Biokaasuun siirtyminen puolitti lasivillatehtaan päästöt alle 10 vuodessa Forssassa

Lasivillatehdas korvasi fossiilisiin polttoaineisiin kuuluvan nestekaasun uusiutuvalla biokaasulla vuonna 2010.

uusiutuvat energialähteet
Mineraalivillajäte hienonnetaan ennen geopolymeerin valmistusta.
Lasivillaa valmistetaan Forssassa aiempaa vähäpäästöisemmin.Tero Luukkonen, Oulun yliopisto

Forssan lasivillatehtaan hiilidioksidipäästöt ovat puolittuneet alle kymmenessä vuodessa.

Saint-Gobain Finland Oy:n mukaan päästöjen puolittuminen onnistui, kun lasivillatehdas korvasi fossiilisiin polttoaineisiin kuuluvan nestekaasun uusiutuvalla biokaasulla yhdeksän vuotta sitten.

Forssan lasivillatehtaan käyttämä biokaasu on lähellä tuotettua. Biokaasu tulee tehtaalle putkea pitkin läheiseltä Envor Group Oy:n biokaasulaitokselta, joka tekee energiaa Forssassa toimivan HKScanin lihanjalostamon jätteistä.

Kolmen yrityksen yhteistyö on nostettu malliesimerkiksi toimivasta teollisesta symbioosista SYMBI-hankkeessa, joka kuuluu Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavaan Interreg Europe -ohjelmaan. SYMBI-hanke edistää teollisia symbiooseja sekä kiertotaloutta aluekehittämisen ja kokemusten vaihdon avulla.