Hillan kypsymistä odotellaan vielä Lapissa – pääsato poimittavissa todennäköisesti heinäkuun viimeisellä viikolla

Hilla on nyt keskivertoaikataulussa, mutta kylmyys voi vielä viivästyttää satoa Lapissa.

lakka (hilla)
Hilla.
Eteläisemmässä Suomessa kypsää hillaa on jo paikoin, Lapissa havainnoidaan vasta raakileita. Laajassa Lapissakin hilla eri osissa eri tahtiin.Kimmo Hiltunen / Yle

Hillan pääsatoa päästäneen poimimaan Lapissa tänä vuonna heinäkuun viimeisellä viikolla. Näin arvioivat sekä Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija että Ranuan hillanostajat.

Ranualainen Taisto Illikainen näkee, että kiivain poiminta voi ajoittua jopa elokuun alkuun.

– Hillaa on tupella, joten kuun vaihteeseen tai elokuun puolelle menee, ennen kuin kypsyy.

Luonnonvarakeskuksen tutkija Outi Manninen taas sanoo, että Lapissa poimittavaa alkaa olla heinäkuun loppupuoliskolla, varsinkin viimeisellä viikolla.

Samaa luokkaa on ranualaisen marjanostajan Reijo Sääskilahden arvio. Sääskilahti näkee, että hilla kypsyy Ranualla puolentoista viikon päästä.

Ei vielä riittävästi havaintoja tarkkaa ennustetta varten

Luken tutkijan mukaan varsinaista satoennustetta ei voi vielä Lapista antaa, koska raakilehavaintoja ei ole tarpeeksi.

Ranualta kolme hillanostajaa arvioi, ettei paikallinen sato ole tänä vuonna kovin hyvä. Hillaa löytynee Ranualla parhaiten korpialueilta, sillä kylmän kesän nähdään vaikuttaneen kukintaan avosoilla.

– Toivotaan, että sadosta tulisi kuitenkin kohtalainen, pohtii hillanostaja Terttu Nurmela.

Etelämpänä Suomessa hilla on jo paikoin kypsää, Luken tutkija Outi Manninen kertoo.

Lue lisää

Kesän ensimmäiset thaipoimijat saapuvat Suomeen pian – Thaimaa ei nostanut viisumimäärää

Mustikka kukkii jo runsaasti osassa Lappia – hallayöt ovat saattaneet vaatia veronsa Ulkomaalaiset poimijat saivat tienestinsä Lapin mustikasta – parhaimmat hankkivat 14 000 euroa