Buzzfeed: Salvinin avustaja yritti suhmuroida venäläistä öljyrahaa Legalle laittomaksi vaalirahaksi

Ei ole tietoa, saiko Lega rahoja koskaan.

Matteo Salvini
Italian sisäministeri Matteo Salvini tiedotustilaisuudessa 14. kesäkuuta.
Italian sisäministeri Matteo Salvini tiedotustilaisuudessa 14. kesäkuuta. Matteo Bazzi / EPA

Italian sisäministerin ja äärioikeistolaisen Lega-puolueen johtajan Matteo Salvinin läheinen avustaja Gianluca Savoini kävi viime syksynä neuvotteluja venäläisen öljyrahan kierrättämiseksi laittomasti vaalirahaksi Legalle, kertoo uutissivusto Buzzfeed News (siirryt toiseen palveluun).

Sivusto perustaa tiedon saamaansa nauhoitukseen Moskovassa viime lokakuussa käydyistä keskusteluista, jotka se on myös julkaissut.

Runsaan tunnin mittaisella nauhalla keskustelee Savoinin lisäksi kaksi italialaista ja kolme venäläistä miestä. Venäläismiehiä ei ole tunnistettu äänistä. Salvini itse oli samaan aikaan Moskovassa, mutta ei osallistunut tapaamiseen. Keskusteluista kuitenkin viitataan Salvinin edellispäiväiseen tapaamiseen Venäjän apulaispääministerin Dmitri Kozakin kanssa.

Neuvotteluissa keskusteltiin noin 60 miljoonan euron suhmuroimisesta Legalle vaalirahaksi lähinnä EU-vaaleihin, mutta ei ole tietoa, saiko Lega koskaan rahoja. Savoini kuitenkin sanoo nauhoituksessa, että hänellä on "hyvä fiilis" sopimuksen aikaansaamisesta.

Italian silloisen lain mukaan maksimisumma ulkomailta saadulle vaalirahoitukselle oli satatuhatta euroa. Sittemmin tämäkin porsaanreikä on tukittu.

Salvini kiistää kaiken

Rahat oli tarkoitus kierrättää runsaan 1,3 miljardin euron arvoisessa öljykaupassa venäläiseltä öljy-yhtiöltä italialaiselle öljy-yhtiölle Enille. Miehet keskustelevat nauhalla hyvin yksityiskohtaisesti siitä, miten välikäsiä käyttämällä tämä onnistuttaisiin tekemään viranomaisten huomaamatta.

Keskusteluihin osallistuneet venäläismiehet vaativat itselleen provisiota järjestelystä, minkä Savoini hyväksyi.

Nauhalla viitataan myös aiempiin keskusteluihin, joita miehet ovat käyneet.

Salvini ja Savoini kieltäytyivät kommentoimasta asiaa Buzzfeedille.

Salvini kiisti uutistoimisto AGI:lle saaneensa puolueelleen koskaan venäläistä rahaa. Salvini ja Savoini ovat aiemmin kiistäneet koko tapaamisen venäläismiesten kanssa. Nauhoituksessa Savoini vannottaa muita pysymään hiljaa käydyistä keskusteluista.

Italian oppositiopuolueet ovat vaatineet asiasta tutkintaa.

Äärioikeistolla läheiset suhteet Venäjään

Salvini on näyttäytynyt Venäjän presidentin Vladimir Putinin läheisenä ystävänä ja uskollisena tukijana. Hän on muun muassa puolustanut Krimin liittämistä Venäjään ja vaatinut Venäjälle asetettujen pakotteiden purkamista.

Monella muullakin Euroopan äärioikeistopuolueella on läheiset suhteet Venäjään. Toukokuussa Itävallan Vapauspuolueen puheenjohtaja Hans-Christian Strache joutui eroamaan saksalaislehtien julkaistua videon, jolla hän käy kauppaa julkisista urakoista vastineeksi venäläisrahasta.

Ranskan silloinen Kansallinen rintama puolestaan lainasi venäläispankeilta runsaan kymmenen miljoonan euron lainat vuonna 2014. Britanniasta puolestaan tutkitaan, saiko EU-erokampanja venäläisrahaa.

Lisää aiheesta:

Revealed: The Explosive Secret Recording That Shows How Russia Tried To Funnel Millions To The “European Trump” (siirryt toiseen palveluun)

Toimittajalta: Salaliitto Ibizalla osui Itävallan vapauspuolueen omaan nilkkaan – Mitä tapaus kertoo oikeistopopulistien mielenmaisemasta?