Alkuvuoden musiikki-ilmiö Maustetytöt: "Tästä ei ole suunta kuin alaspäin"

Suosittu bändi valmistelee esikoislevyä, mutta siskokset haaveilevat paluumuutosta kotiseudulle Vaalaan luonnon pariin.

musiikki
Maustetytöt Ruisrockissa
Maustetytöt eli siskokset Kaisa (vas) ja Anna Karjalainen uskovat, että heidän kappaleistaan tykätään, koska ne ovat yksinkertaisia ja pelkistettyjä.Rosa Huuska / Yle

"Soitetaan sitten humppaa. Se on muotia nykyään."

Näin Maustetytöt spiikkasivat kappaleen sisään esiintyessään viikonloppuna Ruisrockin Minirantalavalla. Perjantain kolean ja sateisen festaripäivän jälkeen Ruissalo kylpi lauantaina auringossa ja lämmössä. Ihmisten mielet olivat kesäiset.

Lavalla esiintyvän kaksikon esiintyminen oli sen sijaan vähäeleistä ja totista. Heidän kappaleidensa sanomakin on kaukana iloisuudesta. Tarinoissa lauletaan elämästä, joka ei aina kohtele reilusti.

Siitäkin huolimatta Maustetytöt on noussut tämän vuoden popilmiöksi. Anna, 27, ja Kaisa, 25, Karjalaisen musiikki puhuttelee suomalaisia.

– Onhan se mukavaa, että ihmiset tykkää siitä, mitä sää teet. Mutta on se tuntunut myös välillä oudolta, sisarukset sanovat lakonisesti.

Vaikutteet iskelmästä ja rockista

The Beatles oli pitkään se ainoa ja oikea bändi. Sitä Karjalaisen siskokset kuuntelivat lapsesta pitäen kotonaan Kainuun Vaalassa, joka nykyisin on osa Pohjois-Pohjanmaata.

Sen jälkeen musiikkimaku laajeni suomalaiseen iskelmään ja rockiin. Levyiltä soivat Rauli "Badding" Somerjoki, Juice Leskinen, Leevi and the Leavings ja Eppu Normaali. Kaisaa ja Annaa kiehtoivat heidän musiikissaan selkeät kappaleet.

– Siellä on hyviä tekstejä ja sävellyksiä, millä ne erottuvat nykyisestä valtavirtamusiikista, Kaisa Karjalainen sanoo.

Maustetytöt Ruisrockissa
Maustetyttöjä on verrattu muun muassa Leevi and the Leavingsiin ja PMMP:hen. – Kyllähän se imarteleekin. Se on positiivista, jos kuulostaa joltain hyvältä bändiltä, mutta ei sitä tietenkään halua mikään kopio olla.Rosa Huuska / Yle

Siskokset alkoivat teini-ikäisinä treenata musisointitaitojaan. Kymmenisen vuotta sitten he perustivat ensimmäisen bändin, joka sai nimekseen Kaneli. Vajaa pari vuotta sitten syntyi kaksikon Maustetytöt.

He kuvailevat musiikkiaan popiksi, missä kuuluvat jonkin verran perinteisen suomalaisen iskelmän ja rockin vaikutteet.

– Me yritetään vaan tehdä siitä sen kuulosta, että me ite tykätään siitä. Ei tartte harmitella oli muut mitä mieltä tahansa, Kaisa sanoo.

Surullista musiikkia

Vuoden alussa julkaistiin Maustetyttöjen ensimmäinen single Tein kai lottorivini väärin. Kappaleen sanat ovat aseistariisuvan ankeaa tilitystä suomalaisen huonosta tuurista. Ainoastaan Sudanin pojilla menee huonommin, kun heillä ongelmat sentään ovat oikeita.

Biisistä syntyi myös pieni kohu, kun kävi ilmi, että kappaleen alkuperäisessä versiossa laulettiin neekeripojista. Iltalehden haastattelussa (siirryt toiseen palveluun) Maustetytöt laittoivat mokan ummikkouden piikkiin. He pahoittelivat tapahtunutta, sillä he eivät ole rasisteja.

Kappaleen videossa (siirryt toiseen palveluun) n-sanaa ei enää käytetä. Siinä ollaan kaurismäkeläisen elokuvan tunnelmissa, kun toinen siskoista luuttuaa baarin lattiaa ja toinen seisoo ilmeettömänä tiskin takana.

Toisen singlen eli Se oli SOS -kappaleen musiikkivideossa (siirryt toiseen palveluun) sisarukset ovat puolestaan sairaalassa pakkopaidoilta näyttävissä asuissa. Biisin sanoissa tongitaan syvääkin syvemmät mutapohjat ja päädytään osastolle jälleen kerran.

