Eläkeliitto tyytyväinen eläkekorotuksiin – nokkamiestä silti huolettaa, että tulevat talouspäätökset voivat syödä hyödyn

Eläkeliitossa osattiin odottaa sitä, että eläkkeisiin ei ole tulossa isoja korotuksia kertarysäyksellä.

takuueläke
Kolikoita vanhan ihmisen kädessä.
Eläkeliiton mielestä hallituksen esitys on hyvä avaus eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi.AOP

Suomen suurin eläkkeensaajien edunvalvontajärjestö Eläkeliitto on tyytyväinen hallituksen tämänpäiväiseen esitykseen pienimpien eläkkeiden korottamisesta.

Toiminnanjohtaja Anssi Kemppi kertoo, että esitys on hyvä alku eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi. Hän kuitenkin muistuttaa, että esitys paikkaa tässä vaiheessa vasta edellisen hallituksen vuonna 2017 tekemää kansaneläkeindeksin jäädytystä.

– Nyt se aukko paikataan. Seuraavia askeleita kyllä tarvitaan, jos haluamme oikeasti parantaa köyhyysloukussa olevien pienituloisten eläkeläisten asemaa.

Kemppi myöntää, että Eläkeliitossa osattiin odottaa sitä, että eläkkeisiin ei ole tulossa isoja korotuksia kertarysäyksellä.

– Korotusesitykset ovat sitä mittaluokkaa, mitä aavistelimmekin.

Kemppi sanoo, että Eläkeliitossa "uskotaan ja toivotaan", että eläkkeitä on vielä varaa korottaa tästäkin eteenpäin.

– Suomessa peruseläkkeet ovat kansainvälisesti vertailtuna matalia. Se lisäisi yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, jos mataliin eläkkeisiin saataisiin vielä hieman korotusta.

Lue myös: Rinteen "vappusatanen" rautalangasta – näin se toimii ja tällaisiin ihmisiin se vaikuttaa

Kempin mukaan muutamienkien kymppien korotukset takuueläkkeisiin ja täysimääräisiin kansaneläkkeisiin tuovat helpotusta näitä eläkkeitä saavien elämään.

– Näillä pienillä eläkkeillä elävillä on paljon esimerkiksi pitkäaikaissairauksia, jotka aiheuttavat menoja. Korotuksella eläkeläiset pystyvät kompensoimaan sairastamisen aiheuttamia kustannuksia. Lisäksi asuminen ja eläminen on kallista varsinkin suurissa kasvukeskuksissa, joten 30:llä ja 50 eurolla on siinä kohtaa ehdottomasti merkitystä, Kemppi sanoo.

Kemppiä kuitenkin huolettaa se, että hallitus saattaa tehdä tulevaisuudessa talouspäätöksiä, jotka nostavat elämisen kustannuksia. Tällöin eläkkeiden korotusten hyöty uhkaa sulaa pois.

– Hyvä uutinen on, että eläkkeet nousevat muutaman kympin, mutta jos vastaavasti seuraava uutinen on se, että kiinteistövero nousee, niin omakotitalossa asuvan pienituloisen eläkeläisen riemu voi jäädä lyhytaikaiseksi. Eläkkeen korotus voi silloin mennä menojen kasvuun.