksiä kartoitetun valmiiksi osallistumaan koulutukseen työelämälähtöisesti. Myös opintokokonaisuuksia on suunniteltu maisterivaiheen osalta. Kaupunki ja yliopisto jatkavat syksyllä neuvotteluita koulutuksen järjestämisestä Savonlinnassa.