Brittihallituksen valmistautuminen ilmastonmuutokseen on kuin TV-sarja "Ruutiukkojen" sähläystä, sanoo hallituksen oma komitea

Britannian tavoite on leikata ilmastopäästönsä nollaan vuoteen 2050 mennessä. Komitean mukaan teot puuttuvat.

ilmastonmuutos
Lapset viilentävät itseään suihkulähteellä Lontoossa.
Lapset viilensivät itseään suihkulähteellä Lontoossa elokuussa 2018.Facundo Arrizabalaga / EPA

Britannian ilmastopolitiikan toteutumista valvova komitea sanoo olevansa järkyttynyt, kuinka heikolla tolalla saarivaltion valmistautuminen ilmastonmuutoksen seurauksiin on.

Maalla ei ole suunnitelmaa, kuinka varautua esimerkiksi helleaaltoihin tai äkillisiin tulviin.

Hallituksen itsensä asettama ilmastokomitea The Committee on Climate Change (CCC) on jättänyt vuosittaisen raporttinsa (siirryt toiseen palveluun).

Theresa Mayn johtama hallitus asetti kesäkuussa maalle kunnianhimoisen tavoitteen, jonka mukaan maa vähentää ilmastonmuutosta edistävien kaasujen päästöt nollaan vuoteen 2050 mennessä. Tavoite on rikkaiden G8-maiden kovin.

Britannia aikoo kutistaa ilmastopäästönsä nollaan 30 vuodessa – Teollisuus: Oikea tavoite

Komitea toteaa, että vaikka tavoite on ansiokas, maan hallitus ei ole tehnyt juuri mitään, jotta se toteutuisi. Tavoitteet eivät itsessään vähennä päästöjä, vaan päästöjen vähentäminen on tehtävä määrätietoisella politiikalla.

Viime vuonna Britanniassa olikin voimassa 25 ohjelmaa, joiden tavoitteena oli vähentää ilmastopäästöjä. Käytännössä vain yhtä niistä toteutettiin, komitea huomauttaa.

Hallitus oli myös luetellut 33 eri avainalaa, jotka tulisi ottaa huomioon, jotta kansalaiset voisivat alkaa varautua tulevaan ilmaston lämpenemiseen ja sopeutua siihen. Yhtään niistä ei nyt suunnitella kunnolla, jyrähtää CCC:n toiminnanjohtaja Chris Stark.

Ilmastokomitean puheenjohtajalle lordi Debdenille on tullut hallituksen toiminnasta mieleen 1970-luvun TV-sarja Ruutiukot (engl. Dad's Army), jossa höperöt ja ikäloput kotirintaman miehet ovat valmistautuvinaan saksalaisten hyökkäykseen Toisen maailmansodan aikana.

– Hallitus johtaa tätä koko hommaa kuin Ruutiukot. Emme kerta kaikkiaan voi jatkaa tätä surkeaa systeemiä. Se ei ole edes alkanut vastata varsinaisiin ongelmiin. Tämä on todellinen vaara koko väestölle, lordi Debden lausui The Guardian -lehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan.

CCC:n mukaan Britannian hallinnossa työskenteli vielä vuonna 2013 kymmeniä ihmisiä, joiden tehtävänä oli järjestellä maan valmistautumista ilmaston lämpenemiseen. Viime vuoteen mennessä määrä oli laskenut muutamaan. Valtion alueille, yrityksille ja kansalaisille suuntaama tuki ilmastonmuutokseen valmistautumiseen oli lakkautettu. Ministerit eivät myöskään kommunikoineet kansalaisten kanssa, millaisia muutoksia elämäntapaan olisi tehtävä.

Britannian hallituksen tiedottaja myöntää, että enemmän olisi tarvetta tehdä. Tiedottajan mukaan hallitus kertoo lähikuukausina, miten ilmailun, lämpövoimaloiden, energiantuotannon ja liikenteen päästöjä lähdetään vähentämään.