Suomessa on nyt poikkeuksellisen kylmää – Ylen meteorologi Matti Huutonen: "Lumipeite ei sentään kartu"

Ensi viikolla Suomeen saapuu lämpimämpää ilmaa, mutta samalla voi tulla sateita.

sää
Lapsia uimarannalla.
Uimareita Vantaan Vetokannaksen uimarannalla keskiviikkona 10. heinäkuuta.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Kesälomalaisten on turha odotella hellettä ainakaan viikkoon. Maan sääkartta näyttää viileitä lukemia varsinkin Itä-Suomessa.

– Huomenna torstaina on viikon kylmin päivä. Suomen itäisissä osissa lämpötilat jäävät 10–15 asteeseen, sanoo Ylen meteorologi Matti Huutonen.

Lännessä ja etelässä on torstaina lämpimämpää eli 15–20 astetta.

Loppuviikon ylimmät lämpötilat
Matti Huutonen / Yle

– Tuo 20 astetta voi kylläkin olla tosi tiukassa, ennustaa Huutonen.

Aivan ennätyskylmiä lukemia ei ole näkyvissä, mutta tilastollisesti koko maassa on poikkeuksellisen kylmää.

– Jos esimerkiksi Itä-Suomessa on normaalisti tähän aikaan 20–22 astetta, nyt ollaan jopa kymmenen astetta alle keskiarvon, Huutonen sanoo.

Loppuviikosta on hieman lämpimämpää, mutta silloinkaan ei todennäköisesti ylitetä 20 asteen rajaa missään päin Suomea. Hyvänä puolena voi pitää sitä, että ilma on poutaista ja sade jää vähiin.

Tuleeko hellettä edes heinäkuun lopulla?

Ensi viikon loppupuolella Suomeen saapuu kaakosta lämmintä ilmamassaa.

– Samalla kuitenkin epävakaus ja sateet lisääntyvät. Eli muuttuuko lämpötila sitten sen kummallisemmaksi? Huutonen pohtii.

Hän ei uskalla ennustaa heinäkuun loppupuolen säätä.

– Lumipeite ei sentään kartu heinäkuussa, Huutonen veistelee, mutta vakavoituu sitten.

Loppuviikon sää
Matti Huutonen / Yle

– Varovasti voin arvioida, että kaikkein kylmimmät lämpötilat alkavat olla ohi ja lämpötila palaa tavanomaisiin lukemiin loppukuusta, meteorologi sanoo.