Loma suunnitellaan sään ehdoilla, mutta kesäkahvila pidetään auki vaikka toppatakissa – "Asiakkaita riittää, kun lämpötila on yli 15 astetta"

Kolea ja sateinen heinäkuun alku näkyy välittömästi kotimaan matkailussa.

kotimaanmatkailu
Kesäkahvila Rento Pielisjoen rannassa.
Joensuussa Pielisjoen rannalla sijaitseva kesäkahvila on aurinkoisina päivinä suosiossa. Koleina päivinä on hiljaista.Pauliina Tolvanen / Yle

Joensuussa Pielisjoen rannalla kesäkahvilaa pitävä Noora Penttinen on pukeutunut villapaitaan ja kevyeen toppatakkiin.

– Eikä ole yhtään kuuma, Penttinen huokaa.

Aurinko paistaa, mutta joelta puhaltava kylmä koillistuuli pitää huolen, ettei t-paidassa tarkene.

Heinäkuun alku on ollut poikkeuksellinen. Viime viikolla satoi paikoin ennätysmääriä ja tällä viikolla idässä hätyytellään ajankohtaan nähden ennätysalhaisia päivälämpötiloja.

Kesäkahvilassa kolea sää näkyy välittömästi.

– Asiakkaita riittää, kun lämpötila on yli 15 astetta, mutta tällaisena viileänä, harmaana päivänä asiakkaista on pulaa, Penttinen kertoo.

Noora Penttinen
Noora Penttinen kertoo, että ero aurinkoisen ja sateisen päivän asiakasmäärissä on valtava.Ari Haimakainen / Yle

Sään saneluvalta harmittaa sup-lautojen vuokraajaa

Kolea keli suosii kylpylöitä, museoita ja kauppakeskuksia, mutta kesäkahvilat ja muut säästä riippuvaiset yritykset hiljenevät heti.

Sup-lautoja vuokraavan Arctic Trainersin kesäkuu oli kiireinen, mutta heinäkuun alussa vuokralautojen kysyntä tyssäsi kuin seinään.

Yrittäjä Jarmo Laine kuvaa vuokraajien määrän olevan suoraan verrannollinen säähän: hellepäivänä kaikki välineet ovat käytössä, mutta koleana sadepäivänä sup-keskus on sama pitää kiinni, sillä ketään ei käy.

Laineen mukaan on onni, ettei yritys elä pelkästä välinevuokrauksesta, vaan rinnalla on etukäteen varattavia ryhmiä ja retkiä. Ne järjestetään säästä riippumatta.

Lautailua yrityksessä ohjaava Sanna Tuomisto kertoo, että oikeilla varusteilla suppailu on hauskaa sateellakin.

– Märkäpuku päällä ja neopreenikengät jalassa ei tule kylmä. Eli ei ole huonoja säitä, voi olla huonoja varusteita, niin minulle liikunnanopettaja opetti yläkoulussa, Tuomisto nauraa.

Sup-ohjaaja Sanna Tuomisto
Sanna Tuomisto oppi koulussa, että ei ole huonoa säätä. On vain huonoja varusteita.Pauliina Tolvanen / Yle

Lomasuunnitelmat lyödään lukkoon viime metreillä

Kotimaan matkailussa sään merkitys on kasvanut, sillä lomanvietto ei ole enää yhtä suunnitelmallista kuin vaikka vuosikymmen sitten. Kesän lomakohde saatetaan päättää vasta päivää paria ennen.

Tämä näkyy esimerkiksi äkkilähtöjen kysynnässä: varaukset lisääntyivät heti, kun lämpömittari painui alle 20 asteen.

Pohjois-Karjalan Osuuskaupan matkailu- ja ravitsemuskaupan toimialajohtaja Mikko Hautasaari kertoo, että myös kotimaan hotellivaraukset tehdään usein viime metreillä.

– Walk in -asiakkaat ovat yleistyneet, eli kävellään sisään ja kysytään, onko vielä huoneita jäljellä. Tai sitten päätetään, että ollaankin vielä yksi yö.

Hautasaaren mukaan sää vaikuttaa etenkin kaupungeissa. Sen sijaan Kolin kansallispuisto vetää säästä riippumatta.

– Koli ja Bomban kylpylä Nurmeksessa ovat itsessään lomakohteita, eli niiden kohdalla sään merkitys on vähäisempi. Matkailijat tulevat ja miettivät paikan päällä, mitä tekevät, Hautasaari toteaa.

Sami Voutilainen sup-lautailee Pielisjoessa.
Sami Voutilainen vakuuttaa, että suppailu on kivaa koleassakin kelissä.Pauliina Tolvanen / Yle

Lomavinkki: kaverit koolle ja liikkumaan

Kesäkahvilan terassilla istuvat Marjo Lehikoinen ja Päivi Hiltunen eivät anna kolean sään pilata lomaansa. Jos rannalla ei tarkene, voi tehdä jotain muuta.

Lehikoisen kohdalla se on tarkoittanut kyläilyä sukulaisten ja ystävien luona. Lomaseurana on ollut seitsemän kuukauden ikäinen Iida-tytär.

– Neljän seinän sisään ei kannata jäädä. Ulkona tarkenee, kun panee vähän enemmän päälle, Lehikoinen sanoo.

Päivi Hiltunen on samaa mieltä. Jos suppailu arveluttaa, voi vaikka pyöräillä.

– Kaverini keksivät aina kivoja urheilulajeja, niin lähtee vain mukaan.