Saksofonisti Linda Fredriksson sai Pori Jazzin Ted Curson -palkinnon

Fredriksson tunnetaan eritoten Mopo-yhtyeestä.

Pori Jazz
LInda Fredriksson Ted Curson -palkinto
Saksofonisti LInda Fredriksson.Iiris Heikka

Saksofonisti ja säveltäjä Linda Fredriksson on valittu Pori Jazzin tämän vuoden Ted Curson -palkinnon saajaksi.

Fredrikssonin instrumentteja ovat baritoni- ja alttosaksofonit sekä bassoklarinetti ja huilu. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta.

34-vuotias Fredriksson tunnetaan parhaiten Mopo-yhtyeestä, jossa hän on soittanut kymmenen vuotta yhdessä basisti Eero Tikkasen ja rumpali Eeti Niemisen kanssa.

Linda Fredriksson on tuttu myös monista muista yhtyeistä, joihin ovat viime aikoina kuuluneet esimerkiksi Superposition! ja Ricky-Tick Big Band.

Ted Curson -palkinto on Pori Jazzin vuotuinen tunnustus, joka jaetaan kulloisellakin festivaalilla tärkeässä roolissa vierailevalle taiteilijalle.

Tunnustuksen lisäksi muusikko saa rahallista tukea, jonka kohteen Pori Jazz ja muusikko valitsevat yhdessä.

Linda Fredriksson esiintyy tämän kesän festivaalilla Superposition! -yhtyeen ja Mopo-yhtyeen kanssa.

Mopolla on festivaalilla erikoiskonsertti lauantaina heinäkuun 20. päivänä. Sen teemana on kaikkien aikojen ensimmäinen kuukävely. Yhdysvaltojen laskeutumisesta kuun pinnalle tulee konserttipäivänä kuluneeksi 50 vuotta.

Vuoden nousevana kykynä Pori Jazz palkitsee 24-vuotiaan rumpali Okko Saastamoisen, joka tunnetaan erityisesti OK:KO-yhtyeestä.

Tämän kesän Pori Jazz alkaa perjantaina, kun pääsymaksuton Jazzpuisto avautuu yleisölle Kirjurinluodossa.

Festivaalin pääkonsertit järjestetään ensi viikon torstaina, perjantaina ja lauantaina, jolloin Kirjurinluodossa esiintyvät muun muassa Christina Aguilera, Toto, Stray Cats, Melody Gardot ja Snarky Puppy.