Maustetytöt Ruisrockissa
Vaikka Maustetyttöjen kappaleet käsittelevät päähän potkivaa elämää, he eivät ehdi olla huolissaan kaikkien huonosta olosta. – Kyllä omassa ja läheisten hyvinvoinnissa on riittävästi huolehtimista. Jos sais itsestään pidettyä huolta. Rosa Huuska / Yle

Kaisa Karjalainen kertoo, että kappaleiden aiheet tulevat urbaanista ympäristöstä. Hän on asunut Helsingin Kalliossa jo kuusi vuotta ja sieltä riittää ammennettavaa.

– Kappaleet kertovat omasta ja lähipiirin elämästä ja siitä, mitä on nähnyt ja kokenut. Mutta ei ne nyt kirjaimellisesti oo koskaan kenenkään elämästä.

Sisarukset ovat huomanneet, että heidän kappaleensa ovat aika negatiivisia ja surullisia.

– Se ei oo ollut mitenkään tarkoituksenmukaista tai suunniteltua, että tekis pelkästään surullista musiikkia.

Monet suomalaiset kuitenkin tuntuvat ihastuvan kappaleisiin, joissa elämä ei suju niin hyvin.

– Ainakin ite kokee helpommin samaistuttavaksi sen, että aina kaikki ei mene ihan putkeen, Anna sanoo.

– Ilmeisesti ainakin jonkinlainen kaistale löytyy yleisöstä, joka voi samaistua huonovointisuuteen, Kaisa jatkaa.

Kummallinen kaupunkielämä

– Se oli unelmapaikka elää lapsuus, sanoo Anna Karjalainen Vaalasta.

Karjalaisten kotipaikka sijaitsee metsän keskellä. Sieltä löytyy siskosten mielestä paljon mielekästä tekemistä lapsille ja vähän vanhemmillekin.

Anna kertoo, että ennen Helsinkiin muuttamista muutama vuosi kului Oulussa. Kaupunki tuntuu silti erilaiselta paikalta elää kuin maaseutu, missä riittää koko ajan puuhasteltavaa.

– Kaupungissa on enemmän ihmisiä ja enemmän kulttuuritoimintaa, Anna myöntää.

Maustetytöt Ruisrockissa
– Kaupungissa on vaikeampi keksiä tekemistä. Jossain vaiheessa varsinkin sitä ajautui istuskelemaan pubeissa ja juomaan kaljaa, kertoo kuusi vuotta Helsingissä asunut Kaisa Karjalainen.Rosa Huuska / Yle

Kaisan mielestä kaupungissa on vaikeampaa löytää vapaa-ajan huvituksia. Silloin saattaa ajautua bingoon tai istumaan kapakkaan.

– En minä tiedä, mitä kaupungissa pitäisi tehdä. Istua siellä 20 neliön kämpässä yksin? Näkisin, että se on melkein huonompi vaihtoehto kuin lähteä siihen alakertaan juomaan muutama kalja.

Veri vetää pohjoiseen

Ruisrockin keikan jälkeen Karjalaisen siskokset lähtevät samoin tein kohti pohjoista. Yöllä on tarkoitus olla jo monen sadan kilometrin päässä Vaalassa.

Maustetytöt valmistelee esikoislevyään kotiseutunsa suunnalla Kempeleessä. Siellä sijaitsee hyvän ystävän Pentti Amoren Wolfbeat-studiot, missä levy syntyy. Se sisältää 11 kappaletta, joita kaksikko on jo esittänyt keikoillaan.

Viikot kuluvat levynteon parissa ja viikonlopuiksi he huristelevat esiintymään festareille. Unet ovat jääneet vähille, sillä etelämmässä oleville keikoille pitää lähteä ajamaan aikaisin.

Kevät on ollut Maustetytöille melkoista pyöritystä ja suosiota on ollut välillä vaikeaa ymmärtää.

– Me tuskastellaan sitä monesti yhteen ääneen, että mitä tässä voi ennää saavuttaa. On saanut paljon enemmän kuin on ikinä osannut edes toivoa. Sais sen levyn valmiiksi, niin se ois hienoo, kun on tehnyt niin kovasti töitä, Kaisa sanoo.

– Ei tästä oo kuin suunta alaspäin, Anna jatkaa lakonisesti.

Maustetytöt Ruisrockissa
– Meillä on jo uusia biisejä valmiina, jotka eivät tule tälle levylle. Saa nähdä tuleeko siitä "Tänään on hyvä päivä" -tyyppinen toinen levy, Maustetytöt virnistävät.Rosa Huuska / Yle

Karjalaisen siskoksista molemmat haaveilevat paluusta kotiseudulle pohjoiseen.

– Mä haluaisin muuttaa Vaalaan, perustaa kanalan ja kalastaa, Kaisa kertoo.

– Mun pitää sitten varmaan laittaa lampaita, Anna tuumaa.

Musiikin tekemistä he eivät silti haluaisi jättää.

– Jos sinne sitten jonkun studion saisi oheen. Ja jos kukaan ei vie kynää ja paperia pois, niin voihan siellä tehdä myös biisejä, Kaisa pohtii.