Valokuvataiteilija tarttui hiekkalapioon ja kaivoi esiin Ellin päätöksen – Tältä näyttävät Suomen parhaimmat hiekkaveistokset

Pohjois-Karjalassa Juuan keskuspuistossa on veistetty viime päivät hiekkaa.

Hiekanveisto
Juukan hiekan SM-kisoissa osallistuja Eeva Karhu heittää hiekkaa ilmaan.
Hiekkakasaa tukevat laatikot on poistettu ja taiteilija Eeva Karhun työ alkaa. Karhu sijoittui veistoksellaan kilpailussa kolmanneksi.Sami Takkinen / Yle

Kolmikerroksiset hiekkakakut pöllyävät, kun seitsemän taiteilijaa tarttuu lapioihinsa. Perusmuodon löydyttyä muotoillaan yksityiskohtia. Sileää pintaa syntyy palettiveitsin ja silikonisen kattilankannen avulla.

Hiekanveiston SM-kilpailun teemana on Juuan Elli. Hän tuli tunnetuksi vuonna 1951 levytetystä Eino Kettusen laulusta. Elli matkusti laulun sanoissa laivalla Lieksasta Joensuuhun, ollen samalla laulajan haaveiden kohde.

Valokuvataiteilija Eeva Karhu käänsi laulun päälaelleen, ja muutti näkökulman miehen kertomasta Ellin tarinaksi. Kilpailutyön nimeksi tuli Päätös.

– Ellin pitää päättää, kenen miehen matkaan hän lähtee ja kenet valitsee. Ja minkälaisen elämän itselleen haluaa, Karhu kertoo.

Karhun omaan elämään veistokset kuuluvat tärkeänä osana. Hän valokuvaa päätyökseen ja veistää sivutyönään lunta, jäätä ja hiekkaa. Talvella Karhu tekee näyttäviä jääteoksia Alpeille rakennettaviin igluhotelleihin. Kesällä kädet uppoavat Lappeenrannan hiekkalinnaan.

– Jää on kaunein materiaali, sillä siitä näkyy läpi. Se on myös vaikein työstää, sillä työkalut ovat painavia. Hiekka on kaikin tavoin kevyempää.

Vedellä ja liimalla tuulta vastaan

Suuria hiekkateoksia katsoessa tuntuu uskomattomalta, että ne pysyvät niin hyvin koossa. Taustalla on paljon työtä.

Juuan hiekka seulottiin paikallisella montulla ja tuotiin keskuspuistoon kunnan kuorma-autolla. Vajaa 50 kuutiota hiekkaa kaadettiin kolmikerroksisiin puumuotteihin, kasteltiin ja täryyteltiin tiukaksi. Lopuksi laatikot arvottiin taiteilijoiden kesken.

Marika Walldénin teos Aistikkaasti
Marika Walldén voitti hiekanveiston SM-kilpailun veistoksellaan Aistikkaasti.Pentti Kallinen

Karhun mukaan tehty työ näkyy hiekan laadussa, ja Päätöstä on ollut mukava työstää.

– Kivet on seulottu pois ja hiekka on tasaista. Kasa on kooltaan sopivan pieni, Karhu kertoo.

Hiekkaan lisätään vettä työn edetessä, sillä kuivuus on suurin uhka teoksen romahtamiselle. Lopuksi pintaan sumutetaan vielä ohut kerros liimavesiseosta. Sen tarkoituksena on suojata teosta ennen kaikkea tuulelta, joka muutoin kuivattaisi ja kuljettaisi hiekanjyviä pois.

Väliaikaista taidetta ensilumeen saakka

Käytetty aika ja vaiva tarjoavat katsojalle väliaikaisen elämyksen. Pysyvimmäksi osaksi jää teoksesta otettu valokuva, jonka Karhu julkaisee instagramissa.

Valokuvassa on tärkeää valo ja varjo, ja sama viehättää myös veistoksissa. Karhu hakee töihinsä kontrastia.

– On kiinnostavaa, että siitä jää hetkellinen veistos ja sitten se häviää. Veistän ympäri vuoden, mutta mitään pysyvää ei kuitenkaan jää mihinkään, Karhu kuvailee.

Veistoskilpailun johtajan Tapio Vartiaisen mukaan Juuan Elli näkyy toteutuneissa kilpailutöissä hyvin. Yleisin toteutus on ollut naishahmon veistäminen, mutta veistosten muut osat ovat päässeet yllättämään. Töissä on nähtävillä niin tykkylumipuita, Kolin rinteitä kuin höyrylaivan savuakin.

– Teemasta on saatu monenlaista irti. Työt ovat tasaväkisiä, eikä tuomareiden päätös ole ollut helppo, Vartiainen arvioi.

Työt ovat esillä Juuan keskuspuistossa lumentuloon saakka.

Timo Koiviston veistos  Elli, Kaunein muisto.
Yleisö äänesti omaksi suosikikseen Timo Koiviston tekemän veistoksen, joka kantaa nimeä Elli, kaunein muisto.Pentti Kallinen

Lue myös:

Teemana 370-vuotias Lappeenranta – Suomen suurin hiekkalinna nousee tutulle paikalle Linnoitusniemeen